Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataiteilijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataiteilijat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Savolainen maailmanmies



Kuopiolaisen Juho Rissasen (1873-1950) elämä kulki kerjäläisestä kansainväliseksi kuvataiteilijaksi. Kuopiolainen Tiina Kekäläinen innostui hänestä niin, että kirjoitti kaksi kirjaa, toisen lapsille, toisen aikuisille. Niissä hän hyödyntää Kuopion taidemuseon arkistoa ja ennen käyttämätöntä Juha Leinon kotiarkistoa. Kummassakin kirjassa Kekäläisen teksti soljuu luontevasti.

Taiteilijan matkassa. Juho Rissanen ja taidelokki Hönttiäinen maailmalla –kirja kertoo Juhosta lapsille. Vitsikkäät kuvat siihen maalasi kuopiolainen Anna Vepsä, ja kirjaan painettiin kuvia Juhon tuotannosta. Taidekasvattajana Kekäläinen laati loppuun tehtäviä lapsiryhmälle. Löytyypä kirjasta pari lauluakin.

Aikuisten tietokirja Juho Rissanen. Sisulla ja sitkeydellä syventyy huumoria pursunneen Juhon vaiheisiin, juttuihin ja sattumuksiin. Loppuluvussa Kekäläinen kirjoittaa Juhon taiteellisesta kehittymisestä.

Käsissä helposti pideltävä kirja koostuu selkeistä kokonaisuuksista. Paula Karjalainen on taittanut sivut oivaltavasti. Niitä elävöittävät valokuvat henkilöistä ja paikoista sekä värikuvat taiteesta.

”Antoo maetoo”

Puijon kupeessa Kemilänmäellä syntynyt Juho kerjäsi lapsena: ”Antoo pienelle lapselle maetoo.” Kodin väkivalta ja isän ryypiskely pahensivat perheen kurjuutta, sairastelu ja haaverit estivät koulunkäynnin.

Iloa Juholle toivat poikaporukan retket Maljalahdelle ja Puijolle. Lauleskelevan palovahdin kanssa pääsi ”ruuttahuoneelle” ja tuomiokirkon torniin. Antti-setä, lääninsairaalan muonamestari, antoi ruokaa.

Kun Juho oli kymmenvuotias, hänen isänsä paleltui humalassa tammimarkkinoilta palatessa Maljalahden jäälle. Siitä lähtien Juho osallistui perheen elatukseen. Poika toipui isän kuolemasta vasta 30-vuotiaana maalaamalla teoksen Lapsuuden muisto.

Sokea ja Povari Pariisissa

Juhon matka maalarinsällistä kansainväliseksi kuvataiteilijaksi kesti vain viitisen vuotta. Monet auttoivat häntä. Esimerkiksi taiteilija Albert Gebhard kutsui varattoman Juhon kesäksi Rautalammille ja opetti piirustusta sekä vesivärimaalausta.

Juhon ura lähti kiitoon Pariisissa vuonna 1900. Silloin maailmannäyttelyn yhteyteen järjestettiin kansainvälinen taidenäyttely, jossa olivat esillä vesivärimaalaukset Sokea ja Povarissa. Juho palkittiin niistä pronssimitalilla.

Sokean mallina oli ketterä 94-vuotias Heta Kauppinen. Tilannekomiikkaa hersyvä Povarissa kuvaa arvostettua parantajaa Haran Maijaa. Häntä ympäröi Antikkalan talon naisväki ja ”piälle vielä elättipoekakii”. Molemmat työt Juho maalasi nykyisessä Siilinjärven Koivusaaressa.

Sulttaanin ovenvartija

Juho asui lähes puolet elämästään ulkomailla, Euroopassa, Algeriassa ja viimeiset vuodet Yhdysvalloissa. Rauhan kannattajana hän ei kestänyt Suomen sisällissotaa. Myös taide ja sen opiskelu sekä terveyden hoitaminen ajoivat Juhoa ulkomaille etenkin talvisin. Hänet haudattiin Kuopion Isolle hautausmaalle lähelle synnyinkotia.

Juhon keppostelevaa luonnetta kuvaa, kuinka hän eteläranskalaisessa kalastajakaupungissa esittäytyi turkkilaisena, pakanana tai sulttaanin ovenvartijana.

Rissasen töitä on Pohjois-Savossa esillä julkisesti. Nilsiän kirkkoon hän maalasi alttaritaulun Ristintie. Kuopion museo- ja kirjastorakennukseen, nykyiseen museoon, valmistui suurlakon muistoksi fresko ”Rakentajat” malleinaan nilsiäläisiä miehiä. Juhon tuotantoon voi tutustua myös Kuopion kaupungintalon ruokalassa ja Kuopion taidemuseon perusnäyttelyssä.

Taidehistorian ohella Juho pääsi kirjallisuudenhistoriaan: ystävä kirjailija Joel Lehtonen ikuisti hänet Putkinotko-sarjan kirjakauppiaaksi Aapeli Muttiseksi.

Teksti: Terhi

 

torstai 12. joulukuuta 2013

Savolaista sanailua Sienasta



Hannu Väisänen: Taivaanvartijat
”Ilmassa leijuu yhtä aikaa ainakin kolme suurta silkkipaperiarkkia joita painovoima ei saa laskeutumaan suorina vaan huojuen ja aaltoillen, keveitä kun ovat. Tullessaan laatikon kohdalle miehet kumartuvat hieman, kuiskivat, luultavasti laskevat ääneen, ja antavat paperin sitten hiljaa laskeutua kuvan päälle.”

Näin pakataan alttarikaappeja Sienan taidemuseossa Italiassa. Matka Sienaan huipentaa kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisäsen romaanin Taivaanvartijat. Jos ei muuten jaksa lukea hänen kirjojaan, kannattaa tutustua tähän loppulukuun kuin novelliin, hitaasti nautiskellen.

Avainromaani


Taivaanvartijat on neljäs osa Väisäsen romaanisarjasta, jossa hän kuvaa Anteron kasvua oululaisesta puoliorvosta taiteilijaksi. Sarjan edelliset osat ovat Vanikan palat, Toiset kengät sekä Kuperat ja koverat.

Tässä uusimmassa osassa Antero maalaa laulutaitonsa ansiosta ensimmäisiä tilaustöitään, alttaritauluja. Sitä voi kutsua monessakin mielessä avainromaaniksi, sillä Antero liittää alttaritauluun valaan kokoisen Abloy-avaimen.
”Jos jo minä olen näin suuri, arvatkaa miten suuri on lukko, ja sitten arvatkaa miten suuri on se ovi johon lukko on kiinnitetty…”

Nauraako Jumala?


Väisäsen väkevä teksti kukkii kekseliäitä kielikuvia.  Niissä suomalainen arki yhdistyy kulttuurihistoriaan ja yltyy välillä ilakoimaan.
”Jos joku kertoisi minulle Jumalan nauraneen katsellessaan kuviani, en pahastuisi lainkaan. Kenties Jumalan ei vain haluta nauravan. Jumalan naurua vartioidaan. Seinän puhkaissut enkeli tuoksuu märiltä villasukilta, juuri niin kuin asiaan kuuluu.”

Totuuden kylkiluut venyvät


Myös Hannu Väisäsen runokokoelman Johannes puhuu Prochorokselle voi lainata Kuopion kaupunginkirjastosta. Kokoelmassa sokea apostoli Johannes sanelee näkynsä Prochorokselle Kreikassa Patmoksen saarella. Teoksessa on valokuvia runoilijan Suomenlinnaan tekemästä installaatiosta Patmos.

Nykyisen kotimaansa Ranskan ruokakulttuuria Väisänen esittelee väriä hersyvin kuvin kirjassa Dionysoksen jäljillä. Sen on kirjoittanut Jukka Mannerkorpi.  Väisäsen Apupata -kirjakin sivuaa elämää dordognelaisessa kylässä. Sen hän kokosi liioittelevista lehtikolumneistaan:
 ”Totuuden kylkiluita on venytetty, että se hengittäisi paremmin.”

Leikkivä aikuinen


Hannu Väisänen luonnehtii kuviaan tasapainoiluksi koomisen ja traagisen välisellä rajalla. Lisää Väisäsen kuvataidetta löytyy juhlavuoden Kalevalasta sekä Tiina Nyrhisen ja Hannu Väisäsen teoksesta Vedostuksia:Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta. 

Kirjaan Henna ja Pertti Niemistön nykytaiteen kokoelmat on painettu Väisäsen punaista hehkuva maalaus Oppineen aarteet. Tässä kirjassa Juha Siltanen tulkitsee Väisästä:
”Hän on halunnut ylläpitää kosketusta ”alkuperäiseen aikomukseensa”, joka liittyy lapsuuteen, maailman alkuperäiseen kokemiseen, jossa olennaisena tekijänä on leikki.”

Sanallisen ilmaisunsa perustana Hannu Väisänen pitää isänsä savolaisia hokemia ja Siionin virsiä. Niistä nousevat sanavalinnat ja logiikat. Hänen isänsä oli kotoisin Lapinlahdelta, äiti Kiuruvedeltä.

Terhi