Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. syyskuuta 2019

Nurinkurinen maailma




Kuuntelin äänikirjana Vuokko Hurmeen teoksen Kiepaus, joka on Huimaa-sarjan ensimmäinen osa. Minun oli pakko lainata myös fyysinen kirja ja toivoa, että siinä olisi kuvia. Ja olihan siinä, onneksi.

Aivoni nimittäin nyrjähtivät yrittäessäni kuvitella kirjan kaupunkia Kardumia, joka sinänsä on – meidän mielestämme – aivan tavallinen kaupunki. Paitsi että se on ylösalaisin.

Painovoima keikahti ympäri, kun päähenkilö Lennan äiti oli kahdeksanvuotias. Siitä lähtien ihmiset ovat kävelleet talojensa sisäkattoja pitkin, liukuneet rakennuksesta toiseen vaijerien varassa ja syöneet herkkuaterioina vessanpöntöistä satunnaisesti lattialle, ei kun siis kattoon, mätkähtäviä rottia. Eivät siis raakana, tietenkään. Hyi.

Roskat ja jätteet viskataan ylös, äh, siis alas taivaalle, ja huoneesta toiseen kulkiessaan täytyy kiivetä oven yläkarmin ja katon välisen seinämän yli. Meret ja järvet (Mitä ne edes ovat? Absurdi ajatus, että vettä olisi kerralla yhdessä paikassa niin paljon...) ovat tyhjentyneet Kiepauksen sattuessa. Ihmiset jatkoivat eloaan Kiepauksen jälkeen niin hyvin kuin voivat. Siis kaikki muut paitsi ne, jotka olivat juuri Kiepauksen sattuessa ulkona ja putosivat taivaalle. Heitä ei nähty enää koskaan.

Lasten fantasiakirjaksi teos on aiheeltaan yllättävän synkkä iloisenvärisestä kansikuvastaan huolimatta. Jo heti alussa Lennan äiti muistelee jälleen kerran lapsuuttaan, jolloin Kiepaus tapahtui. Kaikki hänen ystävänsä ja hänen perheensä putosivat tuolloin alas taivaalle. Kardumissa vettä säästellään eikä sitä todellakaan käytetä peseytymiseen tai siivoamiseen. Pohjavesikään ei tule riittämään ikuisesti. Lisäksi Lenna on nähnyt kirjan alussa vain muutamia ihmisiä lyhyen elämänsä aikana. Kehen voi luottaa? Miten kaiken puute ja menetys muuttavat ihmisiä? Äitikin lähtee edeltä etsimään vettä ja parempaa elämää. Näkeekö Lenna häntä enää koskaan?

Kerronta sen sijaan on melko huoletonta, eikä se suuremmin surkuttele henkilöiden kohtaloita. Melankolia syntyy vain lukijan mielessä, jos pysähtyy ajattelemaan, miten vaikeaa Lennalla perheineen on meihin verrattuna. Elämä Kardumissa on Lennalle kuitenkin vain arkipäivää. Mutta minä varoitan: Kesken lukemisen voi tulla vastustamaton tarve asettua makuulle erikoisiin paikkoihin ja kuvitella itsensä kävelemään katossa ja väistelemään kattolamppuja. Allekirjoittanut löysi itsensä makaamasta asuntonsa portaissa ja kuvittelevansa, pääsisikö enää takaisin alakertaan, jos pudottautuisi varovasti yläkerran kattoon, sillä portaitahan ei voisi enää silloin käyttää (aivoni niksahtivat jälleen sijoiltaan tätä kirjoittaessani). Siinä maatessani muistin, etten olekaan leikkinyt tätä kuvitteluleikkiä vuosiin!

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ikään katsomatta! Tosin jännittävät ja ahdistavatkin hetket voivat viedä herkimmiltä yöunet, kun itsensä kuvittelee liian tiiviisti Kardumin kaltaiseen maailmaan taistelemaan selviytymisestään. Siitäkin huolimatta aion tarttua mahdollisimman pian sarjan toiseen osaan Kaipaus. Kolmas osa Keikaus ilmestyy syksyllä 2019.


Teksti: Jaana

maanantai 2. syyskuuta 2019

Karoliina ja nokkela Neema


Tuula Kallioniemen Karoliina ja nokkela Neema (2013) on Karoliina -sarjan seitsemäs osa. Eka B-luokalle on tullut uusi oppilas, tansanialaissyntyinen Neema, jonka kavereita kaikki haluavat olla. Jopa pojat.  Karoliinaa pitää kiireisenä Katri-tätinsä leonberginkoira Arskan hoitaminen ja kaverisuhteiden jännittämisessä unohtuvat läksytkin.

Kaikki luokan tytöt haluaisivat olla Neeman bestiksiä, mikä luo kilpailuasetelmaa koulukavereiden välille. Myös Karoliina haluaisi olla Neeman bestis, mutta Neema ei halua valita vain yhtä parasta kaveria, vaan kutsuu uusia luokkakavereitaan kylään ja ulos leikkimään. Eihän kavereita voi laittaa paremmuusjärjestykseen.

Neemaan kohdistuu alussa hieman ennakkokäsityksiä tämän alkuperään liittyen: onko uusi tyttö adoptoitu, vai sotaa paossa? Ovatko leijonat ja elefantit tuttuja, entä käärmeet? Myös Karoliinan kaveri Lin saaa kuulla erilaisuudestaan - mitä tarkoittaa senkin kiinalainen? Onko kiinalaisuus suomalaisuutta huonompi asia, miksi? Näitä juttuja on hyvä pohtia esimerkiksi kotona.

Pohjimmiltaan Karoliina ja nokkela Neema on kuitenkin kirja kaveruudesta. Esikouluikäisille ja alakoululaisille mainio sarja käsittelee asioita, joita varmasti jokainen ekaluokkalainen pohtii. Se opettaa, että kaveripiiri voi olla laajempi kuin parista tyypistä koostuva ryhmä tai yksi paras kaveri. Kallioniemen teksti on helppolukuista ja pari vaikeampaa sanaa on tavutettu lukemisen sujuvoittamiseksi. Tarinaa siivittää Marika Maijalan söpö kuvitus.

Teksti: Lauri

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Monitahoinen romaani ystävyydestä


Helen Garner: Vierashuone


Romaanin kansi on koruttoman kaunis. Kenen kengät siinä on, kenen vuode?
Helen valmistaa vierashuoneen ystävälleen, joka on vakavasti sairas. Hän sijaa vuoteen ja miettii peilin paikkaa huoneessa. Tahtooko syöpään sairastunut ystävä nähdä itseään ylipäätään peilistä?

Helenin ystävä Nicola on saapunut Helenin kotipaikkakunnalle etsiessään vastauksia syöpänsä voittamiseen vaihtoehtolääketieteen parista. Helen joutuu ystävänsä vierailun aikana monenlaisiin rooleihin, niin ystävän, suojelusenkelin kuin arvostelijankin. Onko Helenillä oikeus puuttua ystävänsä elämään? Entä kuolemaan?

Monitahoinen, viisas ja hyvin kirjoitettu romaani ystävyydestä. Tällaista saa lukea harvoin. 


Teksti: Ella

perjantai 11. lokakuuta 2013

Lempeää viisautta ja suloista satiiria


Muriel Barbery:Siilin eleganssi

Välillä intohimoinen lukija saa rakastua. Tämän kirjan kohdalla niin tapahtuu kahdesti.

Renee Michel on omien sanojensa mukaan lyhyt, ruma ja pyylevä leski ja työskennellyt 27 vuotta ovenvartijana pariisilaisessa talossa. Hän on vuosien mittaan kehittänyt itselleen juron työpersoonan, millä hän näyttäytyy talon asukkaille. Siihen kuuluu kaikki kliseet, mitä ajatella saattaa: Hän laahaa kuuluvasti tohveleitaan ja antaa television pauhata yhdentekeviä ohjelmiaan. Hän on pidättyväisen kohtelias, mutta harvoin ystävällinen.

Takahuoneessa hänellä on oma yksityinen maailmansa, missä hän katsoo hyviä elokuvia, kuuntelee klassista musiikkia ja lukee kirjoja sekä kirjoittaa havaintojaan ja ajatuksiaan maailman menosta. Hän pitää erityisesti venäläisistä klassikoista ja on nimennyt kissansakin Leoksi, Tolstoin mukaan.”Olen lukenut historiaa, filosofiaa, kansantaloustiedettä, sosiologiaa, psykologiaa, pedagogiaa ja psykoanalyysia, koska ne kiinnostavat, mutta kaunokirjallisuus on minulle henki ja elämä.”

Paloma Josse on 12-vuotias rikkaan perheen tytär ja poikkeuksellisen älykäs lapsi. Hän tuntee itsensä vieraaksi maailmassa ja on päättänyt tehdä itsemurhan koska ei halua päätyä samanlaiseen kohtaloon kuin perheensä – tyhjänpäiväiseen porvarillisuuteen, elämään kultakalamaljassa.

Sattuman kautta nämä kaksi eri-ikäistä erakkoa tutustuvat toisiinsa, suojavarustukset katoavat ja he pystyvät näyttäytymään toisilleen omina persooninaan, Paloman sanoin sielunsisarina. Tarkkanäköinen Paloma huomaa Reneen olevan intohimoinen kulttuurinharrastaja ja löytää hänessä ymmärtävän aikuisen. Vähitellen Paloma alkaa muuttaa mieltään omasta kohtalostaan. Paloma sanoo Reneelle: ”tehän annatte minulle toivoa. Siitä että ihminen ei sittenkään ole kohtalonsa vanki.”
Sitten taloon muuttaa uusi asukas, japanilainen herra Kakuro Ozu. Ja asiat talossa alkavat salaperäisesti muuttua.

Päivikki