Ruukku rubiiniviiniä vai vanhoja hammasharjoja? Kirjoja kirjailijoista

Persialainen runoilija ja tiedemies Omar Khaijam eli 1100-luvulla. Länsimaalaiset löysivät hänen runonsa englanninnoksen myötä 1800-luvulla. Heille Khaijamin runous edusti silloin vapaampaa maailmaa kuin tiukasti säädellyt länsimaat. Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila on suomentanut Khaijamin runoja ja julkaissut hänestä kirjan Omar Khaijam: Runoilijan elämä. Siinä Hämeen-Anttila syventyy myös Khaijamin runoihin:

Ruukku rubiiniviiniä, runokirja,
suurusta pikkuisen, palanen leipää,
sinun kanssasi kahden autiudessa –
suloisempaa ei olisi kuninkaalla!

Äänesi lepattaa olallani

Kääntäjä Pirjo Aaltonen sekä valokuvataiteilijat Anne Hämäläinen ja Sanni Seppo ovat tehneet tunnelmallisen kirjan venäläisestä kirjailijasta Anna Ahmatovasta. Teos nimeltä Anna Ahmatova Fontankan talossa sisältää kuvauksia Ahmatovan dramaattisesta elämästä, hänen runojaan ja taiteellisia valokuvia. Tässä ote runosta, jonka on suomentanut Marja-Leena Mikkola:

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

Elämäniloinen nuori nainen

Suomenruotsalainen Edith Södergran on kansainvälisestikin tunnettu modernistirunoilija. Taiteilijamyytin mukaan hän oli riutuva ja väärinymmärretty. Tutkija Agneta Rahikainen näkee Edithin toisin kirjassaan Edith. Runoilijan elämä ja myytti:

Löytämäni Södergran on nuori elämäniloinen nainen, huumorintajuinen, itseironinen ja epäsovinnainen, hän on tottunut matkailija, sosiaalinen, vilkas, utelias, ailahteleva ja valpas.

Vihollinen ja ystävä

Kypsässä muistelmassaan Kilpikonna ja olkimarsalkka kirjailija Tuula-Liina Varis kuvaa Pentti Saarikoskea:

Tulen kertoneeksi ehkä olennaisesti enemmän itsestäni kuin Pentistä. En kerro kirjailijasta vaan hyvin läheisestä ihmisestä ja suhteestani häneen. Näkökulmani on naisen: rakastetun, vaimon ja yhteisen lapsen äidin, vihollisen ja ystävän.

Palelua Välimerellä

Juha Vuorinen tunnetaan Juoppohullu-kirjoista ja –elokuvasta. Maltan mieleni –kirjassa hän kertoo perheensä elämästä Maltalla. Ronskisti hän tarinoi esimerkiksi talvesta Välimerellä:

Ennen kuin sen itse kokee, on vaikea uskoa, miten /kirosana/ kylmä täällä on, vaikka lämpömittarissa hehkuisi yli kymmenen lämpöastetta. Jopa Sveitsissä asuva vuokraisäntämme tunnusti, että siellä on talvella lämpimämpää kuin tällä Välimeren pikkuisella saarella.

Köyhyys rajoittaa

Ruotsinsuomalainen kirjailija ja tutkija Susanna Alakoski puhuu sekä omista kokemuksistaan että yhteiskunnasta kirjassaan Köyhänlokakuu: Päiväkirja. Hän kirjoittaa väkivaltaisesta lapsuudestaan, sijaiskodeistaan ja teiniraskaudestaan. Hän näkee toisetkin maahanmuuttajat ja asunnottomat:

Kun kävelen polvillaan kyyköttäjien ohi Ruotsissa, minua hävettää. Häpeän poliittista järjestelmäämme. /…/

Markkinatalouden tärkein lupaus ihmisille on vapaus, valinnanvapaus. Minulla ei ole sellaisia muistoja, ei vapaudesta, ei valinnanvapaudesta. Ennen aikojaan vanhentuneet aivoni muistavat sen sijaan köyhyyden rajoitukset: minulla ei ollut Puss & Kramin farkkuja, minulla ei ollut Puman lenkkareita. Minulla ei ollut syyslukukauden alussa mitään kerrottavaa kesästä.

Mitä on kirjailijan kassakaapissa?

Kirjailija Hannu Mäkelä työskenteli Otavassa 1967 – 1986, aluksi kustannustoimittajana. Siellä hän tutustui Paavo Haavikkoon sekä Tuomas ja Helena Anhavaan. Kirjassaan Muistan: Otavan aika Mäkelä kuvailee myös mm. Kersti Bergrothia, Alex Matsonia, Antti Hyryä, Maila Pylkköstä, Laila Hietamiestä ja Antti Tuuria:

Työhuoneessa on iso punainen kassakaappi. Kun katson sitä pitempään, Veikko /Huovinen/ tajuaa katseeni suunnan ja sanoo samalla hitaalla tavallaan, että hänellä kävi venäläisiäkin vieraita ja he suoraan kysyivät, mitä hän säilyttää kaapissaan. Veikko kertoo paljastaneensa kassakaapin salaisuuden ja sanoneensa: ”Vanhoja hammasharjoja.”

Teksti: Terhi