Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korean kansantasavalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korean kansantasavalta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. joulukuuta 2012

"Leiri 14 – pako Pohjois-Koreasta" on hurjaa luettavaa


Yhdysvaltalainen toimittaja Baline Harden kuvaa kirjassaan 23-vuotiaan miehen Shin Dong-hyuk:n pakotarinan Pohjois-Korean vankileiriltä. Shin Dong-hyuk syntyi ja kasvoi leiri 14:ssa tietämättä mitään koko muusta maasta ja maailmasta. Äiti pieksi nälkäistä poikaansa muun muassa ruuan varastamisesta. Päivät täyttyivät kovasta työstä ja ajatukset ainaisesta nälästä. Shin joutui jo 10-vuotiaana muiden ikätovereidensa kanssa töihin kaivokseen. Päivät olivat pitkiä ja työkiintiöt suuria. Lounaaksi he saivat vähän maissijauhoa ja suolakaalia. Sikalassa työskentely oli vähän helpompaa. Aina on silti nälkä! Shin oppii pyydystämään rottia, sammakoita, käärmeitä ja hyönteisiä ja valmistamaan ne ruoaksi nuotiolla.

Shin tietää, että vangit sovittavat leireillä syntejään – joko omia tai vanhempien tai muiden sukulaisten. Shin Dong-hyuk:n isä oli joutunut leirille, koska sukulaismies oli loikannut Etelä-Koreaan. Vartijoiden kohtelu on epäinhimillistä. He kurittavat vankeja pienimmistäkin rikkeistä. Vartijat hakkaavat 6-vuotiaan tytön hengiltä, koska hänen taskustaan löytyi muutama maissin jyvä. Vartijat myös yllyttävät vankeja ilmiantamaan toisiaan erilaisista pikku rikoksista.

Shin Dong-hyuk työskentelee ompelimossa ompelukoneiden korjaajana, kun hän saa ohjattavakseen itseään vanhemman miehen. Park Yong Chul on ollut aikanaan Pohjois-Korean poliittista eliittiä ja kouluttautunut ja matkustellut myös ulkomailla. Erimielisyydet hänen työpaikallaan johtavat siihen, että Park joutuu vankileirille. Pikku hiljaa Park alkaa kertoa Shinille maailmasta leirin ulkopuolella. Erityisesti Parkin kertomukset erilaisista ruuista kiehtovat Shiniä. Hän alkaa päivittäin haaveilla paistetusta lihasta – ja paosta. Yhdessä miehet päättävätkin paeta talvella 2004, mutta Park jää matkasta jo alkutaipaleella. Shin jatkaa pakoaan tietämättä edes minne suuntaan hänen pitäisi mennä päästäkseen Kiinaan.

Monien vaiheiden kautta Shin Dong-hyuk pääsee Kiinaan, Etelä-Koreaan ja myöhemmin myös Yhdysvaltoihin. Hän toimii Amerikassa mm. LiNK:ssä. Ihmisoikeusjärjestö LiNK (Liberty in North Korea) pyrkii auttamaan pohjoiskorealaisia loikkareita.

Kirjoittaja Baline Harden kuvaa, miten vaikeaa Shinin - ja loikkareiden ylipäänsä – on sopeutua vapauteen, pelottomuuteen ja siihen että toisiin ihmisiin voikin luottaa. Pakotarinan lisäksi kirjassa on kuvauksia ja tilastotietoja Pohjois-Korean politiikasta ja kansalaisten elämästä Kim-dynastian vallan alla. Se tekee lukukokemuksen osin rikkonaiseksi.

Pohjois-Korean vankileirejä ei virallisesti ole olemassakaan, vaikka ne näkyvät länsimaissa satelliittikuvissa. Leireiltä on päässyt pakenemaan vankeja, mutta Shin Dong-hyuk on tiettävästi ainoa leirillä syntynyt ja kasvanut loikkari.

Etelä-Korea yrittää sopeuttaa pohjoisesta loikanneita inhimilliseen, vapaaseen ja omavastuiseen elämään. Silti paenneet usein masentuvat ja kokevat itsensä arvottomiksi. Kirjan lopulla mieltäni jäi askarruttamaan: Voisiko näillä loikkareilla huolimatta maansa johdon aikaansaamista julmuuksista olla ikävä ja kaipaus tuota maata kohtaan, jonka he ovat joutuneet jättämään ikuisiksi ajoiksi taakseen.

Pirre

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pohjois-Korea – maailman suljetuin valtio

Soulissa, Etelä-Koreassa vuodesta 2001 Los Angeles Times –lehden kirjeenvaihtajana toiminut amerikkalainen Barbara Demick on kirjoittanut kiinnostavan ja ajankohtaisen kirjan Pohjois-Koreasta Suljettu maa: elämää Pohjois-Koreassa, 2011.

Maan virallinen nimi on Korean demokraattinen tasavalta. Sen ensimmäinen presidentti oli Kim Il-sung, joka menehtyi äkillisesti vuoden 1994 heinäkuussa. Hänen poikansa Kim Jong-il nimitettiin kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajaksi, mutta maan virallisena presidenttinä jatkoi kuollut isänsä Kim Il-sung. (www.wikipedia.fi) Kim Il-jong kuoli joulukuussa 2011, ja nyt hänen poikaansa Kim Jong-unia kaavaillaan Pohjois-Korean uudeksi johtajaksi.

Barbara Demick on kirjaansa varten vieraillut usean kerran Pohjois-Koreassa sekä haastatellut Etelä-Koreaan loikanneita pohjoiskorealaisia. He kertovat mm. maassa 1990-luvulla vallinneesta hirvittävästä nälänhädästä, jolloin ulkomaisten arvioiden mukaan nälkään kuoli miljoona ihmistä. Kirjassa on kuvaus, miten kuolleita kärrätään kottikärryillä joukkohautoihin. Lastentarhan 50 lapsesta vähitellen kutistuu 15 lapsen ryhmä. Lääkkeitä ei juurikaan ole, ruoaksi tervejalkaisimmat kiipeävät etsimään vuorilta villikasveja, lapset jäävät pienikokoisiksi aliravitsemuksen takia, YK:n avustukset päätyvät ”mustaan pörssiin”.

Jo lastentarhasta alkaa puolueen ja etenkin kansan johtajaa ihannoivien iskulauseiden opettelu. Siksi esim. kirjan rouva Song on täysin maan johtajalle uskollinen perheenäiti. Naapureiden puheita kuunnellaan, ja heitä tarvittaessa ilmiannetaan. Valtiolla ei ole varaa maksaa palkkoja, ja lopulta tehtaatkin suljetaan yksi toisensa jälkeen, koska raaka-aineita ei ole.

Pohjois-Koreasta ensin Kiinaan ja sieltä Kiinan tai Mongolian kautta Etelä-Koreaan loikkaavien ihmisten tarinat kuulostavat tosi jännittäviltä; pääseekö pimeässä kylmän joen yli joutumatta kiinni, selviääkö joutumatta kiinalaisten ilmiantamaksi. Kiinalaiset miehet ostavat pohjoiskorealaisia naisia vaimoikseen. Niinpä eräs loikkarinainen on jonkin vuoden ystävällisen kiinalaismiehen vaimo, ennen lähtemistään Etelä-Koreaan.

Loikanneilla pohjoiskorealaisilla on vaikeuksia sopeutua elämään Etelä-Koreassa. Valtio tosin antaa kotouttamisrahaa ja avittaa monella tapaa heitä. Mutta silti loikanneet pohjoiskorealaiset tuntevat itsensä erilaisiksi, masentuvat ja helposti myös katkeroituvat. Silti sekä pohjois- että eteläkorealaisten mielissä säilyy toive: Pohjois-Korean hallinto joskus luhistuu ja Koreat yhdistyvät yhdeksi maaksi.

Rankasta aiheesta huolimatta kirja on todella taitavasti kirjoitettu. Erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten elämäntarinat antavat tunnun kuin olisi päässyt Barbara Demickin mukana käymään tuossa ulkomaalaisilta lähes täysin suljetussa maassa.

Pirre