Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvateokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvateokset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Karhu: voimaeläin



Ohtonen, Kimmo: Karhu : voimaeläin
(Docendo, 2016)


Kirja herätti kysymyksen, miksi kirjoja yleensä kirjoitetaan. Ohtosen Karhu-kirjan kohdalla vastaus oli lukijalle selvä. Miksi kirjoitan? On pakko. Miksi? Koska viha, paha olo jäytää sisintä. On pakko saada oksentaa paha olo pois, jotta elämässä pääsee eteenpäin.


Toimittaja, valokuvaaja Kimmo Ohtonen avaa oven sisimpäänsä, pahoinpidellyn pojan maailmaan. Millaista on pelätä itsensä ja äitinsä puolesta. Millaista on kantaa syyllisyyttä.

Eräänä yönä 9-vuotiaan pojan mitta tulee täyteen. Poika lähtee metsään ja vannoo, ettei ikinä palaa takaisin. Hän haluaa muuttua eläimeksi, osaksi luontoa. Muuttua näkymättömäksi. Ohtonen kuvaa tilannetta henkeäsalpaavasti. Äiti etsii ja huhuilee poikaansa yhä uudelleen. Poika pistää nyrkin suuhunsa ettei vaan päästä ääntäkään. Ei saa itkeä ja vähitellen äidin ääni vaimenee. Tällä pakoretkellä on lähtemätön vaikutus Kimmon elämään. Kimmo kohtaa karhun. Karhu ei tee mitään pojalle, vaikka varmaan haistaa Kimmon pelon. Mutta karhu antaa voimaa ja Kimmo nimeää karhun sankarinsa, suosikkinäyttelijän John Goodmanin mukaan.

"Mitä on elämä kun metsä on kotisi ja yö elinikäinen ystäväsi?” 


Ei pojasta vielä tullut metsän eläjää. Äiti ei toista päivää etsinyt ja isä oli todennut vain, että kyllä nälkä pojan kotiin ajaa. Mutta metsä ei jätä poikaa. Pahoinpitelyt jatkuvat ja yöllä metsässä kulkiessaan ei tarvitse pelätä. Metsässä on turva. Poika ja äiti elävät varjoelämää. Vuodet kuluvat. Poika kasvaa mieheksi ja kantaa syyllisyyttä äidistään. Miksi hän ei pysty auttamaan äitiään ja miksi äiti ei auta itseään.

Poika lähtee Englantiin ja päättää, ettei koskaan palaa Suomeen. Kirjeissään poika ja äiti kertovat asioista ja salaavat vaikeita asioita. Mutta kirjeissä läheisyys pysyy ja tiivistyy. Äidin syöpä tuo pojan Suomeen – väliaikaisesti. Elämän oli tarkoitus sitten taas jatkua Englannissa.

”Metsä ei jätä rauhaan!” 


Englannissa asuessaan Kimmo Ohtonen havahtuu huomaamaan, etteivät suomalainen metsä ja sen karhut lähde sielusta minnekään. On pakko päästä kokoamaan itsensä ehjäksi. On lähdettävä metsään katsomaan onko John Goodman siellä.

Kirjassa eletään vuotta 2015 kuvauskojuissa  ja takautuvasti 9-vuotiaan pojan kasvua kirjoittavaksi aikuiseksi. Metsässä ovat karhut ja muut suurpedot. Valokuvissa karhut on tuotu hyvin esille. Tekstissä kerrotaan naaraskarhun elämästä pentuineen ja miten ovelasti naaras suojelee pentujaan etteivät urokset tee niille pahaa. Ohtonen kuvaa miten karhut ovat ratkaisseet hengissä pysymisen kun vihollisena ovat ihminen ja pienevät metsät.

” Luonto ei ole omaisuuttamme, se ei antaudu ihmisen tahdolle”


Tekijä sanoo kirjassa luonnon kaikessa armottomuudessaan olevan aina reilu. Toisin kuin ihminen, joka yrittää pakottaa  toisia omaan tahtoonsa. Ihmisellä on mielivaltaisuutta. Kaupungissa ollessaan kirjoittaja koki turhautuvansa, mutta luonnossa metsä, kaikki on valmista. Ihminen saa siellä olla keskeneräinen ilman mitään kiirettä.

”Peto katsoo minua vapauden puolelta, pyytää päästämään irti menneistä. Vapaus on vapautta etsiä. Vapautta löytää.”

Jään odottamaan syntyykö Kimmo Ohtoselta lisää luontokirjoja. Kirjoja, joissa ei ole tekijän omakohtaista tuskaa.



Tarja

perjantai 23. tammikuuta 2015

Katseet maisemaan – ylös ja alas


Kaksi lumoavaa kirjaa.


Sielunmaisema on jokaisella omanlaisensa. Kenelle aava ulappa, kenelle lakeus. Mutta Suomesta puhuttaessa aika monelle omaan maisemaan liittyy järvi. Luontotoimittaja Veikko Neuvonen koosti ammattivalokuvaajien näkemykset pian sata- vuotiaasta järvirikkaasta Suomesta.

Vuodenaikojen vaihtelu tuo rikkautta samaan järvimaisemaan.
Pilkkijän ja purjehtijan mielikuvissa ovat täysin erilaiset värisävyt.


Järviä sanotaan maiseman silmiksi. Erikokoisia silmiä löytyy paljon. Isoimmat ovat Saimaa, Inari, Päijänne, Oulujärvi ja Pielinen. Kirjassa ei voi edetä kovin nopeasti, koska kuvat sieppaajat lukijan maisemaan, aikamatkalle eri puolelle Suomea. Ainoa haittapuoli kirjaa lukiessa oli, että teki aika monta kertaa mieli lähteä oikeasti paikan päälle katsomaan kyseistä maisemaa.

Tähän kuvaherkutteluun tulee jatkoa, sillä Suomalainen maisema: järvien Suomi aloittaa kirjasarjan, josta viimeinen ilmestyy v. 2017, Suomen täyttäessä 100v.

Sata sammalta

Siirrä katse välillä nöyrästi matalalle, maan tasolle. Sieltä löytyy kauneutta, vihreyttä eri sävyissä. Sammaleet ovat tietosanakirjan määritelmän mukaan pienikokoisia ainavihreitä itiökasveja. En tiennyt Suomessa sammallajien lukumäärän ylittävän 900.

Tähän kirjaan Jukka Laine, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen ja Harri Vasander ovat koonneet tiedot sadasta sammaleesta.
 
Jokaisen sammaleen kohdalla on kaunis valokuva ja lisäksi tunnistamistiedot. Erehtymisvaara on myös olemassa, siksi kunkin sammaleen kohdalla on laitettu myös samankaltaiset tyypit ja esiintyminen.

Lukijaa helpottaa kun sammaleet on esitelty kasvupaikan mukaan. Voi siis ottaa kirjan kainaloon ja mennä metsään. Jos menee kuusikkoon, niin kannattaa aloittaa sivulta 118 Lehtomaiset ja tuoreet kankaat.  Voisi löytyä vaikka särmärahkasammal. Jos määränpäänä on letto, neva tai luhta, niin mukava olisi löytää vaikkapa kuovinrahkasammal tai kuljurahkasammal.

Kirja lumosi niin, että piti tarkastaa, mitä muuta kirjan kustantaja Metsäkustannus on julkaissut. Sammalteemaan sopi hyvin seuraava kirja: Arvonen, Sirpa: Metsämieli: luonnollinen menetelmä mielentaitoihin.

Tarja

maanantai 5. tammikuuta 2015

Rakkautta kaikin tavoin


Hannamari Shakya: Tavallaan voi rakastaa

Kirjan nimi tulee Risto Ahdin runokirjasta Vain tahallaan voi rakastaa. Eräs haastateltavista kuuli nimen väärin, josta syntyi kirjan varsinainen nimi.

Kirja on yhtäaikaa sekä valokuvateos että lukukirja. 34 avioparia kertoo kuinka he ovat tutustuneet ja  rakkaudesta toisiinsa. Teoksessa on mukana myös tekijän omat vanhemmat.

Kirjan pareista pisimpään yhdessä ovat olleet Sisko ja Leo. Heillä on yhteistä taivalta jo 70 vuotta. Kuten kaikilla, myös heillä on omat tapansa osoittaa rakkautta toisilleen: Sisko paijaa ja koskettaa Leoa, kun kulkee hänen ohitseen sekä nukkuu Leon kainalossa. He nukkuvat käsi kädessä saman peiton alla ja kääntyvät samaan aikaan, samaan suuntaan. Siskon lähtiessä kaupungille Leo kysyy aina onko mukana rahat, avaimet, lääkkeet ja muistaako Sisko olla varovainen liikenteessä. Viimeiseksi Leo kysyy, muistaako Sisko, että Leo tykkää hänestä. 

Lyhimmän aikaa naimisissa ovat kerenneet olla Anne ja Marko; yhdessä ainakin 20 vuotta. He ovat tunteneet toisensa aina, heidän äitinsä työnsivät heitä rattaissa vierekkäin. Välillä he seurustelivat, välillä erosivat. He jopa muuttivat eri paikkakunnille, mutta sopivat, että jos 35-vuotiaina olisivat yksin, menisivät naimisiin. Myöhemmin Marko soitti Annelle vaatekaapista, ja kysyi voisiko muuttaa Annen luokse ja menisivätkö he naimisiin. Anne lähetti vastauksena postissa sormuksen.

Toiset pareista ovat aloittaneet seurustelun vasta vanhemmalla iällä. Rene ehti olla yksin avioeron jälkeen 10 vuotta ja Riitta 20 vuotta ennenkuin he tapasivat. Riitta oli lomamatkalla Portugalin Figuerassa ja Rene oli muuttanut sinne Keski-Euroopasta eläkevuosiaan viettämään. Heillä on ikäeroa noin 20 vuotta, ja Rene on jo yli 90-vuotias. Yhdessä he ovat olleet 27 vuotta.

Kirjasta löytyy myös opettaja-oppilas pari. Leena-Riitta oli 25-vuotias ja aloittanut lukion opettajana. Vesa oli lukion ekaluokkalainen. Heidän tavatessaan ensi kerran Leena-Riitta oli vielä naimisissa ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Leena-Riitan elämäntilanne oli silloin hyvin vaikea. Hän tajusi nopeasti, ettei avioliitto onnistuisi. Suhdetta Vesaan Leena-Riitta piti vain ohimenevänä juttuna. Saatuaan toiselta paikkakunnalta opettajan paikan Leena-Riitta muutti lastensa kanssa sinne. Ei kuitenkaan kestänyt kauan kun, Vesa seurasi perässä. Nyt he ovat olleet yhdessä jo 45 vuotta.

Jälkisanoissa tekijä kertoo tehneensä kirjan siksi, että halusi ymmärtää puolisoiden välistä suhdetta pitkässä liitossa.

Sirkka