toim. Silja Hiidenheimo ... [et al.]. Teos : Söderström, 2009
Yhteiskuntaluokista on viime vuosina alettu puhua entistä henkilökohtaisemmin. Kun marxilaisuudessa pureuduttiin yhteiskunnan rakenteisiin, omistukseen ja valtaan, 2000-luvulla kerrotaan myös elämäntavasta, kulttuurista, sukupuolesta ja omista kokemuksista.
Tästä uudemmasta näkökulmasta on ilmestynyt Suomessa kaksi kiinnostavaa kirjaa. Ensin ilmestyi Katriina Järvisen ja Laura Kolben teos Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa : nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta (2007). Koska tämä kirja on saanut paljon julkisuutta, esittelen vähemmän mainitun kirjan Me muut. Siinä 19 suomalaista kertoo kokemuksistaan. Heihin kuuluu useita kirjailijoita, tunnetuimpina Sofi Oksanen, Kjell Westö, Kreetta Onkeli, Merete Mazzarella, Monika Fagerholm ja Arne Nevanlinna. Poliitikoista mukana on esimerkiksi Maria Björnberg-Enckell, joka on viettänyt lapsuutensa Pohjois-Savossa Kaavilla.
Me muut korostaa perinteisiä kieliryhmiämme suomen- ja ruotsinkielisiä. Silti parhaiten mieleeni jäivät Sofi Oksasen Viro-näkökulma ja Irakissa syntyneen Husein Muhammedin kirjoitus. Pidin kovasti myös Kreetta Onkelin mojovasta tyylistä. Tämä kirjoituskokoelma ei edusta kattavasti kaikkia suomalaisia, mutta laittaa silti ajattelemaan moninaisuuttamme.
Sofi Oksanen vertaa terävästi Suomea Neuvosto-Viroon. Hän kertoo kasvaneensa alemmassa keskiluokassa Jyväskylän keskiluokkaisella omakotialueella. Vanhempien työkomennuksella Tallinnassa asuttiin Lasnamäen kerrostaloissa. ”Se omaisuus, joka perheelläni oli Suomessa, sai meidät näyttämään Neuvostoliitossa rikkailta: vanha auto, omakotitalo ja Seppälän vaatteita.”
Neuvosto-Viro perustui Sofin mukaan puute- ja vaihtotalouteen, jossa materia ja suhteet muovasivat yhteiskuntaluokan. Esimerkiksi valkoisista vaatteista tuli uuden yläluokan merkki, koska likaa ja pölyä oli kaikkialla ja neuvostovalmisteiset pesuaineet osoittautuivat huonoiksi.
Vuonna 2009 Sofi hankki kalusteita kotiinsa Helsingin Kallioon ja mietti ruokailuryhmän merkitystä. Hänen mielestään ne edustavat sekä Suomessa että Virossa porvarillisuutta. Lasnamäen yli 100 000 asukkaan lähiön keittiöissä ei ollut tilaa ruokailuryhmälle, sillä ideaaliyhteiskunnassa oli tarkoitus syödä yhteisruokaloissa. Myöskään Kallion keittiöihin ei yleensä mahdu ruokailuryhmää. Sofin mielestä ”kyseisen huonekaluryhmän omistavalla ihmisellä on tietynlainen menneisyys, sellainen, joka mahdollistaa seurueiden ravitsemisen”. Ruokailuryhmäperheellä on laaja suku tai ystäväpiiri sekä aikaa ja mahdollisuus valmistaa aterioita.
Husein Muhammedin perhe pakeni Irakin hallituksen kansanmurhaa 1988. Pakolaiset päätyivät 1994 ”todennäköisesti kaikkien aikojen ensimmäisinä kurdeina Lappiin lumen ja laman keskelle”. Turun Varissuon kirjaston lakikirjojen avulla Husein pääsi oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Hän työskentelee ylitarkastajana vähemmistövaltuutetun toimistossa.
Huseinia huolestuttaa, syntyykö länsimaihin uusi etninen alaluokka, kun ulkomaalaiset eivät useinkaan valtaväestön ja omien ennakkoluulojen vuoksi saa kykyjään vastaavaa työtä. Hän on juuri julkaissut kirjan Yhtä erilaiset : islam ja suomalainen kulttuuri.
Kartanosta tai tönöstä
Kirjailija Kreetta Onkeli on kotoisin Keski-Suomesta Luhangasta. Siellä isot ja pienet tilat sijaitsevat sikin sokin eikä hän tiennyt, millaisesta kartanosta tai tönöstä kaverit olivat tulleet koulubussille. Kotona ei myöskään keskusteltu rahasta tai asemasta vaan ihmisten luonteenpiirteistä. Vasta Helsingissä asuessaan hän on vähitellen huomannut yhteiskuntaluokkien eroja ihmisten puheissa. Kreetan mielestä yhteiskuntaluokat ovat kaupunkilainen ilmiö: ”Niillä on haluttu ohjata asuntomarkkinoita ja erottua rahvaasta.”
Helsinkiläinen kirjailija Kjell Westö tuntee olonsa epämukavaksi luokkayhteiskunnassa ja arvelee sen johtuvan sukuperinnöstään. Pohjalaiseen henkiseen perintöön kuuluu hänen mukaansa vahva pyrkimys tasa-arvoisuuteen.
Kurjissa oloissa varttunut kirjailija Merja Virolainen kehuu koulujärjestelmäämme, yleistä kirjastoa ja julkista terveydenhuoltoa: ”Saan kiittää koko elämästäni suurimmaksi osaksi niitä.” Merja kirjoittaa: ”Minulla ei ole puolisoa eikä lapsia. En tarvitse suurta asuntoa, autoa, kesämökkiä, purjevenettä, kalliita harrastusvälineitä. En ymmärrä niitä, jotka käyttävät vähää elinaikaansa aineelliseen rikastumiseen sen sijaan että keräisivät henkistä omaisuutta, jonka hallussa pitäminen merkitsee minulle todella korkeassa luokassa olemista.”
Terhi
