Minna ja miehet nuoret. Osa 3: Minnan mystinen kirjeenvaihtotoveri

Kuvaaja V. Barsokevitsch. CC by 4.0, Museovirasto-Musketti

 

Helsingin Sanomien edeltäjässä Päivälehdessä oli 6.5.1890 seuraavanlainen kirjeenvaihtoilmoitus:

                       "Naiset. Todellista tunne-elämää sisältävään kirjeenvaihtoon jonkun                    tuntemattoman vakavan vapaamielisen keski-ikäisen naisen kanssa haluaa päästä eräs samanlainen mieshenkilö. Vastausta tarkoilla määräyksillä odotetaan viikon kuluessa tämän lehden konttoriin nimimerkillä Mystikko!"

Minna Canth vastasi tähän ilmoitukseen, mutta kirje on kadonnut samoin kuin "Mystikon" vastauskirje. Sen sijaan Minnan kirjoittaman toisen kirjeen konsepti (päivätty 12.6.1890) sekä itse kirje, joka on osoitettu "Mysticolle", ovat digitoituina Kuopion kaupunginkirjaston Minnan salongissa. Varsinainen kirje on kaksi päivää konseptia myöhäisempi (14.6.1890). Kirje löytyi Aleksanteri Järvenpään Minna Canthilta saamien kirjeiden joukosta, minkä perusteella on arveltu, että "Mystico" olisi ollut kyseinen Järvenpää.

                       Minna Canthin elämäkerran (1942, 2. p. 1943, suom. 1944) kirjoittaja Greta von Frenckell-Thesleffin mielestä "Mystico" ei kuitenkaan ollut Järvenpää, vaan kuopiolainen Kaarlo Frisk. Tällä kannalla on myös Reetta Nieminen tuoreemmassa elämäkerrassaan (1990) perustaen arvionsa tosin ilmeisesti vain Frenckell-Thesleffiin.

Kuopion Minna Canth -arkistossa näitten kirjeiden kohdalla on mainittu käsikirjoituksen luovuttajan nimi, mitä ei tutkimuksessa ole tähän mennessä huomioitu. Kirjeitten yhteydessä olevassa lapussa on nimittäin teksti: "Kirjeet luovutti Kuopion kaupunginkirjastolle Helmi Parkkonen, os. Lutherinkatu 12 A puh. 446137". Mainittu Parkkonen (1889–1969) oli Helsingin yliopiston Savolais-Osakunnan ensimmäinen emäntä ja senioriyhdistyksen pitkäaikainen taloudenhoitaja, joka testamenttasi Helsingin Lutherinkadulla olevan, nykyisin Helmiläksi nimitetyn kotinsa Savolais-Osakunnan seniorien käyttöön. Eikö näin olisi luontevampaa, että "Mystico" olisi kuopiolainen Frisk, jonka jäämistöä olisi jotenkin joutunut Savolais-Osakunnan haltuun? Kumpikaan herroista (Aleksanteri Järvenpää, Kaarlo Frisk) ei kuitenkaan ollut Savo-Karjalaisen osakunnan – kuten osakunnan nimi tuolloin kuului – jäsen.

Joka tapauksessa tilanne oli siis se, että osakunnan emännällä Helmi Parkkosella oli hallussaan kolme Minna Canthin kirjoittamaa kirjettä. Kaksi niistä oli osoitettu Aleksanteri Järvenpäälle, yksi Mysticolle.  Parkkonen kuoli v. 1969, mutta ennen kuolemaansa hän lahjoitti nämä kolme kirjettä Kuopion kaupunginkirjastolle. Se, että Mysticolle osoitettu kirje oli Aleksanteri Järvenpäälle osoitettujen kirjeiden joukossa ei vielä todista, että Mystico olisi ollut Aleksanteri Järvenpää. Minna Canthin kirjeiden toimittaja Helle Kannila haastatteli von Frenckell-Thesleffiä v. 1967. Elämäkerturi pysyi tuolloin kannassaan – Mystico oli Frisk – vaikkei hän pystynytkään perustelemaan kantaansa. Von Frenckell-Thesleff muisteli, että mahdollisesti Minnan Elli-tytär oli viitannut Friskiin tämän asian yhteydessä.

Kaarlo Frisk (1860–1921) oli Juhani Ahon luokkatoveri Kuopion Lyseosta. Ylioppilaaksi tultuaan (1880) hän toimi sanomalehtimiehenä, ennen kuin pyrki ja pääsi näyttelijäksi Suomalaiseen teatteriin samaan aikaan kuin Minnan suojatti Hilda Asp. Frisk erosi teatterista jo 1886 ja oleskeli sen jälkeen mm. Kuopiossa. Hän aloitti Keski-Suomi-lehden toimittajana kesällä 1891, mutta erosi saman vuoden joulukuussa. Minnan avulla hän pääsi kuopiolaiseen Savo-lehteen. Kuopion kaupunginkirjaston Minna Canth -arkistossa on yksi Kaarlo Friskin kirje, joka on päivätty 28.1.1893. Tässä kymmensivuisessa kirjeessä entinen näyttelijä Frisk kertoo Canthin kohunäytelmän Sylvin ensi-illasta ja sen vastaanotosta Ruotsalaisessa teatterissa.

                      Aleksanteri Järvenpää (1856–1916) oli puolestaan velkaantuneen talollisen poika, joka äitinsä kuollessa joutui tätinsä ruustinnan kasvatettavaksi. Järvenpää pyrki, muttei päässyt Jyväskylän seminaariin ja työskenteli sitten Weilin & Göösin kirjapainossa Jyväskylässä 1876–1883 – Minna Canth lähti Jyväskylästä vasta 1880 – ja saman yhtiön palveluksessa Helsingissä 1883–1916. Järvenpää oli yksi niistä kymmenestä kirjapainotyöntekijästä, jotka kesäkuussa 1889 pyysivät Minna Canthilta kirjeellisesti jotakin teosta painettavaksi. Minna kirjoitti novellin Lain mukaan ja ehdotti lisäksi, että Valvoja-lehdessä ilmestynyt Kauppa-Lopo painettaisiin samassa julkaisussa. Näin tehtiin ja nämä kertomukset sisältävä yhteisnide ilmestyi jouluksi 1889 nimellä Kansan ääniä. Järvenpään ja Canthin kirjeenvaihtoa tämän asian tiimoilta on säilynyt kolme kirjettä: Järvenpäältä yksi (8.6.1889) ja Minnalta kaksi (20.9.1889 ja 23.11.1889) – jälkimmäisessä Minna kiittelee Järvenpäätä osanoton ilmaisusta: tytär Hanna Canth oli kuollut 18.11.1889. Kaikki kolme kirjettä ovat Kuopion kaupunginkirjaston Minna Canth -arkistossa.

                      Järvenpää harrasti itsekin kirjoittamista julkaisten v. 1882 nimimerkillä Wihwilä kertomuksen Viidessätoista minuutissa, jossa kuvaa työläisnuorukaisen kasvua ja poliittista heräämistä. Järvenpää kirjoitti myös nimimerkillä A.J. Moukari satiireja ja pakinoita työväen lehtiin.

                       Olipa "Mystico" kumpi tahansa näistä tuolloin kolmikymppisistä herroista, Minnan kirje Mysticolle 14.6.1890 on tutustumisen arvoinen. Aiheena ovat rakkauden ja seksuaalimoraalin kysymykset. Kirje on julkaistu kokonaisuudessaan Kannilan teoksessa (1973, nro 271). Kannila itse identifioi kirjeen Aleksanteri Järvenpään kirjoittamaksi. Samoin teki entinen puhemies, ministeri ja kansanedustaja Riitta Uosukainen Canthia käsittelevässä lisensiaattityössään (1970). Uosukaisen arvion mukaan Kansan ääniä -teoksen julkaisemisen yhteydessä tutustuneet Canth ja Järvenpää tunnistivat toisensa (että olivat vanhoja tuttuja) ja kirjeenvaihto päättyi siihen.

                      Järvenpää oli Mystico-kirjeenvaihdon aikana vielä ensimmäisessä avioliitossaan (1879–97), mikä ei tietystikään estä laittamasta kirjeenvaihtoilmoitusta. Toisaalta Friskin säilyneessä kirjeessä Minnalle (päivätty siis 28.1.1893 eli kaksi ja puoli vuotta Mystico-kirjeenvaihdon jälkeen) on muodollisesta puhuttelustaan ("Hyvä rouva Canth") huolimatta ainakin lopussa itseruoskivan intiimi sävy ("en ole mitään enkä ymmärrä mitään enkä kelpaakaan mihinkään"). Elämäkerturi von Frenckell-Thesleff oli sitä mieltä, että juuri Mystico-kirjeenvaihto toi Friskin Minnan lähipiiriin. Kumpi siis – Järvenpää vai Frisk? Vai kenties joku kolmas?

Kirjallisuutta:

Frenckell-Thesleff, Greta von (1942) Minna Canth. Ett hundraårsminne. Helsingfors: Schildt.

Hirvonen, Maija (1993) (toim.) Suomen kirjailijat 1809-1916 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 570). Helsinki: SKS

Nieminen, Reetta (1990) Minna Canth. Kirjailija ja kauppias. Helsinki: Otava.

Palmgren, Raoul (1966) Joukkosydän I. Vanhan työväenliikkeemme kaunokirjallisuus. Helsinki: WSOY.

Uosukainen, Riitta (1970) Minna Canth vuosisadan lopun naisen kuvaajana. Lisensiaattityö, moniste. Helsingin yliopisto.

Kirjoittaja: FT Tua Korhonen

 

Minna ja miehet nuoret. Osa 4: Juhani Aho, Kanttilan soffa ja koiran elämäkerta

Kuvaaja V. Barsokevitsch. CC by 4.0, Museovirasto-Musketti.

Kuopion kaupunginkirjaston Minna Canth -arkistossa on 9.9.1891 päivätty kirje, jossa on sievä pieni piirros sohvasta. Kirje on osin Venny Soldanin, osin Juhani Ahon kirjoittama kutsu heidän häihinsä (häät pidettiin 21.9.1891). Kirje alkaa:

                      "Rakas rouwa Canth!

Me emme anna sen tuoksun jäädä tuntumatta emmekä sen hilpeyden hukkaan haihtua.

Kewään kewät kestää 21 p:ään t.k. [= tätä kuuta], jolloin meidät wihitään – meidät nimittäin wihitäänkin. Ja jos Te silloin tahtoisitte meitä läsnäolollanne kunnioittaa, niin kiittäisimme Teitä!"

Kirjeessä on sohvapiiroksen vieressä ruotsiksi kysymys: "Tunnetteko tämän sohvan?" Sohva on mitä ilmeisemmin Kanttilan salongin sohva, joka oli ostettu jo Jyväskylän aikoina ja joka koristaa nykyisin Kuopion korttelimuseon Minna Canth -huonetta. Kesällä 1891 – Kuopion laulujuhlien kesänä – Minna Canth oli viettänyt paljon aikaa Juhani Ahon ja Venny Soldanin kanssa ja sai, kuten tapana oli, ilmeisesti paidan toimistaan pikaromanssin "puhemiehenä".

                      Kirjeen jälkiosassa kiitellään Minna Canthia: "Mistä kaikesta onkaan meidän kiittäminen Teitä! Kun me isosimme niin Te ruokitte meitä, kun me janosimme, niin Te juotitte meitä, kun me olimme murheel[l]iset, niin Te lohdutitte meitä, kun maailma meitä wainosi, niin suojelitte meitä [...]". Tämä jälkiosa, mutta vain jälkiosa on painettu Juhani Ahon kirjeitä -teokseen ja yhdistetty 25.1.1891 kirjoitetun kirjeen alkuosaan, ikään kuin kyseessä olisi yksi kirje (Niemi 1986, nro 136). Tämän kirjeen ovat allekirjoittaneet Juhani Aho ja Kasimir Leino: he ylistävät siinä Canthin Papin perhettä tultuaan juuri näytelmän ensi-illasta Suomalaisesta teatterista.

                      Molemmat kirjeet ovat Kuopion kaupunginkirjaston Minna Canth -arkistossa. Kerrataan vielä: on kaksi kirjettä, toinen Papin perheen ensi-illan jälkeen tammikuussa 1891 – päiväys 25.1.1891, allekirjoitus Juhani Aho ja Kasimir Leino.  Toinen kirje on Juhani Ahon ja Venny Soldanin yhdessä kirjoittama kutsu pariskunnan pienimuotoisiin häihin syyskuussa 1891; kirjeen päiväys on 9.9.1891. Riitta Konttisen teoksessa Venny Soldanin taiteilijantiestä (1996) ei mainita tätä kutsukirjettä eikä kutsua häihin, vaikka teoksessa kuvataankin varsin yksityiskohtaisesti Aho–Soldan-romanssin kehittymistä. Ilmeisesti kirjan tekijä ei tiennyt kirjeen olemassolosta, koska Juhani Ahon kirjeitä -teoksessa Ahon ja Kasimir Leinon kirjeeseen oli yhdistetty Ahon ja Venny Soldanin kutsukirjeen loppu.

                      Rakkaustarina, joka alkoi Kuopion laulujuhlilla kesällä 1891 on luettavissa paitsi asianomaisten myös Minna Canthin kirjeistä (Kannila 1975). Venny Soldan oli tullut Kuopion laulujuhlille tarkoituksenaan maalata Canthista muotokuva, joka ei kuitenkaan onnistunut: "sanoo, että minua on kauhean vaikea maalata. Kolmasti olen jo istunut. Siihen sijaan hän maalasi Jussi Brofeldtin [= Ahon] ja se kuuluu olevan hyvä", kirjoittaa Minna Canth tyttärelleen Ellille (Kannila, kirje nro 342). Minna Canth tunsi jo ennestään Venny Soldanin tädin Edlan, joka oli ollut hänen opettajansa Jyväskylän seminaarissa 1860-luvulla ja jonka luona hän oli asunut.  Juhani Ahoon Minna Canth oli tutustunut 1880-luvun alussa. Venny Soldan ja Juhani Aho tutustuivat vasta laulujuhlilla, vaikka tunsivatkin etäisesti toisensa.

                      Juhani Aho (alkuaan Brofeldt)  (1861–1921) syntyi Lapinlahdella ja kävi Kuopion lyseota 1872–1880. Leskeksi jäänyt Minna Canth palasi seitsemine lapsineen Jyväskylästä Kuopioon 1880, siis samana vuonna kuin Aho pääsi ylioppilaaksi. Aho lähti kuitenkin opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Tosin hän kirjoitteli Kuopion lehtiin ja kävi melko usein kotiseudullaan.

                      Juhani Ahon nuorempi veli Kaarlo (Kalle Brofeldt) antoi lyseolaisena Minna Canthin kahdelle vanhimmalle tyttärelle latinantunteja ja oli mukana Kanttilassa kokoontuvassa nuorten Oras-kerhossa. Minna Canth lähetti Kaarlolle kirjoittamassaan kirjeessä 19.6.1883 ensi kerran terveisiä myös Juhani-veljelle ja toivoi tältä avustuksia suunnitteilla olleeseen "Naisten Lehteen". Juhani Aho ja Arvid Järnefelt käväisivät Kanttilassa 1883 ja Canth kirjoitti sen johdosta kirjeessään Hilda Aspille lokakuussa 1883:

                      "[...] minua tuo Jussi Brofeldt miellyttää oikein paljon. Hän on kirjoittanut kaksi         uutta novellia, jotka joulun jälkeen tulevat ulos painosta. Niin, hän on todella hauska nuorukainen." (Kannila nro 77).

Sanamuoto viittaa siihen, että tuttavuus on vasta alussa. Canth tarkoittaa novelleja Kievarinpihalla ja Muudan markkinamies, jotka ilmestyivät Werner Söderströmin kustantamana 1884. Juhani Aho lähetti puolestaan kirjeessään Kaarlo-veljelle maalis-huhtikuussa 1884 terveisiä "rouva Canthille".

                      Juhani Aho oli vähän päälle kahdenkymmenen tutustuessaan Kanttilan rouvaan, joka oli vuotta vaille neljänkymmenen. Minna Canth arvosti nuoren Ahon ensimmäisiä novelleja ja varsinkin romaania Rautatie, jota kehui kirjeissään, kuten elokuussa 1884 kirjeessä Kaarlo Brofeldtille: "Kerro hänelle kiitollisuuteni, kunnioitukseni, ihastukseni [...] eläköön Juhani Aho!" (Kannila nro 107 elokuu 1884).

                       Esikoisnovellia Kievarin pihalla Canth hiukan kritisoi, mutta kehuu nimenomaan  Ahon kykyä kuvata eläimiä: "Mutta siat ja koira ja kärpäset ja hollimies ja isäntä – mainioita!" (Kannila nro 103).  Kievarin pihalla -novellissa yhtenä kertojana on koira nimeltä Vahti – ehkäpä ensimmäistä kertaa toislajinen saa inhimillisen äänen suomalaisessa kirjallisuudessa. Eläimen elämäkerran kirjoittaminen oli kirjallinen muoti Anna Sewellin vuonna 1877 ilmestyneen menestysteoksen Black Beauty: The Autobiography of a Horse  (suom. Uljas Musta) myötä. Kyse ei ollut faabelista, eläinsadusta, vaan yrityksestä tosiaankin nähdä maailmaa toislajisen eläimen näkökulmasta.

                      Kirjeessä Kaarlo Bergbomille 2.10.1884 käy ilmi, että Canth oli tuolloin hyvin selvillä Ahon tekeillä ja suunnitteilla olevista töistä; Aho oli menossa mm. Nilsiään tutustuakseen  Paavo Ruotsalaisen leskeen aikomuksenaan kirjoittaa herännäisistä – mikä sitten toteutuikin useissa teoksissa. Työmiehen vaimoa kirjoittaessaan Minna Canth puolestaan luki tekeillä olevaa työtään Elisabeth ja Kaspar Järnefeltille sekä Juhani Aholle, joiden kiitos rohkaisi kirjoitustyössä (Kannila nro 108). Aho ylisti sitten näytelmää kirjeessään Minna Canthille 28.1.1885 palattuaan Työmiehen vaimon ensi-illasta (Niemi nro 100).

                      Marras-joulukuussa 1885 Juhani Aho asui Kanttilassa "ilman eestä, hyvän puheen palkoilla", kuten Aho kirjoittaa Kaarlo-veljelle (Niemi nro 76). Samassa yhteydessä hän luonnehtii Minna Canthia seuraavasti:

                      "Rouva on remakka ja epäloogillinen, mut muuten menee kyllä mukiin.                Canthilla on erittäin hyvä pitemmän novellin aihe taas. Mitä hänen kirjoituksestaan arvelet? Hyvää ja huonoa, hullua ja viisasta sekaisin!"

Samaan aikaan Canth kirjoittaa Kaarlelle: "Olemme jotenkin hyviä toveria Jussin kanssa, teeme ahkerasti työtä emmekä kuluta aikaa turhaan. Väittelemme kovasti aina väliin [...]" (Kannila nro 148). Juhani Ahon mainitsema Canthin tekeillä oleva novelli oli tuleva klassikko, Köyhää kansaa, Holpaisen Marin murtumisen unohtumaton kuvaus – joka sai oivaltavan uudelleen tulkinnan Jyrki Nissisen sarjakuvassa: siinä Holpainen on tummapintainen maahanmuuttaja ja piirrostyyli yhtä lohduton ja koruton  kuin itse teos (Minna & miehet:Minna Canthia sarjakuvina, 2010).

                      Juhani Ahon ja Minna Canthin välillä oli keskinäistä kehumista, mutta myös taiteellista kilvoittelua. Tunnetun välirikon aiheena olivat mm. ajatukset seksuaalimoraalista. Ahon kirje Eero Järnefeltille 24.11.1884 valaisee näkemysten erilaisuutta tässä asiassa: Aho hämmästelee Canthin tietämättömyyttä siitä, miten yleistä oli tavallisten porvarillisten miesten käydä bordelleissa (Niemi nro 65).

                      Välirikon vaiheet on luettavissa paitsi tutkimus- ja elämäkertakirjallisuudesta myös suoraan molempien kirjedokumenteista. Papinperheen aikoihin välit olivat kuitenkin jälleen hyvät. Kuopion laulujuhlien kesänä 1891 retkeiltiin Puijolla, Myhkyrillä, Niuvanniemessä, Väinölänniemellä. Minna kertoo retkistä kirjeissään tyttärelleen Ellille, ja Juhani Ahokin muistelee erästä Puijon retkeä kirjeessään Vennylle elokuussa 1891 (nro 141 Niemi). Avioiduttuaan Juhani Aho kävi Vennyn kanssa silloin tällöin Kanttilassa, mistä on mainintoja Minna Canthin kirjeissä. Minna Canthin kuoltua Juhani Aho kirjoitti Päivälehden vuoden 1897 joulualbumin (Nuori Suomi VIII) muistokirjoituksen Muutamia muistelmia Minna Canthista, jossa mainitaan myös Kanttilan "resoorisohva".

                      Palautuivatko välit siltikään koskaan ennalleen? Oliko se edes mahdollistakaan, kun ihmiset joka tapauksessa muuttuvat. Ehkä parhainta vaihetta oli ystävyyden alku. Lokakuussa 1884 kirjoittamassaan kirjeessä Juhani Aholle (Kannila nro 114)  Minna Canth aloittaa innostuneella, toisteisella puhuttelulla: "Hyvä, hyvä, hyvä, hyvä / Hyvä herra Brofeldt" ja surkuttelee, että Aho on lähtenyt pois eikä ole hänen kanssaan lukemassa sosiaalisia kysymyksiä käsittelevää teosta. Minna visioi tulevaisuuden utopian:

                      "Ja silloin rakastetaan ei ainoastaan ihmisiä, veljiä mutta myöskin eläimiä,           kasvia, koko luontoa."

Pitikö Juhani Aho – luonnossa viihtynyt melankolikko – ajatusta "hulluna tai viisaana" (vrt. edellä siteerattu Ahon kirje Kaarlo-veljelle 1885), emme tiedä. Hän viittaa Minna Canthin utopioihin muistokirjoituksessaan. Yhden ajan hulluus voi kuitenkin olla toisen ajan viisautta. Tämä Canthin tulevaisuuden utopia ei kuulosta yhtään hullummalta 2010-luvulla.

Lähdekirjallisuutta

– Kannila, Helle (1973) Minna Canthin kirjeet. Helsinki: SKS.

– Konttinen, Riitta (1996) Boheemielämä. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie. Helsinki: Otava. 

– Niemi, Juhani (1986) Juhani Ahon kirjeitä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran  toimituksia 441). Helsinki: SKS.

– Ranta, Ville & Lietzén, Mika (2010) Minna & miehet. Minna Canthia sarjakuvina. Oulu: Asema / Kuopion taidetoimikunta.

Kirjoittaja: FT Tua Korhonen

Karoliina ja nokkela Neema

Tuula Kallioniemen Karoliina ja nokkela Neema (2013) on Karoliina -sarjan seitsemäs osa. Eka B-luokalle on tullut uusi oppilas, tansanialaissyntyinen Neema, jonka kavereita kaikki haluavat olla. Jopa pojat.  Karoliinaa pitää kiireisenä Katri-tätinsä leonberginkoira Arskan hoitaminen ja kaverisuhteiden jännittämisessä unohtuvat läksytkin.

Kaikki luokan tytöt haluaisivat olla Neeman bestiksiä, mikä luo kilpailuasetelmaa koulukavereiden välille. Myös Karoliina haluaisi olla Neeman bestis, mutta Neema ei halua valita vain yhtä parasta kaveria, vaan kutsuu uusia luokkakavereitaan kylään ja ulos leikkimään. Eihän kavereita voi laittaa paremmuusjärjestykseen.

Neemaan kohdistuu alussa hieman ennakkokäsityksiä tämän alkuperään liittyen: onko uusi tyttö adoptoitu, vai sotaa paossa? Ovatko leijonat ja elefantit tuttuja, entä käärmeet? Myös Karoliinan kaveri Lin saaa kuulla erilaisuudestaan - mitä tarkoittaa senkin kiinalainen? Onko kiinalaisuus suomalaisuutta huonompi asia, miksi? Näitä juttuja on hyvä pohtia esimerkiksi kotona.

Pohjimmiltaan Karoliina ja nokkela Neema on kuitenkin kirja kaveruudesta. Esikouluikäisille ja alakoululaisille mainio sarja käsittelee asioita, joita varmasti jokainen ekaluokkalainen pohtii. Se opettaa, että kaveripiiri voi olla laajempi kuin parista tyypistä koostuva ryhmä tai yksi paras kaveri. Kallioniemen teksti on helppolukuista ja pari vaikeampaa sanaa on tavutettu lukemisen sujuvoittamiseksi. Tarinaa siivittää Marika Maijalan söpö kuvitus.

Teksti: Lauri