Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. helmikuuta 2015

Kuolinnaamioita ja entisöityjä eläimiä


Henni Kitti: Elävän näköiset

Henni Kitin romaanissa Elävän näköiset seurataan eläviä ihmisiä ja täytetään kuolleita eläimiä.

Tornionjokilaaksossa

Tarinan alkaessa eletään 1950-lukua. Kirja rakentuu kahden Tornionjokilaaksossa asuvan perheen ympärille. Eeva on onnistunut synnyttämään Alfredille neljä tytärtä, joista viimeisin on Aleksandra.  Reinon ja Siskon perhe täydentyy Sakarilla vasta Siskon syrjähypyn jälkeen.

”Sisko, tämon kaikki minun syytä”, hän sanoo.
”Mikäs tässä sinun syy olis?”
”Kaikki on minun syytä, aivan kaikki. Sen jälkheen ko met…” Alfredin on pakko sanoa se: ”…Sakarin tehimä, mulla oli niin paha mieli ja mie olin mustaa täynnä ja mie menin ja tehin Aleksandran Eevan kanssa sinä samana yönä. Mie laitoin kaiken pahan mielen siihen. Sitten net synty peräkkäisinä päivinä ja nyt kaikki on huonosti ja minun syytä.”
Sisko on hetken hiljaa. ”Alfred, Aleksandra synty kaks kolme viikkoa myöhässä. Sie olet häätyny tehä sen jo ennen Sakaria.”


Aleksandran ja Sakarin lapsuus kuluu pitkälti samaan tahtiin. Yhdessä uidaan joen toiselle puolelle Ruotsiin. Yhdessä ajellaan myös Peni-koira  kesähelteellä karvattomaksi sekä matkataan uittotukilla koulusta kotiin.

Kipsattu käsi ja kuolinnaamiot

Kymmenvuotiaana Aleksandra putoaa puusta ja käsi valetaan painavan kipsin sisään. Kun kipsi poistetaan, Aleksandra pyytää siitä osan itselleen. Hän sovittelee sitä usein käsivarteensa, mutta ei löydä enää sen alkuperäistä paikkaa. Hän kasvaa liian nopeasti!

Nähdessään historiankirjassa kuvan Seinen tuntemattoman kuolinnaamiosta, Aleksandra tietää: hän tahtoo tehdä oman kuolinnaamion. Opettajan ja Sakarin avustuksella se onnistuu. Mutta muotin jälkeen pitää tehdä valu, vain siitä saadaan varsinaiset kasvot. Isä ostaa säkillisen kipsiä joululahjaksi, ja niin alkaa intohimoinen valutyö: Aleksandra valaa Sakarin, siskoja, käsiä, löytämiään luita ­ – jopa Reinon hevosen harjan.

Ruotsiin ja Helsinkiin

Kuten suurin osa pohjoisen nuorista, joutuu Sakarikin lähtemään Ruotsiin töihin. Sieltä hän löytää tulevan vaimon. Auto-onnettomuudessa molemmat menehtyvät. Vauvaikäinen Santeri jää orvoksi.

Aleksandra puolestaan lähtee Helsinkiin ja majoittuu Anni-tädin ja Hannun luo. Hän siivoaa Eläintieteellisessä museossa. Museon työhuoneessa Aleksandra näkee eläimen ympärillä valkotakkisia miehiä.  Miehet läiskivät valkoista velliä eläimen päälle. Se on kipsiä! Tuo materiaali on Aleksandralle tuttua, ja tästä työstä hän haluaa oppia enemmän. Lapsuudessa syntynyt ihastus kipsiin roihahtaa rakkaudeksi. Syntyy intohimo eläinten täyttämiseen. Uuden elämäntilanteen keskelle syntyy Anders.

Pohjoista puhetta ja kiinnostavaa tietoa

Kitin kirjoitustyyli on omintakeisen herkullista. Pohjoinen murre ja luonnonkuvaus virkistävät tekstiä. Kirja sisältää sekä pieniä että isoja asioita. Sitä lukiessa oppii paljon uuttaa. Eläinten konservoinnin eri vaiheita kuvataan pikkutarkasti, mutta tavalla, johon amatöörikään ei pitkästy. Lisäksi tutustutaan muun muassa Kiirunan kaivoksiin ja tähtitieteen ilmiöihin. Oikeastaan kirjassa on niin runsaasti asiaa, että kaikkien vivahteiden havainnointi vaatisi kertausta.  Ehkäpä tämä on niitä kirjoja, joihin kannattaa tarttua lukutarkoituksessa toisenkin kerran.

Henna Kitti on Pellossa syntynyt kolmekymppinen kuvataiteiden maisteri. Kitti opiskelee yleistä kirjallisuutta Turun yliopistossa. Kirjan päällyksen kuva on Kitin tekemä.

Aira

perjantai 23. tammikuuta 2015

Katseet maisemaan – ylös ja alas


Kaksi lumoavaa kirjaa.


Sielunmaisema on jokaisella omanlaisensa. Kenelle aava ulappa, kenelle lakeus. Mutta Suomesta puhuttaessa aika monelle omaan maisemaan liittyy järvi. Luontotoimittaja Veikko Neuvonen koosti ammattivalokuvaajien näkemykset pian sata- vuotiaasta järvirikkaasta Suomesta.

Vuodenaikojen vaihtelu tuo rikkautta samaan järvimaisemaan.
Pilkkijän ja purjehtijan mielikuvissa ovat täysin erilaiset värisävyt.


Järviä sanotaan maiseman silmiksi. Erikokoisia silmiä löytyy paljon. Isoimmat ovat Saimaa, Inari, Päijänne, Oulujärvi ja Pielinen. Kirjassa ei voi edetä kovin nopeasti, koska kuvat sieppaajat lukijan maisemaan, aikamatkalle eri puolelle Suomea. Ainoa haittapuoli kirjaa lukiessa oli, että teki aika monta kertaa mieli lähteä oikeasti paikan päälle katsomaan kyseistä maisemaa.

Tähän kuvaherkutteluun tulee jatkoa, sillä Suomalainen maisema: järvien Suomi aloittaa kirjasarjan, josta viimeinen ilmestyy v. 2017, Suomen täyttäessä 100v.

Sata sammalta

Siirrä katse välillä nöyrästi matalalle, maan tasolle. Sieltä löytyy kauneutta, vihreyttä eri sävyissä. Sammaleet ovat tietosanakirjan määritelmän mukaan pienikokoisia ainavihreitä itiökasveja. En tiennyt Suomessa sammallajien lukumäärän ylittävän 900.

Tähän kirjaan Jukka Laine, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen ja Harri Vasander ovat koonneet tiedot sadasta sammaleesta.
 
Jokaisen sammaleen kohdalla on kaunis valokuva ja lisäksi tunnistamistiedot. Erehtymisvaara on myös olemassa, siksi kunkin sammaleen kohdalla on laitettu myös samankaltaiset tyypit ja esiintyminen.

Lukijaa helpottaa kun sammaleet on esitelty kasvupaikan mukaan. Voi siis ottaa kirjan kainaloon ja mennä metsään. Jos menee kuusikkoon, niin kannattaa aloittaa sivulta 118 Lehtomaiset ja tuoreet kankaat.  Voisi löytyä vaikka särmärahkasammal. Jos määränpäänä on letto, neva tai luhta, niin mukava olisi löytää vaikkapa kuovinrahkasammal tai kuljurahkasammal.

Kirja lumosi niin, että piti tarkastaa, mitä muuta kirjan kustantaja Metsäkustannus on julkaissut. Sammalteemaan sopi hyvin seuraava kirja: Arvonen, Sirpa: Metsämieli: luonnollinen menetelmä mielentaitoihin.

Tarja