Panteleimon: Tapahtui jouluaattona

On jouluaatto pienessä savolaisessa kirkonkylässä. Eletään
60-lukua.
Eläkeläinen ja jalkainvalidi Vilhelmiina Kustaava Karhunen havahtuu talviaamun
pimeyteen. Viliina on kylän raitilla tuttu näky. Pahat kielet voisivat nimetä
hänet myös kylän juorukelloksi. Aattoaamuna Viliina pukeutuu huonoimpiin ryysyihin
ja potkaisee potkukelkan liikkeelle jo kukonlaulun aikaan. On tarkoitus joutua
kerjuureissulle, sillä onhan joulu ”kristillinen hyvän tahdon juhla” eikä
silloin säästellä maallisen hyvän jakamisessa.
Kylän raitilla
Kellon käydessä vasta viittä suoriutuu Viliina Mattilan tilalle. Piipusta
tupruava savu herättää toivon tarjottavasta kahvikupillisesta. ”Kyllä se niin
virkistäisi ja vahvistaisi kovan työpäivän alussa”, tuumii vanhus. Ja hyvinhän
asia etenee alkuhankaluuksien jälkeen. Emännän anteliaisuutta ennakoiden
muuttuu Viliinan eilinen havainto humalassa horjahtelevasta isäntä
Pikkaraisesta parempaan suuntaan. ”Suoraselkäisenä se isäntä astui sieltä linjurista
ulos”, valehtelee vanhus sujuvasti.
Jo edellisenä päivänä Viliina oli piipahtanut pappilassa. Rovasti Strömberg,
tutummin Römperi, tuskaili joulusaarnan kanssa. Eivät nykyajan kirkkokansan
odotukset taida täyttyä perinteisen seimitarinan kertauksesta. Lisäksi huolta oli
aiheuttanut jo aikaihmisestä käyvä tytär: ilman lupaa oli käynyt elokuvissa ja
uhkaillut mennä vielä tansseihinkin! Oli ollut ontuvalla vanhuksella kyky
näitäkin huolia hälventää.
Pappilarakennuksen lisäksi kyläraittia reunustaa Kahvila-matkustajakoti Kulma.
Sitä emännöi leskirouva Helga Tikkanen, viiden lapsen äiti. Helgaa on
piirittänyt Popeda-pirssiautollaan Ensio Miettinen – eikä tuloksetta, sillä
kihlajaisia juhlitaan uudenvuoden aattona.
Tarinan edetessä tutustutaan myös Lainaan, nelikymppiseen Karjalan evakkoon.
Laina, entinen
Valentina Martinoff, on avioitunut arpinaamaisen ja viinaan
menevän sotainvalidi Sulo Vepsäläisen kanssa. Sulon lapsuutta on varjostanut
huono suhde äitiin; Lainan sydämellä on salaisuus, joka uhkaa paljastua alkavan
joulun aikana. Salaisuudesta on osallisena hassusti suomea puhuva nuori Laura
Smeds, jonka linjuri toi eilen kirkonkylään.
Joulunostalgiaa
Kirjan luoma tunnelma herättää muistot lapsuuden joulusta. Uskon, että näin käy
kaikille, jotka
muistavat 60-luvun.
Romaanin henkilökuvauksessa on jotain tuttua. Tyyli
tuo mieleen Aapelin kerronnan. Kirjoittaja suhtautuu luomiinsa henkilöhahmoihin
lämmöllä. Ote on inhimillinen ja ymmärtävä, ja varsinkin anteeksiannon merkitys
korostuu läpi kirjan. Lukiessani kuvittelin kirjan elokuvaksi. Kuinka helposti kirjan
tarinat nivoisikaan yhteen kertojaääni, joka sivustaseuraajana johdattaisi
katsojan kohtauksesta toiseen.
Nykyisin eläkkeellä oleva entinen Oulun metropoliitta Panteleimon on
kirjoittanut lukuisia ortodoksiseen uskontoon liittyviä tietoteoksia. Hänen
kynästään on myös lähtöisin muutama historiallinen romaani sekä pari dekkaria.
Aira