Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homoseksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. kesäkuuta 2017

P R I D E






                      Maaginen tarina ystävyksistä, jotka löytävät salaperäisen kasvin, jonka avulla sukupuoli muuttuu toiseksi silmänräpäyksessä. Pojissa sukupuolet, sukupuoliroolit ja seksuaalisuudet sekoittuvat moneen otteeseen. Nopealukuinen nuorten aikuisten romaani miellyttää myös aikuista lukijaa syvällisellä teemojen käsittelyllään.

                      Tutustu lesboetsivä Renate Kressiin! Frankfurtissa murhataan brutaalisti seksuaalivähemmistöön kuuluvia naisia, mutta poliisi on hampaaton. Onneksi Renate Kress pelastaa päivän. Viihdekirjallisuutta, joka toimii myös matkakirjallisuutena. 

                      Ilmestys kertoo kahden erilaisen naisen, Johannan ja Sanjan, rakkaustarinan. Kirjallisuuden opiskelija Johanna rakastaa palavasti Sanjaa, mutta Sanjan Johannaakin suurempi  intohimo on tanssi. Riipivässä suhteessa kumpikin pakenee vuorollaan yhteisestä asunnosta naapurin Pietarin luokse. Ilmestys on kasvukertomus ja psykologinen ihmissuhdekuvaus.

                      Detroit on romaani jääkiekosta, kaukaloväkivallasta ja ystävyydestä. Ennen kaikkea se on romaani rakkaudesta, joka ei asetu jääkiekkomaailman raameihin. Detroit on kipeä ja raastava romaani. Lukuelämys, joka ei unohdu. 

                      Tampereella asuva homomies Mikael ottaa takapihalleen harhailleen peikon hoiviinsa hetken huumassa, mutta joutuu pian toteamaan itse jääneensä lumoavan peikon vangiksi. Klassikoksi noussut Ennen päivänlaskua ei voi -romaani esittelee vaihtoehtoisen maailmanjärjestyksen, jossa kansantaruista tutut peikot ovat luonnontieteellinen fakta.


Prideviikon lukuhaasteesta voit lukea Yöpöydän kirjat -blogista.


Teksti: Ella

torstai 10. marraskuuta 2016

Nuoruus, köyhyys, rakkaus, taide & New York


He työskentelevät tuntikausia vierekkäin puhumatta mitään. He päättävät kirjeensä aina siniseen tähteen.

Patti Smith muuttaa kaksikymppisenä New Yorkiin, sillä hän haluaa tehdä taidetta. Sattumalta hän tapaa Robert Mapplethorpen, jolla on sama päämäärä. Heistä tulee rakastavaisia.

Eletään 1960–70 -luvun New Yorkissa, jossa köyhät taiteilijat asuvat Chelsea-hotellissa ja Andy Warhol pitää pyöreää pöytäänsä Max’s Kansas City -klubilla. Rahaa ei ole koskaan riittävästi. Patti ja Robert vuorottelevat täyspäiväisen taiteen tekemisen ja hanttihommien välillä. Robertin rakastamaan maitokaakaoon käytettävät kymmenen lisäsenttiä mietitään aina huolellisesti erikseen. Taiteilijatarvikkeita pihistetään kaupoista.

Nuoret etsivät kiivaasti tapoja, joilla voisivat ilmaista itseään mahdollisimman aidosti. Sattumien tai kohtalon avulla he löytävät keinot. Robert keskittyy valokuvaukseen ja solmii suhteen varakkaan mesenaatin kanssa, joka kustantaa hänen elämänsä ja taiteensa. Patti taas kirjoittaa runoja ja esittää niitä baareissa. Robert kannustaa Pattia laulamaan enemmän.

Patti Smith kuvaa muistelmateoksessaan Ihan kakaroita (2010), miten Robert ymmärtää viehättyvänsä miehistä, ja kertoo millaista on, kun läheisen seksuaalisuus muuttuu. Robertin seksuaalisuus ja hänen taiteensa kulkevat läpi kirjan käsi kädessä. Lopulta Ihan kakaroita on myös riipaiseva kertomus Aids-epidemiasta.
”Robert ja minä pidimme valamme. Kumpikaan ei jättäisi toista. Minä en koskaan katsonut häntä hänen seksuaalisuutensa lävitse. Kuvani hänestä pysyi koskemattomana. Hän oli minun elämäni taiteilija.” (s. 157)

Ihan kakaroita on herkkävireinen kuvaus ainutlaatuisista ihmisistä. Kaiken taustalla on New York, jota sellaisena kuin se Pattin ja Robertin kokemana oli, ei enää ole olemassa. Taiteen tekeminen on myyttistä, lähes uskonnollista. Samalla se on arkista selviytymiskamppailua varattomana. Ennen kaikkea Ihan kakaroita on kertomus syvästä yhteydestä, jonka Patti ja Robert jakavat siitä huolimatta, että heidän suhteensa muuttaa muotoaan. Patti Smithin ääni ja olemus huokuvat jokaiselta riviltä ja niiden väleistä.


Teksti: Ella P.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Jäähyväiset moniarvoiselle Berliinille



Oikeastaan ei ole mikään ihme, että brittiläinen kirjailija Christopher Isherwood kiinnostui kypsällä iällä hinduismista. Itämaisen oloinen kiihkottomuus näkyy jo hänen tunnetuissa 1930-luvun töissään. ”Minä olen kamera, suljin avoinna, täysin passiivinen, tallentava, en ajatteleva”, kirjoittaa Cabaret : jäähyväiset Berliinille -kirjan alussa sen kertoja, Isherwood-niminen mies. Tästä on kaukana länsimainen halu visioida, kehittää ja muuttaa, puhumattakaan vikojen etsimisestä tai tuomitsemisesta.
Isherwood lähti 1920-1930-lukujen taitteessa Britanniasta Berliiniin etsimään vapautta ja kauniita poikia. Kymmenen vuotta myöhemmin se tuskin olisi juolahtanut hänen mieleensä. Cabaret-kirja on suomennos Isherwoodin Berliini-episodeista, alkuperäiseltä nimeltään Goodbye to Berlin. Cabaret-nimi tulee tietenkin samaan aineistoon perustuvasta Broadway-musikaalista ja Hollywood-elokuvasta.

Kirjan kauppaaminen elokuvan nimellä ja Liza Minellin kuvalla on vähän halpaa ja jopa harhaanjohtavaa: kyseessä on kaksi aivan eri tarinaa, yhteistä ovat vain muutamat henkilöt ja aikakausi. Osittain Cabaret-elokuvan tarina sitä paitsi pohjautuu Isherwoodin romaaniin Mr Norris changes trains, jota ei jostakin syystä ole koskaan suomennettu. Goodbye to Berlinkin sai sen kunnian vasta 1970-luvulla elokuvan imussa. Ehkä Isherwoodin tarinat eivät sitä aikaisemmin olisi oikein suomalaiseen henkiseen ilmastoon sopineetkaan.

Kaikista ansioistaan huolimatta elokuva jättää silotellun jälkimaun Isherwoodin tekstiin verrattuna. Isherwoodin episodit muodostavat enintään löyhästi yhteen limittyvän kokonaisuuden tai kollaasin henkilöitä ja satunnaisenoloisia tapahtumia.

Kirjan kertojan tapaamat ja kuvaamat berliiniläiset ovat jokainen jotenkin epäonnistuneita, syrjässä omasta elämästään ja maailman menosta. Nuoret, menestyvät miehet ovat onnettomia, usein ongelmallisen seksuaalisuutensa vuoksi. Homoseksuaalisuutta ei koskaan mainita suoraan, mutta homoeroottinen lataus on esimerkiksi tarinassa Rügenin saarella (Kesä 1931) piukea kuin Tom of Finland -miehen housunpuntti. Varakkaan Bernhard Landauerin kohtalon sinetöi sukupuolinen suuntautuminen yhdistyneenä juutalaiseen syntyperään. Vähemmästäkin saattoi parhaassa iässä oleva mies kuolla ”sydänkohtaukseen” 1930-luvun Saksassa.

Ja sitten on tietenkin Sally Bowles, kullankaivaja uransa alussa. Pohjimmiltaan Sally on ehkä vielä viaton tai yksinkertaisesti vain vähän yksinkertainen. ”Asemaansa vielä vakiinnuttamattomaksi puolimaailmannaiseksi hänellä tuntui olevan hämmästyttävän vähän liiketajua tai tahdikkuutta”.

Yhteiskunnallisia ääripäitä edustavat juutalainen liikemiessuku Landauerit ja Nowakit, köyhä työläisperhe, jota kirjan takakannessa mainitaan neuroottiseksi. Minusta neuroottisia ovat lähinnä Landauerit, Nowakit ovat vain oppimattomia ja köyhiä, siitä kaikki ongelmat. Perheessä on tuberkuloosia ja alkoholismia. Perheen pojista toinen, kunnollinen, kannattaa fasismia, ja toinen on rikkaiden poikaystäviensä rahoilla vetelehtivä pikkurikollinen. Köyhyys ja suuret tuloerot aiheuttavat sairautta, rikollisuutta, aatteellista radikalisoitumista ja sosiaalisia ongelmia, sen Isherwood rekisteröi vakuuttavasti.

Vaikka on Isherwoodinkin kameralla suuntansa, jos linssi pyrkiikin värittömyyteen. Kolmannen valtakunnan eliitistä se pysyttelee kaukana. Ne kuvatut, joilla on natsisympatioita, näytetään yksinkertaisina, harhaanjohdettuina tai sitten hyötyä tavoittelevina pragmaatikkoina. Miellyttävää, älykästä natsia ei Isherwoodin Berliinissä ole.

Maileena