Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Sataa, sataa ropisee



Mitä tehdä, kun kesäpäivä, jonka piti olla lämmin ja aurinkoinen, onkin sateinen ja harmaa? Yksi hyvä vaihtoehto on lähteä kirjastoon lainaamaan kirjoja sateesta, kastella kotimatkalla ainakin kenkänsä, päästä kotiin kuivattelemaan ja käpertyä sitten lukemaan sadekirjojaan turvallisesti sisätiloissa.


Hyvä paikka aloittaa on Marisha Rasi-Koskisen kiehtova romaani Valheet, jota ympäröi sade. Romaanin maailmassa auringon pilkahdukset ovat harvinaisia hetkiä, sade ja harmaa taivas puolestaan normaalitila. Romaanin hahmot elävät elämäänsä tietämättä, mitä ihmiset heidän ympärillään todellisuudessa ajattelevat – maailma on valhe, ja kaiken ylle lankeaa sade.
Myös Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Sielut kulkevat sateessa vähintäänkin tihuuttaa jatkuvalla syötöllä. Sairaanhoitaja Judit vaihtaa uuteen, hieman kummalliseen työpaikkaan ja harhailee välillä öisessä Helsingissä sateen keskellä seuraten kummaa varjoa, ja romaanin kertoja esittää tuon tuosta erinäisiä välihuomautuksia. Romaani alkaa verkkaisesti kuten sadekin usein, mutta yltyy loppupuolella vauhdikkaampaan, rankkasateen kaltaiseen menoon niin ettei kirjaa välillä malttaisi laskea käsistään.

Jääskeläisen romaani pohtii vedentulon keskellä ihmisiä, jumalia ja totuutta, ja samoja teemoja käsittelee fantastisella ja humoristisella otteella myös Neil Gaimanin fantasiaromaani Unohdetut jumalat (American Gods). Eräs romaani sivuhahmoista on rekkakuski, joka ei ole milloinkaan nähnyt aurinkoa, sillä sadepilvet ovat seuranneet häntä koko hänen ikänsä – ei siis kannata lannistua muutaman päivän kesäsateista, pahemminkin voisi olla! Romaani sijoittuu hieman todellista maagisempiin Yhdysvaltoihin, jossa kaikki jumalat, joihin joskus on uskottu, elävät tavallisten ihmisten keskellä enemmän tai vähemmän tavallista elämää. Tähän toiseen todellisuuteen tutustutaan, kun romaanin päähenkilö Shadow hankkii työpaikan kummallisen herra Wednesdayn henkivartijana. Teos on hauskasti kirjoitettu, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava – hyvää kesälukemista siis.

Loppuun vielä hieman sadefiilistelyä Niilo Rauhalan sanoin:

Valossa
ennen kuin metsä herää
tuuli kuivaa
puitten kostunutta otsaa.
Sade,
ja elämä,
jäljittelemättömän runsas.
Nyt ovat pyhitetyt hetket
ja kohta koko aamu
rientää paikalle.


Teksti: Essi
Kuva: Pixabay.com

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kesä miesten kanssa


Olen viettänyt kesää perin miehisessä seurassa. Ympärilläni on ollut niin sujuvasanaisia tarinaniskijöitä, vanhempaa herraseuraa, kovapintaista, mutta oikeudenmukaista kivikasvoa, seikkailunhaluisia veijareita sekä unelmavävyksi kelpaamattomia miehenkutaleita.

Jotta en nyt keräisi kyseenalaista mainetta, täsmennettäköön, että tässä värikkäässä joukossa on tietysti kyse kaunokirjallisista miehistä. Lähes kaikessa, mitä olen viime aikoina lukenut, on liikuttu hyvin miehisissä maailmoissa.

Jääkiekkoilijan kesää seurasi Meren Yhden yön tarinat. Romaanissa rauhanajan sotilassairaalan potilaat (eli miehet) tappavat aikaansa kertomalla tarinoita. Tarinat käsittelevät poikkeuksetta kohtaamisia ja kohtaamattomuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Erityisen riemastuttava oli se sotamies, joka matkusti tapaamaan viikonlopuksi tyttöään, päättikin asemalla lähteä lipettiin ja matkusti junalla pitkin eteläistä Suomea joutuen muun muassa täysin ventovieraiden ihmisten kanssa talonrakennustyömaalle Lahteen. Täysin luonnollista kohtaamista! Ainakin Meren maailmassa.

Jos ovat Yhden yön miehet vikkeliä liikkeissään ja puheissaan, melkoisen vauhdikkaita käänteitä esittävät myös Tom Sawyer ja Huckleberry Finn, nuo Mark Twainin luomat seikkailunhaluiset nuoret miehet. Tom Sawyerin seikkailut saati Huckleberry Finnin seikkailut eivät suinkaan ole "vain" lastenkirjoja, vaan mitä parhainta lukemista kaiken ikäisille. Nuoremmilta lukijoilta saattaa Twainin parhaat sivallukset mennä yli ja ohi. Perin uskottavasti Twain on aikuisten maailmassa seikkailevien poikien ajatusmaailman tavoittanut.

Tom Sawyerin mielestä esimerkiksi suunnitelman täytyy olla monimutkaisuudessaan vaarallinen ja sääntöjen mukainen. Seikkailun säännöt puolestaan sanelevat aiemmat esimerkit eli kaikki ne hurjat tarinat, joita poika on lukenut ja kuullut. Näin Tom lyttää Huckin esittämän pelastussuunnitelman:
Kävis? Totta kai se kävis ku kaappikello. Mutta se on ihan liian yksinkertanen, ei siinä oo oikeastaan mitään. Mitä hyötyy on suunnitelmasta, josta ei oo ton enempää vaivaa? Se on laimee ku hanhenmaito. Eihän se herättäis sen enempää huomiota ku murto saippuatehtaaseen.
Ja näin Huck arvioi Tomin esittämää suunnitelmaa:
Kun Tom oli kertonut suunnitelmansa mulle, huomasin oitis, että tyylin puolesta se oli viisitoista kertaa omaani parempi, tekis yhtä lailla Jimistä vapaan miehen ja voisi sen lisäksi viedä meiltä kaikilta hengen. Olin siis tyytyväinen ja sanoin, että me noudatettaisiin sitä.  
Virkistävää!

Ne kovapintaiset kivikasvot, joiden seurasta olen päässyt nauttimaan ovat kovaksi keitettyjen dekkareiden päätähtiä. Raymond Chandlerin Philip Marlowe (tänä kesänä luvun alla ollut Vanha kultaraha ja Näkemiin, kaunokaiseni) ja Ross MacDonaldin (Kasvot vedessä) Lew Archer ovat molemmat yksityisetsiviä 1940-50-lukujen Los Angelesissa. Herrat ovat hyvin samantyylisiä: molemmat ovat sukkelia suustaan, usein napit vastakkain poliisin kanssa ja jääräpäisen sinnikkäitä ratkaisemaan työn alla oleva juttu.

Chandlerin ja MacDonaldin punomat juonet ovat niin monimutkaisia, että ne jäävät tietyllä tavalla sivuosaan. Lukijan huomio kääntyy muihin seikkoihin ja tämä lienee ollut kirjailijoiden tavoitekin. Vakavasti otettavasta kaunokirjallisuudesta on kaikin puolen kyse. Tämä vakuutteluksi niille, jotka eivät salapoliisikirjallisuutta lukemistoonsa suostu ottamaan.

Vanhempien herrasmiesten ajatusmaailmaan olen syventynyt vanhan kunnon Maigret´n kautta. Toki Maigret esiintyy Georges Simenonin kirjoissa nuorenakin miehenä. Koska Maigret-sarjasta olen raapaissut vasta pintaa, en ole nuorta komisariota tavannut.

Maigret-kirjat ovat aikamatka menneeseen Ranskaan, piipun savuun, herkullisiin ruokiin ja tuon tuostakin otettuihin neuvoa antaviin. Kirjojen maailma on uskottava ja elävä ja niin ovat tarinan henkilötkin. Maigret luottaa vainuunsa ja intuitioonsa eikä kaihda pistää ahtaalle yhteiskunnan kermaakaan. Kirjalliset matkat Ranskaan ovat olleet nautinnollisia kokemuksia.

Vaikka Maigret on tarpeen tullen tiukkasanainen ja -otteinen, Marlowe ja Archer eivät epäröi tarvittaessa käyttää nyrkkejään tai jopa kättä pidempää, ovat miehet pohjimmiltaan oikeudenmukaisuudessaan järkkymättömiä. Voi kuulostaa vanhanaikaiselta: he ovat hyvän puolella.

Toisin on asia unelmavävyksi kelpaamattomien miesten laita. Näiden kanssa olen ollut tekemisissä Jim Thompsonin kirjojen välityksellä. Täsmennys lienee paikallaan: nyt ei ole kyse samannimisestä amerikkalais-suomalaisesta jännityskirjailijasta, vaan 1906-1977 eläneestä jenkistä, jota kioskidostojevskiksikin on tituleerattu. Mutta näistä herroista myöhemmin lisää, niin erikoislaatuisista miehenkutaleista on kyse.

Maskuliininen kesä jatkukoon.

Annukka