maanantai 12. elokuuta 2019

Kaikkien aikojen pelit


Vapaa kirjoittaja Aleksandr Manzosin esikoisteos, vuoden 2017 huhtikuussa ilmestynyt Kaikkien aikojen pelit esittelee kolmekymmentä peliä, aina 1970-luvun alun arcade-klassikko Pongista vuonna 2013 julkaistuun yhden miehen indiehittiin Papers, Pleaseen asti. Kirjan sivuille valitut pelit ovat pelikulttuurin klassikoita, ja ne käydään läpi sen pohjalta, miten ne kestävät tarkastelua nykypäivän lasien läpi. Listalle valittuja pelejä on saanut varmasti karsia, eikä lista riitä mitenkään kertomaan täydellistä tarinaa, mutta se tiivistää tärkeimmät asiat hyvin.

On harmi, että kirjan kuvitus koostuu mustavalkoisista kuvakaappauksista, jotka eivät todellakaan anna tarvittavaa kunniaa puolille peleistä. Alkupuoliskon peleille se ajaa asiansa, mutta ei palvele 90-luvulle käännyttäessä syntyneiden 3D-pelien graafista ilmettä. On oletettavaa, että samasta syystä vuotta myöhemmin julkaistussa Pelit elämän peilinä -teoksesta puuttuu kuvitus kokonaan. 
 
Pelien esittelyn rinnalle Manzos nostaa niihin liittyviä ilmiöitä, esimerkiksi kertoen, miten Starcraft löi läpi Etelä-Koreassa, tehden siitä valtavan menestyksen ja maasta tienraivaajan elektroniselle urheilulle. Tai miten Pokémon ja sille kehitetty oheiskrääsä sai alkunsa, kaiken pohjalla ollessa lapsuuden ötökkäharrastus.

Kaikkien aikojen pelit on hyvä lukukokemus. Kirjaa voi ajatella eräänlaisena “hakuteoksena” niille, joille useimmat sen sivuilla esitetyt pelit ovat tuttuja. Erityisesti se sopii kuitenkin lukijoille, joiden pelisivistyksessä on aukkoja. Teksti on selkeää, joten se toimii hyvin sekä peleistä kiinnostuneille lapsille että aikuisille

Teksti: Lauri