tiistai 9. toukokuuta 2017

Kuolemanspiraali

Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali



Maria Kallio (poliisi) on nyt naimisissa Antti Sarkelan kanssa. Antti on töissä yliopistolla ja hän opettaa siellä matematiikkaa. He asuvat vanhassa talossa Espoossa. Maria Kallio on töissä Espoon poliisissa ja tekee eniten töitä Koivun (vanha ystävä) ja Pihkon kanssa. Hänen pomonsa on Jyrki Taskinen ja Mariasta hän on hyvä pomo. Maria Kallio on raskaana ensimmäistä kertaa ja muutaman viikon päästä jää äitiyslomalle.


Eräänä toukokuun aamuna Jyrki Taskinen ilmoittaa Maria Kalliolle, että edellisenä päivänä on tapahtunut surma. Noora Nieminen (taitoluistelija) löytyi auton tavaratilasta. Hänet oli hakattu kuoliaaksi. Kati Järvenperä löysi vanhan Mersun peräluukusta Nooran rumiin. Nooraa oli lyöty jollakin teräaseella. Noorasta löytyi multaa ja kivensiruja, joten surma on tehty jossain ulkona. Hän oli myös aivan märkä, mutta eilen satoi kaatamalla. Noora lähti eilen seitsemältä Matinkylän jäähallilta. Noora lähti sieltä kävellen kotiin. Nooran kotiin on jäähallilta vain kilometri. Luultavasti hänet on tapettu kotimatkalla.


Ennen kun Noora lähti jäähallilta, siellä oli: Nooran luistelupari Janne Kivi ja valmentajat Elena Grigorieva (20 vuotta sitten yksi parhaista Neuvostoliiton taitoluistelijoista) ja Rami Luoto. Kun Silja Taskinen (luistelija ja Jyrki Taskisen tytär) lähti hallilta, siellä oli myös Ulrika Weissenberg (taitoluistelijoiden puheenjohtaja).


Nooran kassi löytyy myöhemmin metsiköstä, joka on jäähallin ja Nooran kodin välissä. Kassissa ovat Nooran luistimet jotka ovat aivan veressä ja niiden alla on treenivaatteita. Nooraa on siis lyöty niillä.


Voisiko Ulrika Weissenberg olla murhaaja? Ulrika tuli eilen hallille ja riiteli Nooran kanssa. Noora inhosi Ulrikaa. Ulrika taas inhoaa kaikkia, jotka eivät tottele häntä. Entäpä Janne Kivi? Hän suuttui eilen Nooralle ihan täysin ja sanoi, että juuri nyt voisi vaikka tappaa Nooran. Oliko Elena Grigorievalla syy murhata Noora? Myös Elena ja Noora riitelivät ja huusivat toisilleen.


Patologilta saamme tietää, että Nooran hiuksista löytyi kynnenpala, joka oli lakattu punaisella lakalla. Sitä oli vaikea huomata veren seasta ja laboratorio tutkii sitä vasta nyt. Kenellä on sitten punaiset kynnet?


Aavemainen ja pelottava ”Kuolemanspiraali”, viides selkokielelle mukautettu Leena Lehtolaisen dekkari, piti minut hereillä koko yön! Uskallatko lukea sen?


 
Teksti: Alexandra (maahanmuuttaja, työharjoittelija, suomen kielen opiskelija)

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ensimmäinen murhani

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani


Eräänä kesäkuun viikonloppuna kuoro I.O.L. (Itäsuomalaisten Osakuntien Laulajat) harjoittelee Peltosen kesähuvilalla Vuosaaressa. Mukana on kahdeksan ihmistä: Jukka Peltonen (huvilan omistajan poika), Jyri Lasinen, Tuulia Rajala, Mirja Rasinkangas, Piia Wahlroos ja hänen siskonsa Sirkku Halonen, Antti Sarkela ja Timo Huttunen.

Seuraavana aamuna Jukka lojuu matalassa vedessä rantakiviä vasten. Hän näyttää kalpealta ja hänellä on kauhea reikä päässään! Kuka on murhannut Jukan?!

Ylikonstaapeli Maria Kallio ja hänen työtoverinsa Koivu kutsutaan tutkimaan murhaa. He löytävät kiinnostavia ja järkyttäviä asioita Jukan elämästä. Jukka flirttaili Piian kanssa, ja Pialla on voinut olla suhde Jukan kanssa, vaikka hän on naimisissa Peterin kanssa. Ehkä Jukka uhkasi kertoa Peterille hänen suhteestaan Piian kanssa. Timo on nyt Sirkun kanssa ja oli mustasukkainen Jukalle, koska Sirkulla ja Jukalla oli ollut romanssi Saksassa. Jyri flirttaili Tuulialle. Tuulialla ja Jukalla oli kummallinen suhde - välillä he olivat ystäviä, välillä he seurustelivat. Jyri ihaili Jukkaa liikaa. Myös Mirjalla ja Antilla on rakkaussuhde. Mirja ja Tuulia vihaavat toisiaan. Kenellä oli syy murhata Jukka?!

Kun Maria Kallio tekee kotietsinnän Jukan asuntoon Iso Roballa, sieltä löytyy 100 litraa pontikkaa, siis laitonta alkoholia, ja puhelinvastaajasta epäilyttävä viesti A.M. nimiseltä ihmiseltä. Jukan elämä alkaa tuntua suureelliselta. Siinä on ollut viinaa, naisia ja rahaa. Kun tutkimus jatkuu, kysytään enemmän kysymyksiä kuin saadaan vastauksia. Liittyykö Jukka myös huumeisiin? Onko hän rikollinen? Viinanmyyjä? Huumekauppias?

Kirjan loppu tuo vastauksia lukijan kysymyksiin. En olisi voinut arvata, kuka murhaaja oli. Tyrmistyttävää!

Leena Lehtolaisen ”Ensimmäinen murhani” on myös minun ensimmäinen dekkari, jonka luen suomeksi selkokielellä. Olen nauttinut jokaisesta sivusta, toivottavasti nautitte myös!

 
Teksti: Alexandra (maahanmuuttaja, työharjoittelija, suomen kielen opiskelija)

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Syvällä maan sisällä




Tohtori Rose Franklin on päässyt tutkimaan seitsemäntoista vuotta aiemmin löytynyttä artefaktia, jonka armeija on luovuttanut Chicagon yliopistolle. Häntä haastatellaan alustavan raporttinsa tuloksista, mutta haastattelijaa kiinnostaa myös Rosen ensimmäinen kohtaaminen löydöksen kanssa. Ollessaan 11-vuotias Rose meni tutkimaan sini-vihreää hohdetta metsässä, tippui valtavaan monttuun ja löysi kyseisen artefaktin. Palomiehet nimittäin pelastivat hänet montusta valtavan metallikäden päältä. Tutkittuaan jättiläiskättä tohtori Franklin on päätellyt, että lähes seitsemänmetrinen, pääasiassa iridiumista valmistettu hohtava käsi ei ole ihmisten tekemä.

Yhdysvaltain armeijan helikopterilentäjä, ylivääpeli Kara Resnik vastailee vastentahtoisesti haastattelijalle, joka haluaa tietää, mitä juuri päättyneellä NATOn tehtävällä Turkissa tapahtui. Haastattelija ei suostu kertomaan itsestään mitään, ja hän kyselee ärsyttävästi henkilökohtaisuuksia. Lopulta ylivääpeli Resnik kertoo, että heidän helikopterinsa sammui maasta tulevan hohteen kohdalla. Kopteri tippui maahan ja paikalliset auttoivat heidän ulos koneesta. Hohde tuli valtavasta kraatterista, jonka pohjalla oli metallinen laiva tai sukellusvene. Siltä se ainakin näytti.

Sitten haastateltavana on taas tohtori Franklin, joka kertoo, että kyynärvarsi saapui kaksi päivää sitten Turkista ja se on yhdistetty kämmeneen. Osat kiinnittyivät toisiinsa kuin magneetin vetäminä. Tohtori Franklin on vakuuttunut siitä, että metallisia ruumiinosia löytyy vielä lisää ja että niistä saa rakennettua ihmishahmon. Hän aikoo kehittää menetelmän jolla muut osat löytyvät. Ainoa ongelma on lisärahoituksen saaminen. Salaperäinen haastattelija lupaa tohtori Franklinille kaiken mitä hän tarvitsee: tarvikkeet, työryhmän ja isommat tilat. Tohtori Franklin ei halua tietää, kenen valtuutuksella.

Näin alkaa metallisen jättiläisen kokoaminen Kanadalaisen Sylvain Neuvelin esikoisteoksessa Uinuvat jättiläiset. Kirja koostuu nauhoitetuista haastatteluista ja keskusteluista, joita mystinen kertojahahmo kokoaa. Tarina avautuu poikkeavasta rakenteesta huolimatta erittäin hyvin ja pitää jännityksen yllä kirjan loppuun asti. Uinuvat jättiläiset on viihdyttävä ja nopeasti luettava science fiction -kertomus. Se sopii hyvin genreen tutustuville. Kirjailija on saanut selvästi vaikutteita viime vuosien sci-fi -kirjoista ja -elokuvista, mutta hän on onnistunut tekemään niistä omanlaisiaan. Onnistuneesta esikoiskirjasta kertoo myös se, että Uinuvista jättiläisistä ollaan tekemässä elokuvaa.


Teksti: Heidi



 

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Voiko elämä kantaa?



Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

 Yhdysvaltalainen Nobel-kirjailija Toni Morrison on jo 85-vuotias, mutta hänen kertojantaitonsa on ennallaan. Vaikka rotukysymys on hänen teoksissaan aina läsnä, tämä teos käsittelee enemmän vaikeaa vanhemmuutta ja lapsen ikiaikaista tarvetta rakkauteen ja hyväksyntään.

Päähenkilö Bride ei saanut lapsena kummoisiakaan eväitä. Hän syntyi maailmaan, missä vallitsi sääntö mitä vaaleampi iho, sen parempi. Hänen äitinsä Sweetness pitää tyttären yöntummuutta syynä siihen, että aviomies jätti hänet pian tyttären syntymän jälkeen. Lapsi ei saa kutsua äitiään äidiksi. Sweetness ei halua imettää, hän ei totisesti halua olla tämän kummajaisen äiti.
”Olinhan mä sille ankara. Totta helkkarissa olin. Tyttö sanoi vastaan, ei suostunut syömään mun kokkauksia, laittoi vain tukkaansa. Enhän mä voinut päästää sitä hunningolle. Jotakin mun opeista taisi mennä perille. Kun katsoo mitä tytöstä on tullut. Rikas uranainen. Ajatella”.

Kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun Briden poikaystävä Booker jättää hänet ilman sen suurempia selityksiä. Bride on menestynyt elämässään, hän on kääntänyt ihonvärinsä voitoksi korostamalla tummaa ihonväriään pukeutumalla aina valkoiseen. Hänen muotialan yrityksensä kukoistaa. Mutta yhtäkkiä kaikki alkaa luhistua.

Briden mieleen nousee lapsuudesta tapahtumia. Hän on valehdellut saadakseen itselleen huomiota ja on siinä tehnyt suurta vääryyttä tuntemattomalle ihmiselle. Hän ottaa selville, missä tuo nainen asuu mutta saa anteeksiannon sijaan äkkilähdöt.

Lukijalle yllätyksenä Bride ei lähde syyttelemään elämänsä pilaamisesta karmaisevaa äitiään vaan lähtee ihan konkreettisesti matkalle etsimään poikaystävää ja samalla vastauksia kysymykseen ”kuka minä oikeasti olen?”.
”Tiedän että se vihaa minua. Heti kun suinkin pystyi se jätti mut siihen kammottavaan asuntoon. Hankkiutui niin kauas kuin pääsi, laittautui hienoksi ja hommasi huipputyön Kaliforniasta. Viimeksi kun tavattiin niin se näytti niin hyvältä että ihan unohdin sen värin”. 

Tällä teoksella Morrison palaa julmuuden, kivun ja tuskan alkulähteille. Takakannessa on hieno kiteytys kirjasta: Nobelistin niukka, terävä ja paljastava romaani äidin ja tyttären suhteesta, polttavasta rakkaudesta, lapsuuskokemusten merkityksestä ja syyllisyyden taakasta.


Teksti: Päivikki

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kalevipoeg matkustaa ruuvihöyryllä Kuopiosta Viroon



”Kun näin höyrylaiva Toivon saapuvan tänne, tunsin jotakin ihmeellistä. Ajattelin, miten Suomesta nyt in persona saapuu Kalevipoeg, jonka jälleen täytyi mennä Pihkovan kautta Peipsin partaalle aloittaakseen sieltä vaelluksensa kaikkien virolaisten tykö. Kun menin laivaan ja sain kapteenin kanssa puhua vain suomea, muuttui asia vielä paremmaksi, ja oli ihmeellistä kuulla, miten rannalla seisovat, muualta peräisin olevat suomalaiset osoittelivat suomalaisen Kuopion-höyrylaivan savolaisia. Yksinkertaisesti pukeutuneista savolaisista huokui jonkinlainen erityinen arvokkuus ja varma käytös, mikä suorastaan ilahdutti.” 

Näin kirjoitti Anton Schiefner 3.6.1862. Hän seurasi, kuinka kauan odotettu virolaisten kansalliseepoksen Kalevipoegin vironkielinen kansanpainos saapui Pietariin. Kun jäät olivat lähteneet Kallavedestä, kuopiolainen höyrykuunari s/s Toivo oli porhaltanut matkaan.  Se oli ”ruuvihöyry”, Kallaveden ensimmäinen potkurikäyttöinen laiva.  Tästä voi lukea Seppo Zetterbergin kirjasta Suomensillan kulkijoita. Yhteyksiä yli Suomenlahden 1800-luvulla (2015).

Kuopio linnas, Soome maal

Kalevipoegin eli Kalevin pojan kirjoitti virolaisen kansanrunouden pohjalta Friedrich Reinhold Kreutzwald. Eepoksen ensimmäinen versio ilmestyi 1857-1861 vihkoina, joissa oli rinnakkain vironkielinen ja saksankielinen teksti . Vironkielinen kansanpainos painettiin 1862 ”Kuopio linnas, Soome maal”.
Miten Suomi ja Kuopio valikoitui painopaikaksi? Suomessa sensuuri suhtautui kirjoihin suopeammin kuin Virossa. Kirjapainojen paperi sekä kirjasimet olivat täällä laadukkaampia kuin Tallinnassa ja Tartossa. Arveltiin, että kirjan painaminen Suomessa lisäisi sen menekkiä täällä.  Pietarissa painatus olisi tullut liian kalliiksi, samoin Helsingin parhaassa kirjapainossa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painossa.
Edellä mainittu silminnäkijä Schiefner saksansi Kalevalan 1852 ja osallistui Kalevipoegin julkaisemiseen. Hänen tuttavansa, runonkerääjä ja kielentutkija D. E. D. Europaeus ehdotti vironkielisen laitoksen painopaikaksi Kuopiossa toimivaa P.Aschan ja Kumpp. –yhtiön kirjapainoa. Kirjapainon omistajiin kuului Kuopion kymnaasin rehtori Petter (Pekka) Adolf Aschan, kulttuuri- ja talouselämän vaikuttaja. Faktorina kirjapainossa työskenteli August Ahlqvistin nuorempi veli Fredrik.

Soma, hienosti painettu kirja
H. R. Neus Tallinnasta kehui Kalevipoegin kansanpainosta: ”Hyvin suuri nautinto on jo yksin se, että saa ottaa käteensä ja katsella niin somaa ja hienosti painettua kirjaa, että toista sen kaltaista Viron kirjallisuudesta tuskin löytyy.”
Kalevipoeg on lainattavissa monenlaisina versioina Kuopion kaupunginkirjastosta niin suomeksi kuin viroksi, lapsille sovitettuna suomennoksena sekä selkokirjana.


Teksti: Terhi

maanantai 30. tammikuuta 2017

Veden kätkemiä huoneita



Jaakko Heikkilä: Veden kätkemiä huoneita

 Veden kätkemiä huoneita on Jaakko Heikkilän valokuvien ympärille rakentuva kirja pysähtyneestä ajasta. Samanniminen näyttely kaunistutti myös Kansallismuseota vielä tämän vuoden elokuun lopussa saaden kiitellyn vastaanoton. Vierailin itsekin ihastelemassa sinne luotua kokonaisuutta. Kirjaa lukiessani palasin samojen valokuvien ja niistä heränneiden ajatusten keskelle..



Kirjan kuvauskohteena ovat Venetsian yltäkylläiset ja upeudellaan henkeäsalpaavan kauniit palatsit. Aikoinaan Venetsiaa asutti enimmillään jopa 4000 aatelisesta koostuva ylhäisö, joka johti silloista Venetsian tasavaltaa. Aatelisto piti vaurauttaan yllä muun muassa Euroopan ja Aasian mailla käydyllä kaupalla aina 1700-luvulle saakka. Sittemmin aateliston luoma maailma alkoi vähitellen murenemaan ja vähitellen katoamaan lähes kokonaan. Ranskan vallankumouksella oli tuhoisat vaikutukset Venetsian tasavallan lakkautuessa sen aaltoseurauksena. Aristokratian merkitys nääntyi hitaasti sitä seuranneiden Napoleonin sotien sekä Italian ja Itävallan valtapyristelyjen vuoksi. Kirjaansa Jaakko Heikkilä on etsinyt niitä harvoja vanhoillisen järjestelmän jälkeläisiä, jotka asuttavat ennen naamiaisillaan juhlineita Venetsian palatseja.

Esteettinen näkökulma ei jää kuitenkaan kirjaan sukeltaessa pintapuoliseksi, vaan kirjan kuvat kahmaisevat lukijansa pohtimaan menneen maailman jäljellä olevan kulttuurillisen perinnön katoavaisuutta. Kirjan valokuvien palatsit ovat kuin pysähtyneet vuosisatojen taakse, aikaan, jolloin etuoikeutetut ihmiset asuttivat saleja ja elivät kuninkaiden tavoin yltäkylläisyyden keskellä.

Kirjan valokuvat koostuvat vuodesta 2005 vuoteen 2016 kuvatuista otoksista eli reilun kymmenen vuoden aikajanalta. Valokuvien oheen on sijoitettu artikkeleja. Puheenvuorot saavat niin historiatutkija Alex Snellman kuin Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltanen. Mielenkiintoisimman artikkelin tarjoaa ihkaoikeana nykypäivän venetsialaisparonina Alberto Franchetti.
Nykypäivän aatelisen käsitys omasta aateluudestaan ei rajoitu pelkästään geenilliseen perimään ja perittyyn kiinteistöön, aateluudella on vahva moraalinen paino ihmisen eettisyydessä, muiden auttamisessa ja hyväntekeväisyydessä, johon on asemassaan syntyneellä mahdollisuus ja tavallaan velvoitekin.

Surumieliset kuvat Venetsian laguunien herruuden päivien tapahtumapaikoilta palatsiensa sisään ylhäiseen yksinäisyyteen käpertyneine jälkeläisineen, saa miettimään, mikä saa ihmisen jämähtämään historiaan. Vahvin tunne ja sana, mikä Veden kätkemiä huoneita- kirjasta itselleni välittyy, on nostalgia eli kaipuu menneeseen. Kaiho Venetsian tasavallan päiviin vuosisatojen taakse on jokaisen kuvatun palatsin salin, patsaan ja arvoesineeseen heijastuvan valon takana vilkkuva ajatus.

Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija 

torstai 5. tammikuuta 2017

Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta

Tove Janssonin syntymästä tuli vuonna 2014 kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kattava elämäkerrallinen teos yhden rakastetuimman suomalaisen taiteilijan elämästä ja tuotannosta.




Tove Jansson oli lahjakas monilla taiteen aloilla. Tunnemme hänet kirjailijana, käsikirjoittajana kuin kuvataiteilijana ja kuvittajana, myös laulujen sanoittajana. Valtaosalle ihmisistä hänen nimensä kuuleminen tuo kuitenkin ensimmäisenä Muumit mieleen.

Tuula Karjalainen on lähestynyt Tove Janssonia inhimillisestä näkökulmasta. Kirjassa tuodaan esille Tove Jansson ihmisenä, joka oli lempeä, mutta eli, kuten itse halusi ja päätti. Hänen tapansa tuottaa taidetta kumpusi vahvasta halusta olla vapaa sielu.

Muumeissa on paljon heijastekulmaa Tove Janssonin omiin kokemuksiin ja mielen väreihin. Janssonin tapa käsitellä sodan tuomaa kaamosta ja negatiivista traumaa muumien hyväntahtoisuuden kautta on mielenkiintoista pohtia kirjan tuodessa hahmojen syntyä esille. Muumien elämässä Jansson kuvasi ja pohdiskeli myös lapsuudesta aikuistumiseen liittyviä kuvakulmia. Tuula Karjalaisen kirja paljastaa myös, että Jansson itse koki muumit välillä taiteellisena taakkana, sillä hän olisi halunnut keskittyä lopulta kirjoittamaan lähinnä aikuisille. Omaleimaisuus Janssonin ja hänen luomiensa hahmojen välillä oli kuitenkin niin vahva, että Muumi-kirjoja lukevat lapset saivat lukemista ulottuvilleen kirjailijan tuotua useita Muumilaaksoon sijoitettuja tarinoita yleisölle elämänsä aikana. Tuula Karjalainen alleviivaa, että Muumi-kirjojen suosio sai alkunsa ulkomailta, sillä ne julkaistiin englanniksi ennen kuin ne ilmestyivät suomeksi. Nykyään Tove Janssonin teoksia on käännetty reilusti yli neljällekymmenelle kielelle.

Tuula Karjalainen on taidehistorioitsija. Ennen eläkkeelle jäämistään hän oli Helsingin kaupungin taidemuseon sekä Nykytaiteen museon Kiasman johtaja. Hän on koonnut elämäkerrasta kokonaisuuden, jossa Janssonia peilataan, ei vain taiteensa, vaan elämänsä keinoin. Valotusta annetaan lapsuuden lähtökohdista alkaen ja selitetään Janssonin taidetta askel askeleelta muun muassa perhe- ja ihmissuhteiden juonteena.

Kuvituksen suhteen teosta on ilo lukea. Valaisevat valokuvat ja Janssonin oma kuvitus tuovat lukemiseen paljon lukemista innostavaa estetiikkaa!

Tuula Karjalainen on nimennyt teoksensa alaotsikon viitaten Tove Janssonin ex-librikseen. ”Tee työtä ja rakasta” oli Janssonin oma motto. Se kertoo taitelijan itsensä sanoin, kuinka työ tulee ensin, sitten rakkaus. Kirjan nimi on mielestäni täsmentävä ja antaa napakan kuvauksen kirjan sisällöstä. Tuula Karjalainen pureutuu sekä Tove Janssoniin taiteilijana, mutta heijastaa taiteen kautta Janssoniin ihmisenä. Näkökulmia ja eri tutkijoiden tulkintoja on tuotu teoksessa myös esille.

Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija