Atomipommilla rakkauteen

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Jonas Jonasson laittaa maailmanhistorian järjettömyyden yksilön kuvaukseen 1960-luvulta

2000-luvulle. Asiat ovat järjettömiä, paskamaisia, kuten osa Jonassonin henkilöistäkin, mutta silti sowetolainen Nombeko ja ruotsalainen Holger sinnittelevät eteenpäin nimenomaan järkensä avulla.

Kirja on tarinankuuntelijan unelmaa. Alussa selviää miten Nombeko synnynnäisenä numeromestarina osasi hyödyntää tilanteet pysyen hengissä slummissa.  Miten saksien avulla sai lukutaito-opetusta ja miten timantit vaihtoivat omistajaa.  

Musta tyttö oli asianajajan mukaan menossa suoraan kadulle, joten tyttö itse oli syypää joutuessaan insinöörin  auton alle. 30 vuotta vankeutta vaihtui tosin seitsemäksi vuodeksi palvelijana tutkimuslaitoksessa. Poistua ei saanut. Sähköaita ja vartijat koirineen pitivät huolen siitä, ettei Nombeko yrittänyt paeta heti, vaan vasta salaisen atomipommin myymisen yhteydessä.

Seitsemän vuotta kului ja tyttö oli edelleen satimessa. Tutkimuslaitoksen kirjaston kaikki kirjat luettuaan ja uutisia salaa seuraten Nombeko on viisaampi kuin juoppo insinööri aavistaakaan. Mutta miksi seitsemäs, ei olemassa oleva, atomipommi joutuu Ruotsiin eikä Israeliin? Kolmella kiinalaisella naisella on siinä näppinsä pelissä.

Ruotsissa Holgerin isä ei vielä ajattelekaan lapsen tekemistä. Pakkomielle kuninkaan tapaamisesta ajaa Ingmaria paikasta ja tilanteesta toiseen. Vihdoin Ingmar sanoo vaimolleen: nyt on lapsen aika.  Mies ei voi ymmärtää miksi Henrietta synnyttääkin identtiset kaksoset. Ainoastaan pojan nimi on päätetty: Holger. Niinpä toisenkin pojan nimeksi tulee Holger.  Säästäväinen isä tuumaa, että käykööt pojat koulua vuoropäivin. Tuumasta toiseen. Toinen poika ilmoitetaan yhteiskunnan kirjoihin, toisesta tulee Holger kakkonen. Tasan eivät mene onnen lahjat.  ”Ei olemassa oleva” Holger saa ällin ja kirjoilla oleva saa vain isänperintönä fanaattisen uskon kuninkuuteen ja tyttöystäväkseen nuoren, vihaisen naisen.

Jonasson vie Nombekoa pikkuhiljaa kohti Ruotsia ja toista Holgeria. Tarinassa on mukana Etelä-Afrikan apartheidpolitiikka, Nelson Mandela, P.W. Botha. Ruotsin kuningaat IV Adolf, Carl Gustaf VI, pääministerit  Persson, Palme ja Reinfeldt. Puhumattakaan Mannerheim-tarinoista.

Jonasson on historiansa lukenut. Pienten yksilöiden Nombekon ja Holgerin elämää atomipommin piilottelijoina kuvataan realistisesti ja samalla aivan poskettomasti. Lopussa tuntui jo, että vähempi parempi. Mutta toisaalta eihän niitä Mannerheimiin liittyviä juttuja olisi voinut poiskaan jättää. Miten upeasti isoäiti niitä kertoikaan.

Tarja

Huoneihmisen kadotetut vuodenajat

Matti Mäkelä: Sääkirja


Matti Mäkelä, tuo kotimaisen kirjallisuuden alkuvoimaisin maskuliinijäärä, julkaisi 1990-luvun lopulla Sääkirjan, joka on suomalaisen luontokirjallisuuden aatelia.

Mitenkähän huoneihmisen käy?

Heti alkuun Mäkelä tekee selväksi, että sää ja siihen liittyvät luonnonilmiöt ovat ihmiskunnan kehityksen tärkein liikkeelle paneva voima.  

Lisäksi hän ilmoittaa, että ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole, tai jos onkin, sillä ei ole mitään merkitystä.  Muutokset maapallon ilmastossa ovat luonnollisia ja väistämättömiä, ja niillä on oma, ihmisen näkökulmasta hyvin hidas aikataulunsa, joka perustuu geologisiin ja astronomisiin muutoksiin.  Ihminen ei niille mahda yhtään mitään.

Mäkelä on kehittänyt huoneihmisen käsitteen.  Huoneihminen on menettänyt yhteytensä luonnolliseen elinympäristöönsä ja sen tärkeimpään elementtiin, säähän.  Huoneihminen on luonut keinotekoisista rakennelmista kuten taajamista ja kulttuurista lumetodellisuuden, jonka turvista hän kurkistelee pelokkaana ja avuttomana kamalaa ulkoilmaa.

Erinomainen esimerkki huoneihmisestä on helsinkiläinen mieshenkilö, joka yöllisen lumimyräkän jälkeen kaivaa autoaan esiin kinoksesta nappaskengät jalassa ja pikkutakki päällä, työkalunaan golfmaila.  

Juuri tällaisen väestönosan kohtalona on huuhtoutua ensimmäisen vakavan luonnonmullistuksen mukana:

”Jos vedenpinta nousisi viidessätoista minuutissa sata metriä, juppidiilerit ja muut surffailijat New Yorkista Hong Kongiin hukkuisivat.  Kuka jäisi jäljelle?  Pikku Heidin isoisä tietysti, nahkahousuissaan jodlaamaan korkealle Alppien peräkylään.  Entä jos tulisi kolmessa minuutissa sadan asteen kylmyys?  Rantaleijonat kaatuisivat hauislihas koppurassa Kalifornian rantahiekalle.  Henkiin jäisi suomalainen perusjuntti, joka ei vielä olisi ollut ehtinyt heittää pitkiä kalsareita pois.  Hän vain kääntäisi patterin täysille, heittäisi klapeja pesään, vetäisi karvareuhkan päähän ja ihmettelisi äkillistä ”kuivaa” ilmaa keskellä kesää.  Eivät evoluutiossa kauniit ja rohkeat säily, vaan reunat, kummalliset ja erikoiset, maailman kylähullut.”

Pitkällä tähtäyksellä Pohjois-Savo saattaa hyvinkin olla voittajien puolella.

Vuodenaikojen ylistys

Kirjan loppupuoliskossa Mäkelä tunnustaa rakkautensa Suomen neljään vuodenaikaan jäyhän aseistariisuvasti.

Huoneihmisen lähes usk

onnollissävyiseen luonnonkatastrofien eli maailmanlopun pelkoon on Mäkelän mukaan yksi tehokas lääke, ja se on ulkoilmassa oleskelu.  Se lisää suhteellisuudentajua.

Mäkelä on oleskellut ulkoilmassa kaikkina vuodenaikoina, kaikissa säissä.  Hän osaa kuvata suomalaisen luonnon värejä, hajuja ja ääniä tarkasti ja rakastavasti ja tuntee myös vaihtelevien olosuhteiden vaikutuksen ihmisen sieluun.  Vuodenaikoihin liittyvät käytännölliset toimet nakutellaan almanakkaan niin kuin niiden omavaraisen, raitista ilmaa sietävän ihmisen elämässä kuuluu olla. 

  

Mäkelän henkilö ei lähde joulunpyhinä kuntosalille eikä toukokuussa Ibizalle.

Sääkirja on elämyksellinen essee, sanoo tekijä, ja niin se onkin.  Lisäksi hän kertoo halunneensa tehdä päivitetyn version Kustaa Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta, ja siinäkin hän onnistuu erinomaisesti.  Reilu viisitoista vuotta ilmestymisensä jälkeen Sääkirja osoittaa kirjoittajansa ennustaneen tarkasti tulevaisuutta, ja menneisyyttä kirjassa haarukoidaan niin pitkinä periodeina, ettei se hevillä vanhene.  

Maileena

Satumaisempaa kuin elokuvissa

Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa

Alain Bonnard rakasti jo lapsena elokuvia. Hänen setänsä Bernard omisti pienen elokuvateatterin

Cinéma Paradisin. Kun setä halusi muuttaa uuden naisystävänsä kanssa viettämään leppoisaa eläkettä rannikolle, hän tarjosi Alainille mahdollisuutta jatkaa elokuvateatterin pyörittämistä, eikä Alain voinut vastustaa tarjousta.

Vanha elokuvateatteri alkaa täyttyä keskiviikkoiltaisin kun Alain keksii ruveta näyttämään vanhoja rakkauselokuvia myöhäisnäytöksinä. Näissä näytöksissä Alain kiinnittää huomionsa punatakkiseen naiseen. Ujo Alain vaihtaa naisen kanssa vain hymyjä, kunnes ystävänsä rohkaisemana ehdottaa erään näytöksen jälkeen illallista. Punastuen nainen suostuu.

Ravintolassa nainen kertoo olevansa Mélanie ja töissä antiikkiliikkeessä. Alain ja Mélanie uppoutuvat keskusteluun ja toisiinsa. Ja kun ilta päättyy kotiin saattamiseen ja intohimoisiin suudelmiin, Alain on täysin lumoutunut ja Mélanie tuntuu olevan samoissa tunnelmissa. Mélanie on lähdössä viikoksi sairaan tätinsä luokse, mutta lupaa tavata Alainin jälleen seuraavana keskiviikkona. 

Viikon odotus tuntuu Alainista kamalan pitkältä, mutta kun kuuluisat näyttelijä Soléne Avril ja ohjaaja Allan Wood saapuvat tapaamaan Alainia seuraavana iltana, odotusajalle taitaakin löytyä yllin kyllin ohjelmaa. Allan Wood nimittäin haluaa kuvata kohtauksia uuteen elokuvaansa Alainin elokuvateatterissa. Seuraavina päivinä Alain tapaa Allania ja Solénea useasti ja he kaikki pitävät toistensa seurasta. 

Kolmikon välille syntyy hyvinkin henkilökohtaisia keskusteluja. Puhuessaan menneistä erään illallistapaamisen jälkeen, Alain ja Soléne päätyvät yhdessä paparazzin kuviin, joissa Alain halaa näyttelijätärtä. Allan puolestaan paljastaa että hänellä on aikuinen tytär joka asuu Pariisissa, mutta heidän välinsä ovat rikkoutuneet. 

Sitten koittaa keskiviikko, jona Alain on sopinut tapaavansa Mélanien. Hän odottaa naista pitkälle yöhön, mutta Mélanie ei saavu paikalle. Alain ei tiedä Mélanien puhelinnumeroa tai sukunimeä ja pian hänelle selviää, ettei osoitekaan ole oikea. Mihin Mélanie katosi ja miksi?

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on viihdyttävä rakkaus- ja jännityskertomus. Barreau harhauttaa taitavasti lukijaa esitellessään vaihtoehtoisia syitä Mélanien katoamiselle. Hän liittää kirjan hahmoja toisiinsa uskottavilla säikeillä jotka saattavat kuitenkin katketa poikki. Juuri kun lukija luulee selvittäneensä juonen, jokin oletus paljastuukin virheelliseksi, eikä mysteeri olekaan selvinnyt.

Vaikka Alain on lopulta valmis luovuttamaan, lukijan on pakko jatkaa saadakseen selville, onko tarinassa satumainen loppu.

Heidi

Oikea äiti

Halverson, Seré Prince: Äidinrakkaus

Koskettava esikoisteos äitiydestä, salaisuuksista ja uhrauksista.

Ella Beene jää yllättäen leskeksi, kun hänen aviomiehensä Joe menehtyy hukkumisonnettomuudessa. Ellan ensimmäinen reaktio on epäusko: Joe jos kukaan, oli aina tähdentänyt, että merelle ei saa koskaan kääntää selkäänsä – meri on aina arvaamaton. Kun todellisuus paljastuu, Ellassa herää kiihkeä tarve luoda turvalliset olot heidän kahdelle lapselleen. Surun keskelle ilmaantuu uusia vastoinkäymisiä. Ellalla ei ole ollut aavistustakaan, että heidän perheyrityksenä luotsaamansa sekatavarakauppa on menossa konkurssiin. Ja kauheinta kaikessa: lasten biologinen äiti on vuosien hiljaisuuden jälkeen vaatimassa lapsia itselleen. 

Kolme vuotta aikaisemmin oli Ella pysähtynyt matkallaan ostamaan matkaevästä, tavannut Joen ja jäänyt. Joella oli huollettavanaan kolmevuotias Annie ja vasta neljän kuukauden ikäinen Zach. Joen vaimo Paige oli äskettäin jättänyt perheensä eikä hänestä ollut kuulunut mitään, paitsi muutamia kirjeitä, joissa hän oli pyytänyt Joeta jatkamaan elämäänsä ilman häntä. 

Pelastaakseen kaupan Ella päättää muuttaa sen turisteille suunnatuksi herkkupuodiksi. Joen suku epäilee suunnitelmaa mutta kaikkien yllätykseksi idea alkaa näyttää tuottoisalta. Huoltajuuskiistassa näyttäisi siltä, että Ella saa lapset, olihan Paige käytännössä hylännyt lapsensa. Tosin Paige väittää itsepintaisesti, että oli vuosien mittaan kirjoittanut useita kirjeitä, joissa pyytänyt tavata lapsia. Kun huoltajuus päättyy Ellan eduksi, tämä löytää yllättäen kirjeet ja ollakseen oikeudenmukainen päättää esittää ne oikeudelle. Kirjeet paljastavat, että Paige oli sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja pelännyt vahingoittavansa lapsia. Hän oli lähtenyt kotoa saadakseen apua. Viimeisimmissä kirjeissä Paige oli kertonut parantuneensa ja ilmoittanut palaavansa kotiin.

Tilanne kääntyykin päälaelleen ja oikeus päättää antaa lapset biologiselle äidille. Lapset kaipaavat Ellaa elämäänsä vaikka saavatkin monenlaista aineellista hyvää Paigen luona. Ellasta elämä tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta ilman lapsia.

Halverson onnistuu välttämään liiallisen sentimentaalisuuden. Hän kuvaa lämmöllä molempien naisten monimutkaisia tunteita vaikeassa tilanteessa. Onko olemassa ratkaisua, jossa kaikki voittaisivat?

Päivikki

Kuka olikaan siunattu lapsi?

Linn Ullmann: Siunattu lapsi

Linn Ullmannin teos Siunattu lapsi saa lukijansa muistelemaan. Vaikka lapsuustraumat eivät onneksi

tule jokaisen osaksi, on meillä useimmilla jotain, joka on haudattuna jonnekin syvälle. Emme ehkä haluaisikaan muistaa…

Erakkona elävä Isak Lövenstein on 84-vuotias. Hänellä on kolme aikuista tytärtä: Erika, Laura ja Molly – kaikki eri äideille. Sisarukset asuvat Oslossa ja tapaavat toisiaan harvakseltaan. Kirja alkaa siitä, kun Erika päättää lähteä Ruotsin itärannikolla sijaitsevalle Hammarsön saarelle tapaamaan isäänsä, ja saa houkuteltua sisaret mukaansa. Pian käy selväksi, että isän ja tyttärien suhde on täynnä selvittämättömiä asioita. 

Erikan äiti oli Elisabeth, balettitanssija. Liitto Isakin kanssa päättyy eroon. Uusi vaimo on käytännönläheinen Rosa. Isak oli konferenssimatkallaan saattanut raskaaksi Ruthin. Ruth toi Mollyn Hammarsön taloon, kun tämä oli vasta vauvaikäinen.. ”Tämä Ruthin juttu oli pelkkä väärinkäsitys”, sanoi Isak. Rosa vannotti, että tämä sai olla viimeinen kerta. 

Kirjassa käydään läpi tyttöjen lapsuusaikoja 1970-luvulla, jolloin he kaikki asuivat kesät saarella Isakin ja Rosan kanssa. Isak oli itsekeskeinen, hallitseva ja kasvattajana tiukka, suorastaan pelottava. Kaikki kolme tytärtä hakevat isänsä rakkautta ja huomiota ja kuvittelevat olevansa tärkeitä isälle.

Sinä olet rakkauslapsi, hän sanoi Lauralle, sinä olet erityinen, ja vähitellen sanat alkoivat kuulostaa syytökseltä. Hän ei halunnut olla kaikkein rakastetuin lapsi. Hän ei ollut pieni ja suloinen ja hellyttävä kuin Molly eikä pitkä ja kaunis ja koulunero kuin Erika.

Saari täyttyy kesäasukkaista. Erika hakee seuraa ikäisistään - Frida, Emily, Eva ja Marion muodostavat tiiviin tyttöjoukon. Fabian, Pär ja Olle jäävät tyttöjä myötäileväksi varjoksi. Ikäisekseen hyvin kehittynyt Marion on johtaja, ja useimmat saavat kokea nöyryyttäviä rangaistuksia - ”me teemme tämän omaksi parhaaksesi” oli riittävä perustelu ilkeyksille. Yksinäinen Ragnar joutuu pilkan kohteeksi vain olemalla erilainen.

Erikan ja Ragnarin yhteisenä (!) 14-vuotissyntymäpäivänä tapahtumat saavat dramaattisen käänteen ja mikään ei ollut sen jälkeen niin kuin ennen. Kestää 25 vuotta ennen kuin Erika haluaa mennä takaisin saarelle.

Kirjassa käsitellään syyllisyyden ja sovinnon vaikeita teemoja. Saariyhteisön ihmisten piittaamattomuus ja lasten julmuus hätkähdyttävät. 

Linn Ullmann on ohjaaja Ingmar Bergmanin ja näyttelijä Liv Ullmannin tytär.

Päivikki

Pohjoisen poikia ja etelän eläviä

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Mooses Mentula on kirjoittanut Lappiin sijoittuvan romaanin, jossa ei joikata tunturissa eikä eletä eksotiikasta. Juuri kirjailijan valinta välttää tavanomaisia yleistyksiä miellytti minua Isän kanssa kahden -kirjassa. 

Karvakenkiä ja villisikoja

Kaikki sai alkunsa Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta. Sinne oli Mariannen kapina pyrkyrivanhempia vastaan hänet tuonut. Sinne ilmestyi paikallinen poroisäntä Jouni valakkoporon nahasta tehtyine karvakenkineen. Niistähän ei voinut etelän tyttö kieltäytyä.

Marianne halusi Jounin kanssa samaan pesään, ottaa sen korvista kiinni ja nuolla ketsupin ylähuulen päältä.

Alussa kaikki sujui hyvin. Elämä soljui omaa tahtiaan. Syntyi poika Lenne, nyt jo kymmenvuotias. Pikkuhiljaa yhteiselo alkoi kuitenkin hiertää. Jopa Jounin rakkauden lahjana vaimolleen hankkimat villisiat tuntuivat yhdentekeviltä. Oliko Marianne valinnut tällaisen elämän, vai oliko siinä käynyt toisin päin: elämä olikin tehnyt valinnat hänen puolestaan?

Mönkijällä pahaa pakoon

Mariannen tukala olo näkyy perheen jokapäiväisessä elämässä. Herkkä neljäsluokkalainen Lenne joutuu kantamaan aikuisten pahan olon. Vessaankaan ei voi yöllä hädässä mennä, koska silloin paljastaisi kuunnelleensa vanhempien riitelyjä. Ajatukset risteilevät pienessä päässä.

Miksi äiti oli koko ajan niin inhottava isälle? Jos Lenne sanoi siitä äitille, niin sen nenän päälle tuli ryppyjä eikä se vastannut.

Mariannen mieli alkaa lepattaa levottomana etelän elämälle. Kylään muuttaa uusi miesopettaja Jyrki, ja Korhosen perheen solmut tiukkenevat entisestään. Mutta ei Marianne ole se, mitä Jyrki Hartikainen on pohjoiseen tullut hakemaan. Ei hänestä, Luosto- hotellissa alkunsa saaneesta ja isäänsä ikävöivästä, ole perheen rikkojaksi. Hän ei ollut samanlainen paska kuin Kalu-Kaartamo.

Lennen ahdistus lisääntyy. On pakko paeta ja ajaa mönkijällä tietön taival eräkämpälle. Siellä tulee itku ja hätä: entäpä jos kukaan ei kaipaakaan? Onneksi isä tulee. Itkunsekainen keskustelu isän kanssa kämpällä helpottaa.

Ettehän tet enää riitele?
Riiat on nyt loppu. Paremmin met kahdestaan pärjätään.

Mooses Mentulan kirjan tarina on monessa perheessä valitettavan totta. Kirjailija kuvaa lapsen asemaa aikuisten solmuissa tarkasti ja todentuntuisesti. Tähän auttaa Mentulan opettajatausta. 

Vaikka kirja kertoo vakavista asioista, siihen mahtuu kosolti hauskaa sanailua. Varsinkin paikalliset ja heidän käyttämänsä murre elävöittää tekstiä mukavasti.  

Alle nelikymppinen kainuulaistaustainen kirjailija on itsekin asunut Lapissa, ja se on vaikuttanut hänen realistiseen Lappi-kuvaansa. Lapin lumoa myydään turisteille, mutta esimerkiksi Ivalossa 50-luvun lopulla syntynyt saattoi törmätä joikuihin ja värikkäisiin lapinpukuihin vasta televisiota katsellessaan! 

Mooses Mentulalta on ilmestynyt aiemmin novellikokoelma Musta timantti.

Aira