Näytetään tekstit, joissa on tunniste veijariromaanit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veijariromaanit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä

Vastaanottovirkailija Per Persson ja ateistipappi Johanna Kjellander ovat kumpikin joutuneet
tahoillaan elämän heittelemäksi. Jo Perssonin isoisä oli rikas hevoskauppias, mutta menetti kaikki rahansa. Isä puolestaan sai potkut ja tarttui pulloon, jolloin äiti otti mukaansa Per-poikansa, allekirjoitti eropaperit ja vaihtoi takaisin tyttönimeensä Persson ajattelematta lainkaan poikansa nimikohtaloa. Per päätyy jo 16-vuotiaana työskentelemään Club Amore -lemmenhotelliin, eikä aio koskaan kertoa äidilleen, millaisessa paikassa työskentelee.

Kjellanderin isä ja isoisä olivat puolestaan molemmat pappeja. Papin ammatti oli periytynyt suvussa isältä pojalle jo 1600-luvun lopulta asti. Kun pappissukuun syntyikin sitten tyttölapsi, piti isä huolen, että tästä tulisi pappi, mutta tämä myös tietäisi olevansa vääränlainen.

Myöskään Johan Anderson, murhaaja-Anders, ei ole päässyt helpolla: istuttuaan vankilassa koko aikuisikänsä hän pääsee vihdoin 56-vuotiaana vapaaksi. Vanhasta tottumuksesta hän löytää tiensä entiseen Club Amoreen, jossa vastaanottovirkailija yhä työskentelee nyt, kun hotelli tarjoaa aivan tavallista yösijaa tilapäisen rakkauden sijaan. Pappi ja vastaanottovirkailija saavat puolivahingossa käsiinsä rahalähetyksen, jonka murhaaja-Andersin piti saada suoritetusta keikastaan. Yksi asia johtaa toiseen, ja pian pappi keksii kehittää murhaaja-Andersin väkivaltaista ja laitonta mutta tuottoisaa liiketoimintaa entistä tuottoisammaksi. Pian rahaa tulee kolmikolle ovista ja ikkunoista.

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä on saatavana myös äänikirjana, jossa tämä veijaritarina pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Kirjailijalta on suomennettu lisäksi kirjat Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2011) sekä Lukutaidoton joka osasi laskea (2014).

Teksti: Jaana

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Atomipommilla rakkauteen


Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Jonas Jonasson laittaa maailmanhistorian järjettömyyden yksilön kuvaukseen 1960-luvulta
2000-luvulle. Asiat ovat järjettömiä, paskamaisia, kuten osa Jonassonin henkilöistäkin, mutta silti sowetolainen Nombeko ja ruotsalainen Holger sinnittelevät eteenpäin nimenomaan järkensä avulla.

Kirja on tarinankuuntelijan unelmaa. Alussa selviää miten Nombeko synnynnäisenä numeromestarina osasi hyödyntää tilanteet pysyen hengissä slummissa.  Miten saksien avulla sai lukutaito-opetusta ja miten timantit vaihtoivat omistajaa.  

Musta tyttö oli asianajajan mukaan menossa suoraan kadulle, joten tyttö itse oli syypää joutuessaan insinöörin  auton alle. 30 vuotta vankeutta vaihtui tosin seitsemäksi vuodeksi palvelijana tutkimuslaitoksessa. Poistua ei saanut. Sähköaita ja vartijat koirineen pitivät huolen siitä, ettei Nombeko yrittänyt paeta heti, vaan vasta salaisen atomipommin myymisen yhteydessä.

Seitsemän vuotta kului ja tyttö oli edelleen satimessa. Tutkimuslaitoksen kirjaston kaikki kirjat luettuaan ja uutisia salaa seuraten Nombeko on viisaampi kuin juoppo insinööri aavistaakaan. Mutta miksi seitsemäs, ei olemassa oleva, atomipommi joutuu Ruotsiin eikä Israeliin? Kolmella kiinalaisella naisella on siinä näppinsä pelissä.

Ruotsissa Holgerin isä ei vielä ajattelekaan lapsen tekemistä. Pakkomielle kuninkaan tapaamisesta ajaa Ingmaria paikasta ja tilanteesta toiseen. Vihdoin Ingmar sanoo vaimolleen: nyt on lapsen aika.  Mies ei voi ymmärtää miksi Henrietta synnyttääkin identtiset kaksoset. Ainoastaan pojan nimi on päätetty: Holger. Niinpä toisenkin pojan nimeksi tulee Holger.  Säästäväinen isä tuumaa, että käykööt pojat koulua vuoropäivin. Tuumasta toiseen. Toinen poika ilmoitetaan yhteiskunnan kirjoihin, toisesta tulee Holger kakkonen. Tasan eivät mene onnen lahjat.  ”Ei olemassa oleva” Holger saa ällin ja kirjoilla oleva saa vain isänperintönä fanaattisen uskon kuninkuuteen ja tyttöystäväkseen nuoren, vihaisen naisen.

Jonasson vie Nombekoa pikkuhiljaa kohti Ruotsia ja toista Holgeria. Tarinassa on mukana Etelä-Afrikan apartheidpolitiikka, Nelson Mandela, P.W. Botha. Ruotsin kuningaat IV Adolf, Carl Gustaf VI, pääministerit  Persson, Palme ja Reinfeldt. Puhumattakaan Mannerheim-tarinoista.

Jonasson on historiansa lukenut. Pienten yksilöiden Nombekon ja Holgerin elämää atomipommin piilottelijoina kuvataan realistisesti ja samalla aivan poskettomasti. Lopussa tuntui jo, että vähempi parempi. Mutta toisaalta eihän niitä Mannerheimiin liittyviä juttuja olisi voinut poiskaan jättää. Miten upeasti isoäiti niitä kertoikaan.

Tarja