Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kaunisto tuli kansantietoisuuteen eräänlaisena Kaari Utrion manttelinperijänä vuonna 2012 ilmestyneen teoksensa Synnintekijä myötä. Tätä esikoisteosta seurasi kaksi jatko-osaa, jotka muodostivat yhdessä Olavi Maununpoika-trilogian. Milja Kauniston tapa rakentaa yhtenäinen tarina älykkäällä ja siekailemattomalla tavalla teki minuun jo silloin vaikutuksen. Kauniston ote ei petä myöskään tällä kertaa.

Luxus on romaani, joka tempaisee lukijan keskelle Ranskan vallankumousta heti ensimmäisillä virkkeillään. Ajan raadollisuus ja juonenkulun säälimättömyys päähenkilöitään kohtaan vuoroin ihastuttaa ja järkyttää. Teos onnistuu dramaattisista ja makaabereista piirteistään huolimatta säilyttämään uskottavuutensa, eikä ylenpalttinen kurjuudella kuin rikkaudellakaan mässäily ylitä lukijan sietokykyä. Jokaiselle juonenkäänteelle on oikeutettu syy ja seuraus, tarina on siis looginen kaikin tavoin. Kauniston tapa esittää hahmonsa realismin kautta tuo henkilöhahmot lähelle ja kirjan henkilöiden kohtalo muodostuukin lukiessa koskettavaksi selviytymiskamppailuksi tapahtumien vyöryessä kirjan sivuilla eteenpäin.

Luxus esittää Ranskan vallankumouksen nerokkaalla tavalla kahden eri yhteiskuntaluokkaa eläneen ihmisen näkökulmasta. Kirjassa pureudutaan myös hahmojen psyykeeseen ja ajatuksiin vanhan yhteiskunnan romahtaessa ja valta-asetelmien kallistuttua päälaelleen. Kaunisto on Ranskassa tehnyt mittavaa taustatyötä 1700-luvun tapojen ja asenteiden kartoittamiseen. Luxus tarjoaakin paljon ajateltavaa samaistumisenmuodossa nykyihmiselle siitä, kuinka selvitä maanlaajuisessa kaaoksessa, jossa maan mahtavimmat kokevat tavallisen kansan vihan ja suoranaisen vainon.

Isidore Boreal on orpo, joka on koko elämänsä elänyt kurjuuden ja köyhyyden keskellä. Rujosta olemuksestaan ja huonoista lähtökohdistaan huolimatta Isidore on pohdiskeleva ja aikalaisekseen oppinut. Toimiessaan pyövelin kisällinä hän näkee ihmisten turmiollisuuden ja raadollisen, verentahriman puolen. Onkin Kaunistolta hyvä juonellinen valinta sijoittaa miespäähenkilö pahamaineisen pyövelin rooliin Ranskan vallankumousta kuvatessa.

Marie-Constance de Boucard on kirjan alussa brokadiin ja silkkiin kiedottu nuori ja kaunis kreivitär, jonka elämä pyörii huolettoman toimettomuuden ja rikkauksien keskellä. Marie on syntynyt luksukseen omatessaan aatelisverta, ja hänet on kasvatettu elämään arvonsa mukaisesti kartanonsa ja seurapiirien sisällä. Marien menettäessä miehensä giljotiinille ja omaisuutensa vallankumouksellisille, alkaa Marien elämässä päivittäinen selviytymiskamppailu sekasortoisessa Pariisissa. Aatelisaseman lakkauttamisen ja veren tahrimien katujen raakuuksien myötä Marie oppii selviytymään julmassa maailmassa. Hahmon kehityskaari on rakennettu järkeenkäyden ja hienovaraisesti. Isidoren sekä Marien elämien yhteentörmäys on kirjan yksi kantavimpia teemoja. Kahtaalta rikottu maailma, jossa rikkaan ja rahvaan erot ovat hämärtyneet, on tuotu kirjassa kertojahahmojen vaihtuessa näiden kahden välillä, hyvin onnistuneesti esille.

Luxus on romaanina kaunistelematon. Teksti on paikoin kulmia nostattavan suorasanaista, mikä ehkä tekeekin sen etenemisestä seuraamisen kannalta arvaamattomalla tavalla mielenkiintoisen.

Mukana vilahtelee 1700-luvun Ranskan tuttuja nimiä poliitikoista kirjailijoihin. Tämä luo kuvitteellisten hahmojen rinnalle historiallista lisäarvoa ja vallankumouksen kronologiset tapahtumatkin etenevät oikeaoppisesti.

Filosofinen pohdiskelu ihmisen perustarpeista saa suuren osan eräänlaisena taustahenkenä juonenkulun takana. Kirjassa pohditaan syvällisesti, mihin ihminen tarvitsee ylellisyyttä ja mitä luksus pohjimmiltaan on. Myös siihen, kuinka yhteiskuntamme on muuttunut sitten Ranskan vallankumouksen pureudutaan siinä muodossa, kuinka ihminen on muuttunut jos on. Romaanin tapahtumat ulottuvat siis astetta kauemmas aina ihmisyyteen saakka jaarittelematta tai jossittelematta.

Lukukokemuksena Luxus oli erinomainen, se piti laatunsa koko kansiensa välin verran ja ylitti odotukset. Olisi suotavaa keksiä jotakin korjattavaa tekstin asuun tai tarinaan liittyen, mutta kokonaisuus oli niin monitasoinen, etten yksinkertaisesti löydä mitään korjattavaa. Jään positiivisesti odottamaan tämän kirjan käynnistämän trilogiasarjan kahta seuraavaa Purppuragiljotiini-osaa. Milja Kaunisto on mielestäni Suomen tämänhetkisistä fiktiivisen historiallisen romaanin kirjoittajista paras.

 

Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija

Kurdi kinoksessa ja muita suomalaisia

Me muut. Kirjoituksia yhteiskuntaluokista
toim. Silja Hiidenheimo ... [et al.]. Teos : Söderström, 2009

Yhteiskuntaluokista on viime vuosina alettu puhua entistä henkilökohtaisemmin. Kun marxilaisuudessa pureuduttiin yhteiskunnan rakenteisiin, omistukseen ja valtaan, 2000-luvulla kerrotaan myös elämäntavasta, kulttuurista, sukupuolesta ja omista kokemuksista.

Tästä uudemmasta näkökulmasta on ilmestynyt Suomessa kaksi kiinnostavaa kirjaa. Ensin ilmestyi Katriina Järvisen ja Laura Kolben teos Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa : nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta (2007). Koska tämä kirja on saanut paljon julkisuutta, esittelen vähemmän mainitun kirjan Me muut. Siinä 19 suomalaista kertoo kokemuksistaan. Heihin kuuluu useita kirjailijoita, tunnetuimpina Sofi Oksanen, Kjell Westö, Kreetta Onkeli, Merete Mazzarella, Monika Fagerholm ja Arne Nevanlinna. Poliitikoista mukana on esimerkiksi Maria Björnberg-Enckell, joka on viettänyt lapsuutensa Pohjois-Savossa Kaavilla.

Me muut korostaa perinteisiä kieliryhmiämme suomen- ja ruotsinkielisiä. Silti parhaiten mieleeni jäivät Sofi Oksasen Viro-näkökulma ja Irakissa syntyneen Husein Muhammedin kirjoitus. Pidin kovasti myös Kreetta Onkelin mojovasta tyylistä. Tämä kirjoituskokoelma ei edusta kattavasti kaikkia suomalaisia, mutta laittaa silti ajattelemaan moninaisuuttamme.

Sofi Oksanen vertaa terävästi Suomea Neuvosto-Viroon. Hän kertoo kasvaneensa alemmassa keskiluokassa Jyväskylän keskiluokkaisella omakotialueella. Vanhempien työkomennuksella Tallinnassa asuttiin Lasnamäen kerrostaloissa. ”Se omaisuus, joka perheelläni oli Suomessa, sai meidät näyttämään Neuvostoliitossa rikkailta: vanha auto, omakotitalo ja Seppälän vaatteita.”

Neuvosto-Viro perustui Sofin mukaan puute- ja vaihtotalouteen, jossa materia ja suhteet muovasivat yhteiskuntaluokan. Esimerkiksi valkoisista vaatteista tuli uuden yläluokan merkki, koska likaa ja pölyä oli kaikkialla ja neuvostovalmisteiset pesuaineet osoittautuivat huonoiksi.

Vuonna 2009 Sofi hankki kalusteita kotiinsa Helsingin Kallioon ja mietti ruokailuryhmän merkitystä. Hänen mielestään ne edustavat sekä Suomessa että Virossa porvarillisuutta. Lasnamäen yli 100 000 asukkaan lähiön keittiöissä ei ollut tilaa ruokailuryhmälle, sillä ideaaliyhteiskunnassa oli tarkoitus syödä yhteisruokaloissa. Myöskään Kallion keittiöihin ei yleensä mahdu ruokailuryhmää. Sofin mielestä ”kyseisen huonekaluryhmän omistavalla ihmisellä on tietynlainen menneisyys, sellainen, joka mahdollistaa seurueiden ravitsemisen”. Ruokailuryhmäperheellä on laaja suku tai ystäväpiiri sekä aikaa ja mahdollisuus valmistaa aterioita.

Husein Muhammedin perhe pakeni Irakin hallituksen kansanmurhaa 1988. Pakolaiset päätyivät 1994 ”todennäköisesti kaikkien aikojen ensimmäisinä kurdeina Lappiin lumen ja laman keskelle”. Turun Varissuon kirjaston lakikirjojen avulla Husein pääsi oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Hän työskentelee ylitarkastajana vähemmistövaltuutetun toimistossa.

Huseinia huolestuttaa, syntyykö länsimaihin uusi etninen alaluokka, kun ulkomaalaiset eivät useinkaan valtaväestön ja omien ennakkoluulojen vuoksi saa kykyjään vastaavaa työtä. Hän on juuri julkaissut kirjan Yhtä erilaiset : islam ja suomalainen kulttuuri.


Kartanosta tai tönöstä


Kirjailija Kreetta Onkeli on kotoisin Keski-Suomesta Luhangasta. Siellä isot ja pienet tilat sijaitsevat sikin sokin eikä hän tiennyt, millaisesta kartanosta tai tönöstä kaverit olivat tulleet koulubussille. Kotona ei myöskään keskusteltu rahasta tai asemasta vaan ihmisten luonteenpiirteistä. Vasta Helsingissä asuessaan hän on vähitellen huomannut yhteiskuntaluokkien eroja ihmisten puheissa. Kreetan mielestä yhteiskuntaluokat ovat kaupunkilainen ilmiö: ”Niillä on haluttu ohjata asuntomarkkinoita ja erottua rahvaasta.”

Helsinkiläinen kirjailija Kjell Westö tuntee olonsa epämukavaksi luokkayhteiskunnassa ja arvelee sen johtuvan sukuperinnöstään. Pohjalaiseen henkiseen perintöön kuuluu hänen mukaansa vahva pyrkimys tasa-arvoisuuteen.

Kurjissa oloissa varttunut kirjailija Merja Virolainen kehuu koulujärjestelmäämme, yleistä kirjastoa ja julkista terveydenhuoltoa: ”Saan kiittää koko elämästäni suurimmaksi osaksi niitä.” Merja kirjoittaa: ”Minulla ei ole puolisoa eikä lapsia. En tarvitse suurta asuntoa, autoa, kesämökkiä, purjevenettä, kalliita harrastusvälineitä. En ymmärrä niitä, jotka käyttävät vähää elinaikaansa aineelliseen rikastumiseen sen sijaan että keräisivät henkistä omaisuutta, jonka hallussa pitäminen merkitsee minulle todella korkeassa luokassa olemista.”

Terhi