Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunnalliset romaanit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunnalliset romaanit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kulttuurien välissä


Chimanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat
Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Julia ja Romeo Nigeriassa ja Intiassa

Nigerialainen Ifemelu päättää muuttaa Yhdysvalloista takaisin Nigeriaan. Nigeriassa ihonväri ei ole merkinnyt hänelle mitään, mutta Yhdysvalloissa häntä arvioidaan sen perusteella. Blogissaan Ifemelu havainnoi mustana afrikkalaisnaisena Yhdysvaltoja.

Ifemelusta ja hänen nuoruudenrakastetustaan Obinzesta kertoo Chimamanda Ngozi Adichie romaanissaan Kotiinpalaajat. Obinze ei pääse Ifemelun lailla Yhdysvaltoihin opiskelemaan vaan joutuu laittomaksi siirtolaiseksi Lontooseen.

Rakkautta ja sortoa

Myös Jhumpa Lahiri kertoo Yhdysvaltoihin muuttaneesta opiskelijasta. Hänen romaanissaan Tulvaniitty on kolme päähenkilöä: veljekset ja toisen veljen vaimo. He varttuvat Intiassa.

Sekä Adichie että Lahiri kirjoittavat ihmisistä kulttuurien välissä. Kumpikin kuvaa suuria tunteita, Adichie romanttista rakkautta, Lahiri myös velvollisuudentuntoa ja kiintymystä lapseen. Adichien teksti pursuaa mehevästi, kun taas Lahirin tyyli on pidättyväinen.

Kotiinpalaajat- ja Tulvaniitty –romaanien  henkilöt elävät osana yhteiskuntaa. Ifemelu ja Obinze kokevat sotilashallinnon ja kapitalismin, intialaiset veljekset syntyvät keskelle eriarvoisuutta. Toinen veljeksistä liittyy kommunistiseen liikkeeseen.

Terhi

maanantai 12. elokuuta 2013

Sodan sivulliset uhrit



Nadeem Aslam: Elävältä haudatut, Like 2010.

Nadeem Aslam kirjoitti teoksen Elävältä haudatut sulkeutumalla seitsemäksi kuukaudeksi taloonsa, näkemättä sen aikana ainuttakaan ihmistä, kun ruokakin tuotiin taloon hänen nukkuessaan. Tämä kertoo siitä, miten kirjailijan oli pakko saada tarina ulos, ihmisten tuli saada tietää Afganistanin sodan elävistä uhreista. Aslam kuvaa sodan keskelle jääneiden ihmisten sopeutumista ja selviytymistä. Nadeem Aslam on syntynyt Pakistanissa vuonna 1966 ja asuu nykyään Lontoossa.

Englantilainen lääkäri Marcus Caldwell perii isältään tämän 1890-luvulla rakennuttaman kivitalon. Useat konfliktit neuvostoarmeijan ja talibanien kanssa ovat vieneet häneltä vaimon, tyttären ja toisen käden. Tunnelma Marcusin talossa on raskas, muttei katkera. Kun ei tiedä, kuoleeko luotiin, pommi-iskussa vai maamiinaan astuttuaan, on aikaa rakentaa kanootti ja pestä seinät. Kauniit maalaukset oli peitetty savella talibanien hyökkäysten varalta. Talibanit kun kielsivät kaiken elollisen kuvaamisen.

Caldwellin talo alkaa muistuttaa pientä pakolaiskeskusta, kun sodan riepottelemat ihmiset kerääntyvät sinne kuin magneetin vetämänä. Ushajärven pakolaiset ovat elävältä haudattuja, vailla tulevaisuutta. Amerikkalaisten ja talibanien pyrkimykset rinnastuvat, kun molempien motiivien pohjalta löytyy pelko oman elämäntavan häviämisestä. Elävältä haudatut kertoo ensisijaisesti yksilöistä, sitten vasta kulttuurien, tapojen ja uskomusten törmäyksestä.

Useista henkilöhahmoista mieleen jää Zadeem, Marcusin ja hänen vaimonsa Qatrinan ainoa tytär, jonka neuvostosotilaat kaappaavat tämän ollessa 17-vuotias. Zadeemin tarina tulee kirjassa esiin pala palalta, kun Marcus etsii vuosien ajan poikaa, jonka Zadeemin tiedetään synnyttäneen.

Kirjaa lukiessani ihmettelin miten ihminen kykenee sopeutumaan järjettömän sodan olosuhteisiin ja elämään näennäisesti ”tavallista” arkea kaiken tuhon keskellä. Surullista on kuitenkin heikoimpien osa –naisten ja lasten. He maksavat sodissa aina kovimman hinnan.

Päivikki

maanantai 20. toukokuuta 2013

Pihlajanmarjakarkkeja ja suklaapatukoita


Välittääkö kukaan, auttaako ainutkaan? Tämä kysymys jäi askarruttamaan Markus Nummen Karkkipäivä-kirjaa lukiessa. Kirjassa liikutaan lastensuojelun parissa.

Yhdeksänvuotias Tomi kohtaa kaupan jonossa Arin. Kaikki saa alkunsa karkkipussista, joka melkein jää Tomilta ostamatta. Onneksi kirjailija-Ari huomaa pienen pojan hädän ja Tomi saa pihlajanmarjakarkkinsa. Kiitollisuuden Tomi palkitsee liimautumalla Ariin. Arista tulee se aikuinen, joka lapselta puuttuu – ja jota hän ikävöi.

Tomin elämää sivuaa myös vaikeaa avioeroa elävä, suklaapatukoita ahmiva Paula. Ammatiltaan Paula on tilanhallintasuunnittelija. Muiden asioita on helppo järjestellä, mutta kuka arvaakaan, minkälaista kaaosta hänen oma elämänsä on. Paulalla on pieni tytär Mirja. Mirjalla on hätä, joka aikuisilta jää huomaamatta – onhan hätä piilotettu isoon kerrostaloon ikkunoita peittävien verhojen taakse. Mutta onneksi on Tomi, Tok Kilmoori, eikä hän jätä asiaa hoitamatta: Prinsessa Mirabella on pelastettava Punaisen Koopra Noidan kynsistä. Yksin pieni ihminen ei siihen kuitenkaan kykene. Apuun tarvitaan Arin lisäksi muitakin välittäviä aikuisia, kuten sosiaalityöntekijä Katri.

Kirja kertoo karun tarinan pahoinvoivasta Suomesta. Surulliseksi kertomuksen tekee ajankohtainen oikeudenkäynti kahdeksanvuotiaan helsinkiläistytön murhasta. Löytyykö hädässä olevista lapsista välittäviä aikuisia – tosielämässä? Entä jaksavatko aikuiset? Missä ovat kaivatut Arit ja Katrit?

Markus Nummi on 53-vuotias elokuvaohjaaja ja kirjailija. Hän on runoilija Lassi Nummen poika. Karkkipäivä oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2010.

Aira