keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kuopiosta Kiotoon - bambumetsikkö, kuokka ja Tuula


Kuva: Tuula Moilanen

Kuopiossa varttunut kuvataiteilija Tuula Moilanen lähti Japaniin opiskelemaan puupiirrostekniikkaa. Kymmenen vuotta Kiotossa asuttuaan hän kirjoitti teoksen Haru ichiban. Taiteilijaelämää vuosituhannen vaihteen Kiotossa. Haru ichiban tarkoittaa eteläiseltä mereltä saapuvaa vahvaa tuulta, ”kevään ensimmäistä”. Tämä tuuli merkitsee japanilaisille myönteistä uuden jakson alkua.

Tuula Moilanen nimittää päiväkirjoihin pohjautuvaa teostaan esseekokoelmaksi. Kirjaa voi lukea vaikka asiantuntevana matkakirjana, sillä Tuula on päässyt Kioton taiteilijayhteisöön ja tallentaa osuvasti japanilaista elämänmenoa. Huhtikuussa hän kuokkii ystäviensä kanssa bambuversoja ja syö niitä nuotiolla kypsennettyinä. Kesällä imuroidaan ja kuivatellaan futonpatjoja, jotteivät home tai hyönteiset tuhoa niitä kuumuudessa ja kosteudessa.

Takuhatsuilua

Munkit ovat kuvauksellisen kauniita, He kulkevat ohitseni harvassa jonossa rytmittäen huutojaan rauhalliseen kävelytahtiinsa. Huudot etenevät aaltoliikkeen lailla sopusointuisesti ja osuvat päällekkäin vain harvoin. Jokaisen munkin ooooi-huudolla on oma persoonallinen vivahteensa, mikä luo mielenkiintoisen, lähes melodisen vaikutelman.” Näin Tuula kuvaa takuhatsua eli buddhalaismunkkien kerjuukierrosta.

Tuula Moilanen on julkaissut kirjat myös käsintehdystä paperista ja kirjansidonnasta. Japanin-matkaajan fraasisanakirjassa hän antaa vinkkejä sekä kielestä että kulttuurista. Nykyään Tuula asuu osan vuotta Kiotossa, osan Helsingissä. Hänen grafiikkaansa voi tutustua hänen kotisivullaan

Terhi