Juliet, riisuttuna – kun tunteet hiipuvat ja syttyvät uudelleen

Englantilainen Nick Hornby (s. 4.4.1957) kirjoittaa ihmissuhteista humoristisen lämminhenkisesti ja todentuntuisesti. Monista Nick Hornbyn kirjoista tulee selkeästi ilmi hänen oma kiinnostuksensa musiikkiin ja jalkapalloon. Hornbyn vuonna 2009 ilmestynyttä romaania Juliet, riisuttuna (Juliet, naked) voi suositella erityisesti musiikkidiggareille.

Kirja kertoo lapsettomasta parista, joka on ollut yhdessä viitisentoista vuotta. Duncan on viimeisen päälle intohimoinen musadiggari, jonka suuri kiinnostuksen kohde on amerikkalainen muusikko nimeltä Tucker Crowe. Crowen perässä Duncan ja Annie matkaavat San Franciscoon asti katsomaan – siis ihan tosi – vessaa, jossa Crowe teki uransa lopettamispäätöksen. Ehkä Hornby tällä kuvauksella haluaa osoittaa, että fanittaminen voi saada välillä outoja mittasuhteita...

Näiden tapahtumien myötä Annie alkaa vähitellen pohtia, onko Duncanin pakkomielteisessä musiikkiharrastuksessa tai heidän yhteiselämässään mitään järkeä. Yllättävää on, että Tucker Crowesta tulee kuitenkin loppujen lopuksi tärkeämpi Annielle kuin Duncanille, tosin hieman erilaisella tavalla.

Hornbyn teos löytyy kirjastosta englanninkielisenä kirjana ja äänikirjana sekä suomenkielisenä kirjana.


Teksti: Laura

Palavat ja palaavat tunteet

Heikkilä, Petra: Paikka sydämessä (WSOY. 2007)

Onko sinulla paikka sydämessä – jotakuta varten tai jonkun takia? Pidätkö taidehistoriasta? Taiteilija Petra Heikkilä on tehnyt sinulle aikuisten kuvakirjan Paikka sydämessä. Se lohduttaa surullista ja hymyilyttää.

Petra tulkitsee uudelleen länsimaisen maalaustaiteen tunnettuja teoksia. Hän hassuttelee kuvin ja sanoin tähän tapaan:

”KAIPAATKO OLKAPÄÄTÄ?

Ompele lämmin tilkkutäkki

kaikista niistä hihoista,

joihin olet tarttunut.

Tarvitset hihanpaloja, neulaa ja lankaa.”

 

Kirjan avulla voit arvuutella omin päin tai kavereiden kanssa: tunnistatko taideteoksen? Oikeat vastaukset löytyvät kuvakirjan lopusta.

Terhi

Yllättäviä yhtäläisyyksiä nykyaikaan

 Miettinen:Piikojen valtakunta – nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla

Usein ajatellaan, että entisaikoina naimisiin mentiin nuorena. Tämä mielikuva ei ole aivan oikea, sillä avioitumisikä oli jo vuosisatoja sitten lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Syyt olivat samoja kuin nykyään: taloudelliset edellytykset perheen perustamiselle saavutettiin vasta kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä. Tämä koski sekä 1700-luvun piikoja ja renkejä että nykyään 2000-luvun opiskelijoita ja pätkätyöläisiä. Naisen kannalta oli taloudellisesti kannattavinta syntyä varakkaan isännän tyttäreksi; mielellään vieläpä ainoaksi tai ainakin vanhimmaksi tyttäreksi. Se takasi kaikkein varmimmin pääsyn jonkin talon emännäksi. Talonemännät olivat arvostettuja ja heidän sanansa painoi. Naisiin liittyvissä oikeudenkäynneissäkin käräjille voitiin kutsua todistamaan joukko ”hyvämaineisia emäntiä”. Naimattoman naisen sana painoi päätöksenteossa huomattavasti vähemmän.

Ihanteena oli, että nuorten naimattomien naisten tuli oppia vain lähinnä kotitöitä, jotta heistä tulisi aikanaan  kunniallisia perheenemäntiä kasvattamaan seuraavaa sukupolvea valtakunnalle. Miesten ja naisten työt erotellaan teksteissä, mutta arjessa ei ollut vara valita mitä itse kukin teki. Piikatytön mahdollisuudet avioliittomarkkinoilla kasvoivat ikävuosien ja taitojen karttuessa, kun taas säätyläisneidon mahdollisuudet heikkenivät. Mouhijärveläisen torpantyttären Annan tarinasta käy hyvin ilmi halu parantaa omia elinolosuhteitaan lähtemällä kotoa palkkatyöhön.

Entisaikaan oli myös sinkkuja, joskaan heitä ei tietenkään tällä nimellä kutsuttu. Entisajan naimaton nainen ei elänyt maaseudulla koskaan yksin. Hänen taustallaan oli aina perhe ja suku, jotka monin eri tavoin vaikuttivat hänen elämäänsä ja ratkaisuihinsa. Vain hyvin harva oli täysin yksin vailla turvaa. Asuipa naimaton nainen perheessä tai yksin, suku- ja perhetausta seurasi häntä aina jollain tasolla. Se määritti naisen aseman yhteisön jäsenenä. Se vaikutti myös hänen tekemiinsä valintoihin, mahdollisesti jopa siihen, synnyttikö hän aviottoman lapsen vai ei.

Yksinhuoltajuus oli monelle naiselle arkea, koska ehkäisyä ei tunnettu. Esiaviolliset suhteet olivat sallittuja ja hyväksyttyjä, jos kyseessä oli naisen perheen hyväksymä kosija. Ja vaikka lapsi olisi ollut satunnaisen suhteen seuraus, ei naista ajettu maantielle. Avioituminen nuorena oli mahdollista vain harvalle naiselle, vaikka sitä pidettiin ihanteena. Oli selvää, että avioitumista joutui odottamaan ja toisaalta sekin ymmärrettiin, että kohtalona saattoi joskus olla yllätysraskaus. Kautta aikojen nuoren naisen ongelma on ollut sama: suostuako poikaystävän kanssa seksiin vai ei? Jättääkö poika, jos ei suostu? Seurauksena saattoi olla ei-toivottu raskaus, mutta myös onnellinen avioliitto.

Myöskään uusperheet eivät ole pelkästään tämän ajan ilmiö. Entisaikaan kun ihmiset kuolivat suhteellisen nuorina ja mentiin uudelleen naimisiin syntyi uusperheitä, joissa oli sinun, minun ja meidän lapsia.

Sirkka

Rakkautta kaikin tavoin

Hannamari Shakya: Tavallaan voi rakastaa

Kirjan nimi tulee Risto Ahdin runokirjasta Vain tahallaan voi rakastaa. Eräs haastateltavista kuuli nimen väärin, josta syntyi kirjan varsinainen nimi.

Kirja on yhtäaikaa sekä valokuvateos että lukukirja. 34 avioparia kertoo kuinka he ovat tutustuneet ja  rakkaudesta toisiinsa. Teoksessa on mukana myös tekijän omat vanhemmat.

Kirjan pareista pisimpään yhdessä ovat olleet Sisko ja Leo. Heillä on yhteistä taivalta jo 70 vuotta. Kuten kaikilla, myös heillä on omat tapansa osoittaa rakkautta toisilleen: Sisko paijaa ja koskettaa Leoa, kun kulkee hänen ohitseen sekä nukkuu Leon kainalossa. He nukkuvat käsi kädessä saman peiton alla ja kääntyvät samaan aikaan, samaan suuntaan. Siskon lähtiessä kaupungille Leo kysyy aina onko mukana rahat, avaimet, lääkkeet ja muistaako Sisko olla varovainen liikenteessä. Viimeiseksi Leo kysyy, muistaako Sisko, että Leo tykkää hänestä. 

Lyhimmän aikaa naimisissa ovat kerenneet olla Anne ja Marko; yhdessä ainakin 20 vuotta. He ovat tunteneet toisensa aina, heidän äitinsä työnsivät heitä rattaissa vierekkäin. Välillä he seurustelivat, välillä erosivat. He jopa muuttivat eri paikkakunnille, mutta sopivat, että jos 35-vuotiaina olisivat yksin, menisivät naimisiin. Myöhemmin Marko soitti Annelle vaatekaapista, ja kysyi voisiko muuttaa Annen luokse ja menisivätkö he naimisiin. Anne lähetti vastauksena postissa sormuksen.

Toiset pareista ovat aloittaneet seurustelun vasta vanhemmalla iällä. Rene ehti olla yksin avioeron jälkeen 10 vuotta ja Riitta 20 vuotta ennenkuin he tapasivat. Riitta oli lomamatkalla Portugalin Figuerassa ja Rene oli muuttanut sinne Keski-Euroopasta eläkevuosiaan viettämään. Heillä on ikäeroa noin 20 vuotta, ja Rene on jo yli 90-vuotias. Yhdessä he ovat olleet 27 vuotta.

Kirjasta löytyy myös opettaja-oppilas pari. Leena-Riitta oli 25-vuotias ja aloittanut lukion opettajana. Vesa oli lukion ekaluokkalainen. Heidän tavatessaan ensi kerran Leena-Riitta oli vielä naimisissa ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Leena-Riitan elämäntilanne oli silloin hyvin vaikea. Hän tajusi nopeasti, ettei avioliitto onnistuisi. Suhdetta Vesaan Leena-Riitta piti vain ohimenevänä juttuna. Saatuaan toiselta paikkakunnalta opettajan paikan Leena-Riitta muutti lastensa kanssa sinne. Ei kuitenkaan kestänyt kauan kun, Vesa seurasi perässä. Nyt he ovat olleet yhdessä jo 45 vuotta.

Jälkisanoissa tekijä kertoo tehneensä kirjan siksi, että halusi ymmärtää puolisoiden välistä suhdetta pitkässä liitossa.

Sirkka