Kuolinnaamioita ja entisöityjä eläimiä

Henni Kitti: Elävän näköiset

Henni Kitin romaanissa Elävän näköiset seurataan eläviä ihmisiä ja täytetään kuolleita eläimiä.

Tornionjokilaaksossa

Tarinan alkaessa eletään 1950-lukua. Kirja rakentuu kahden Tornionjokilaaksossa asuvan perheen ympärille. Eeva on onnistunut synnyttämään Alfredille neljä tytärtä, joista viimeisin on Aleksandra.  Reinon ja Siskon perhe täydentyy Sakarilla vasta Siskon syrjähypyn jälkeen.

”Sisko, tämon kaikki minun syytä”, hän sanoo.
”Mikäs tässä sinun syy olis?”
”Kaikki on minun syytä, aivan kaikki. Sen jälkheen ko met…” Alfredin on pakko sanoa se: ”…Sakarin tehimä, mulla oli niin paha mieli ja mie olin mustaa täynnä ja mie menin ja tehin Aleksandran Eevan kanssa sinä samana yönä. Mie laitoin kaiken pahan mielen siihen. Sitten net synty peräkkäisinä päivinä ja nyt kaikki on huonosti ja minun syytä.”
Sisko on hetken hiljaa. ”Alfred, Aleksandra synty kaks kolme viikkoa myöhässä. Sie olet häätyny tehä sen jo ennen Sakaria.”

Aleksandran ja Sakarin lapsuus kuluu pitkälti samaan tahtiin. Yhdessä uidaan joen toiselle puolelle Ruotsiin. Yhdessä ajellaan myös Peni-koira  kesähelteellä karvattomaksi sekä matkataan uittotukilla koulusta kotiin.

Kipsattu käsi ja kuolinnaamiot

Kymmenvuotiaana Aleksandra putoaa puusta ja käsi valetaan painavan kipsin sisään. Kun kipsi poistetaan, Aleksandra pyytää siitä osan itselleen. Hän sovittelee sitä usein käsivarteensa, mutta ei löydä enää sen alkuperäistä paikkaa. Hän kasvaa liian nopeasti!

Nähdessään historiankirjassa kuvan Seinen tuntemattoman kuolinnaamiosta, Aleksandra tietää: hän tahtoo tehdä oman kuolinnaamion. Opettajan ja Sakarin avustuksella se onnistuu. Mutta muotin jälkeen pitää tehdä valu, vain siitä saadaan varsinaiset kasvot. Isä ostaa säkillisen kipsiä joululahjaksi, ja niin alkaa intohimoinen valutyö: Aleksandra valaa Sakarin, siskoja, käsiä, löytämiään luita ­ – jopa Reinon hevosen harjan.

Ruotsiin ja Helsinkiin

Kuten suurin osa pohjoisen nuorista, joutuu Sakarikin lähtemään Ruotsiin töihin. Sieltä hän löytää tulevan vaimon. Auto-onnettomuudessa molemmat menehtyvät. Vauvaikäinen Santeri jää orvoksi.

Aleksandra puolestaan lähtee Helsinkiin ja majoittuu Anni-tädin ja Hannun luo. Hän siivoaa Eläintieteellisessä museossa. Museon työhuoneessa Aleksandra näkee eläimen ympärillä valkotakkisia miehiä.  Miehet läiskivät valkoista velliä eläimen päälle. Se on kipsiä! Tuo materiaali on Aleksandralle tuttua, ja tästä työstä hän haluaa oppia enemmän. Lapsuudessa syntynyt ihastus kipsiin roihahtaa rakkaudeksi. Syntyy intohimo eläinten täyttämiseen. Uuden elämäntilanteen keskelle syntyy Anders.

Pohjoista puhetta ja kiinnostavaa tietoa

Kitin kirjoitustyyli on omintakeisen herkullista. Pohjoinen murre ja luonnonkuvaus virkistävät tekstiä. Kirja sisältää sekä pieniä että isoja asioita. Sitä lukiessa oppii paljon uuttaa. Eläinten konservoinnin eri vaiheita kuvataan pikkutarkasti, mutta tavalla, johon amatöörikään ei pitkästy. Lisäksi tutustutaan muun muassa Kiirunan kaivoksiin ja tähtitieteen ilmiöihin. Oikeastaan kirjassa on niin runsaasti asiaa, että kaikkien vivahteiden havainnointi vaatisi kertausta.  Ehkäpä tämä on niitä kirjoja, joihin kannattaa tarttua lukutarkoituksessa toisenkin kerran.

Henna Kitti on Pellossa syntynyt kolmekymppinen kuvataiteiden maisteri. Kitti opiskelee yleistä kirjallisuutta Turun yliopistossa. Kirjan päällyksen kuva on Kitin tekemä.

Aira

Nainen saa tarpeekseen

Mirja Kuivaniemi: Siantappajat

”Olin elänyt valveunissa elämäni tärkeimmät hetket, kuvitellut ne enemmäksi kuin ne olivat olleet. Miehilleni olin ollut uskollinen, mutta itseäni pettänyt. Muutenhan kaikki olisi romahtanut kauan sitten. ”

Marian romahdus tulee, kun Jarkko ilmoittaa että on lähdössä jouluksi vaimonsa kanssa Italiaan. Jarkko ei voi käsittää, mikä Mariaa siinä ärsyttää. Eihän Maria ole ollut tyytymätön ennenkään! Jarkko yrittää saada yhden lemmenhetken Marian kanssa ennen matkaansa ja Marialle valkenee viimein, että Jarkko on sika. Niinpä hän ampuu kerrostalon pihalla Jarkkoa isoisältä perityllä siantappoaseella ja pakenee paniikissa autollaan. Maria ei aluksi tiedä minne hän on ajamassa, mutta tajuaa pian suuntaavansa kohti lapsuuden kotiaan, mummolaa.  

Kauhistuneen Marian ajatukset kiitävät asiasta toiseen, jokaisesta epäonnistuneesta miessuhteesta toiseen. Hän käy läpi suhdettaan Jarkon kanssa. Kiihkeää suhteen alkua, Jarkon vakuutteluja siitä, että Maria oli hänelle tärkeintä maailmassa ja salakähmäisiä tapaamisia ja matkoja. Muistelee epäonnistunutta avioliittoaan Paulin kanssa. Ja nuoruuden rakkauttaan Kyöstiä. Mummon mielestä Kyösti oli liian kiinnostunut nuoresta Mariasta ja kielsi miestä enää käymästä. Sitten Kyösti nai Birgitan ja Maria oli kuolla mustasukkaisuuteen. Niinpä Maria meni naimisiin Paulin kanssa. Myöhemmin Marialle selvisi, että Pauli oli lyönyt kavereidensa kanssa Mariasta vetoa. Avioliitto loppui siihen kun Pauli rakastui toiseen naiseen ja jätti Marian.

Kiertely ei kuitenkaan muuta sitä, että Maria ampui miestä. Syyllisyys alkaa painaa häntä. Eikä asiaa auta, että kuollut mummo sättii takapenkiltä. Marian vanhemmat kuolivat nuorena, joten mummo kasvatti Marian ja hänen pikkuveljensä. Pikkuveli oli mummon silmäterä. Maria jäi siis jo lapsena miehen jalkoihin.

Lapsuuden tuvassa Maria yrittää muistaa tarkasti edellisen illan tapahtumat. Vuosien aikana patoutuneet tunteet ja sanat pursuivat ulos kun Maria ymmärsi, että Jarkko halusi pitää sekä avioliittonsa että Marian. Maria oli siihen asti pystynyt huijaamaan itsensä uskomaan, että Jarkko jättäisi vielä vaimonsa. Jarkkoa ärsytti, että Maria yhtäkkiä heittäytyi hankalaksi. Jostain syystä, Maria otti keittiöstä mukaansa siantappoaseen ja juoksi lähteneen Jarkon perään. Ase laukesi, Jarkko kaatui maahan.

Maria ei tiedä osuiko hän ja oliko osuma kuolettava. Tai onko poliisi nyt hänen perässään. Marian on selvitettävä välinsä elävän tai kuolleen Jarkon kanssa. Keskeneräisiä asioita taitaa olla myös Kyöstin kanssa.

Mukaansa vetävä tarina tarpeekseen saaneesta Mariasta herättelee ajattelemaan suhdetta itseensä ja toisiin. Kuinka paljon voi antaa, saamatta itse sitä mitä haluaa? Itsetutkistelun lisäksi tarinassa on myös pilkahduksia mustasta huumorista. Haluan myös mainita, että lukeminen oli erityisen miellyttävää Kuivaniemen käyttämän kauniin kielen ansiosta. Hänen ympäristön kuvauksensa oli lähes runollista.

Heidi

Katseet maisemaan – ylös ja alas

Kaksi lumoavaa kirjaa.

Neuvonen, Veikko M.: Suomalainen maisema: järvien Suomi
Sata Sammalta

Sielunmaisema on jokaisella omanlaisensa. Kenelle aava ulappa, kenelle lakeus. Mutta Suomesta puhuttaessa aika monelle omaan maisemaan liittyy järvi. Luontotoimittaja Veikko Neuvonen koosti ammattivalokuvaajien näkemykset pian sata- vuotiaasta järvirikkaasta Suomesta.

Vuodenaikojen vaihtelu tuo rikkautta samaan järvimaisemaan. Pilkkijän ja purjehtijan mielikuvissa ovat täysin erilaiset värisävyt.


Järviä sanotaan maiseman silmiksi. Erikokoisia silmiä löytyy paljon. Isoimmat ovat Saimaa, Inari, Päijänne, Oulujärvi ja Pielinen. Kirjassa ei voi edetä kovin nopeasti, koska kuvat sieppaajat lukijan maisemaan, aikamatkalle eri puolelle Suomea. Ainoa haittapuoli kirjaa lukiessa oli, että teki aika monta kertaa mieli lähteä oikeasti paikan päälle katsomaan kyseistä maisemaa.

Tähän kuvaherkutteluun tulee jatkoa, sillä Suomalainen maisema: järvien Suomi aloittaa kirjasarjan, josta viimeinen ilmestyy v. 2017, Suomen täyttäessä 100v.

Sata sammalta

Siirrä katse välillä nöyrästi matalalle, maan tasolle. Sieltä löytyy kauneutta, vihreyttä eri sävyissä. Sammaleet ovat tietosanakirjan määritelmän mukaan pienikokoisia ainavihreitä itiökasveja. En tiennyt Suomessa sammallajien lukumäärän ylittävän 900.

Tähän kirjaan Jukka Laine, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen ja Harri Vasander ovat koonneet tiedot sadasta sammaleesta.
 
Jokaisen sammaleen kohdalla on kaunis valokuva ja lisäksi tunnistamistiedot. Erehtymisvaara on myös olemassa, siksi kunkin sammaleen kohdalla on laitettu myös samankaltaiset tyypit ja esiintyminen.

Lukijaa helpottaa kun sammaleet on esitelty kasvupaikan mukaan. Voi siis ottaa kirjan kainaloon ja mennä metsään. Jos menee kuusikkoon, niin kannattaa aloittaa sivulta 118 Lehtomaiset ja tuoreet kankaat.  Voisi löytyä vaikka särmärahkasammal. Jos määränpäänä on letto, neva tai luhta, niin mukava olisi löytää vaikkapa kuovinrahkasammal tai kuljurahkasammal.

Kirja lumosi niin, että piti tarkastaa, mitä muuta kirjan kustantaja Metsäkustannus on julkaissut. Sammalteemaan sopi hyvin seuraava kirja: Arvonen, Sirpa: Metsämieli: luonnollinen menetelmä mielentaitoihin.

Tarja

Rakkautta kaikin tavoin

Hannamari Shakya: Tavallaan voi rakastaa

Kirjan nimi tulee Risto Ahdin runokirjasta Vain tahallaan voi rakastaa. Eräs haastateltavista kuuli nimen väärin, josta syntyi kirjan varsinainen nimi.

Kirja on yhtäaikaa sekä valokuvateos että lukukirja. 34 avioparia kertoo kuinka he ovat tutustuneet ja  rakkaudesta toisiinsa. Teoksessa on mukana myös tekijän omat vanhemmat.

Kirjan pareista pisimpään yhdessä ovat olleet Sisko ja Leo. Heillä on yhteistä taivalta jo 70 vuotta. Kuten kaikilla, myös heillä on omat tapansa osoittaa rakkautta toisilleen: Sisko paijaa ja koskettaa Leoa, kun kulkee hänen ohitseen sekä nukkuu Leon kainalossa. He nukkuvat käsi kädessä saman peiton alla ja kääntyvät samaan aikaan, samaan suuntaan. Siskon lähtiessä kaupungille Leo kysyy aina onko mukana rahat, avaimet, lääkkeet ja muistaako Sisko olla varovainen liikenteessä. Viimeiseksi Leo kysyy, muistaako Sisko, että Leo tykkää hänestä. 

Lyhimmän aikaa naimisissa ovat kerenneet olla Anne ja Marko; yhdessä ainakin 20 vuotta. He ovat tunteneet toisensa aina, heidän äitinsä työnsivät heitä rattaissa vierekkäin. Välillä he seurustelivat, välillä erosivat. He jopa muuttivat eri paikkakunnille, mutta sopivat, että jos 35-vuotiaina olisivat yksin, menisivät naimisiin. Myöhemmin Marko soitti Annelle vaatekaapista, ja kysyi voisiko muuttaa Annen luokse ja menisivätkö he naimisiin. Anne lähetti vastauksena postissa sormuksen.

Toiset pareista ovat aloittaneet seurustelun vasta vanhemmalla iällä. Rene ehti olla yksin avioeron jälkeen 10 vuotta ja Riitta 20 vuotta ennenkuin he tapasivat. Riitta oli lomamatkalla Portugalin Figuerassa ja Rene oli muuttanut sinne Keski-Euroopasta eläkevuosiaan viettämään. Heillä on ikäeroa noin 20 vuotta, ja Rene on jo yli 90-vuotias. Yhdessä he ovat olleet 27 vuotta.

Kirjasta löytyy myös opettaja-oppilas pari. Leena-Riitta oli 25-vuotias ja aloittanut lukion opettajana. Vesa oli lukion ekaluokkalainen. Heidän tavatessaan ensi kerran Leena-Riitta oli vielä naimisissa ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Leena-Riitan elämäntilanne oli silloin hyvin vaikea. Hän tajusi nopeasti, ettei avioliitto onnistuisi. Suhdetta Vesaan Leena-Riitta piti vain ohimenevänä juttuna. Saatuaan toiselta paikkakunnalta opettajan paikan Leena-Riitta muutti lastensa kanssa sinne. Ei kuitenkaan kestänyt kauan kun, Vesa seurasi perässä. Nyt he ovat olleet yhdessä jo 45 vuotta.

Jälkisanoissa tekijä kertoo tehneensä kirjan siksi, että halusi ymmärtää puolisoiden välistä suhdetta pitkässä liitossa.

Sirkka

Aaton askareita ja anteeksiantoa

Panteleimon: Tapahtui jouluaattona

On jouluaatto pienessä savolaisessa kirkonkylässä. Eletään 60-lukua.

Eläkeläinen ja jalkainvalidi Vilhelmiina Kustaava Karhunen havahtuu talviaamun pimeyteen. Viliina on kylän raitilla tuttu näky. Pahat kielet voisivat nimetä hänet myös kylän juorukelloksi. Aattoaamuna Viliina pukeutuu huonoimpiin ryysyihin ja potkaisee potkukelkan liikkeelle jo kukonlaulun aikaan. On tarkoitus joutua kerjuureissulle, sillä onhan joulu ”kristillinen hyvän tahdon juhla” eikä silloin säästellä maallisen hyvän jakamisessa.

Kylän raitilla

Kellon käydessä vasta viittä suoriutuu Viliina Mattilan tilalle. Piipusta tupruava savu herättää toivon tarjottavasta kahvikupillisesta. ”Kyllä se niin virkistäisi ja vahvistaisi kovan työpäivän alussa”, tuumii vanhus. Ja hyvinhän asia etenee alkuhankaluuksien jälkeen. Emännän anteliaisuutta ennakoiden muuttuu Viliinan eilinen havainto humalassa horjahtelevasta isäntä Pikkaraisesta parempaan suuntaan. ”Suoraselkäisenä se isäntä astui sieltä linjurista ulos”, valehtelee vanhus sujuvasti.

Jo edellisenä päivänä Viliina oli piipahtanut pappilassa. Rovasti Strömberg, tutummin Römperi, tuskaili joulusaarnan kanssa. Eivät nykyajan kirkkokansan odotukset taida täyttyä perinteisen seimitarinan kertauksesta. Lisäksi huolta oli aiheuttanut jo aikaihmisestä käyvä tytär: ilman lupaa oli käynyt elokuvissa ja uhkaillut mennä vielä tansseihinkin! Oli ollut ontuvalla vanhuksella kyky näitäkin huolia hälventää.

Pappilarakennuksen lisäksi kyläraittia reunustaa Kahvila-matkustajakoti Kulma. Sitä emännöi leskirouva Helga Tikkanen, viiden lapsen äiti. Helgaa on piirittänyt Popeda-pirssiautollaan Ensio Miettinen – eikä tuloksetta, sillä kihlajaisia juhlitaan uudenvuoden aattona.

Tarinan edetessä tutustutaan myös Lainaan, nelikymppiseen Karjalan evakkoon. Laina, entinen Valentina Martinoff, on avioitunut arpinaamaisen ja viinaan menevän sotainvalidi Sulo Vepsäläisen kanssa. Sulon lapsuutta on varjostanut huono suhde äitiin; Lainan sydämellä on salaisuus, joka uhkaa paljastua alkavan joulun aikana. Salaisuudesta on osallisena hassusti suomea puhuva nuori Laura Smeds, jonka linjuri toi eilen kirkonkylään.

Joulunostalgiaa

Kirjan luoma tunnelma herättää muistot lapsuuden joulusta. Uskon, että näin käy kaikille, jotka muistavat 60-luvun.  Romaanin henkilökuvauksessa on jotain tuttua. Tyyli tuo mieleen Aapelin kerronnan. Kirjoittaja suhtautuu luomiinsa henkilöhahmoihin lämmöllä. Ote on inhimillinen ja ymmärtävä, ja varsinkin anteeksiannon merkitys korostuu läpi kirjan. Lukiessani kuvittelin kirjan elokuvaksi. Kuinka helposti kirjan tarinat nivoisikaan yhteen kertojaääni, joka sivustaseuraajana johdattaisi katsojan kohtauksesta toiseen.

Nykyisin eläkkeellä oleva entinen Oulun metropoliitta Panteleimon on kirjoittanut lukuisia ortodoksiseen uskontoon liittyviä tietoteoksia. Hänen kynästään on myös lähtöisin muutama historiallinen romaani sekä pari dekkaria.

Aira

Islantilaista kylmyyttä ja tunteenpaloa

Quentin Bates: Kylmät käänteet

Pieni islantilainen kylä värjöttelee muiden kylien tapaan taloudellisessa lamassa. Poliisillakin on pulaa resursseista.  Jos jotain tapahtuu, niin otetaan yhteyttä Gunnaan, kyttä-Gunnaan - oli mikä vuorokauden aika tahansa. ”Helppoa kaikille”, ”kyllä Gunna hoitaa”, kyläläiset ajattelevat. Valmius 24/7 ei aina ole mieleen yksinhuoltajaäidille, mutta minkäs teet.  Jostain elanto on saatava. Meri ei näytä tuovan paljon tienestiä Gunnan vanhemmalle pojallekaan. Siispä kerran poliisi, aina poliisi.

Miten kaukaiseen kylään joutuu pääkaupunkilainen ruumis?  Reykjavikista on kylän satamaan sata kilometriä. Gunnan vaistot eivät hiljene, vaan sitkeästi hän rämpii eteenpäin tökkien silmäätekevien elämää.

Kuka kätkeytyy Skandalbloggerin taakse? Miten hän voi tietää niin yksityiskohtaisia tietoja poliittisista henkilöistä? Kehen kalikka kalahtaa? Keskellä tutkimuksia jokainen tuntuu miettivän, kuka bloggaaja on ja olisiko parasta, ettei hän paljastuisikaan.

Kuka hän on ja mistä tänne saapui?

Yleensä islantilaisesta maailmasta ovat kirjoittaneet vain islantilaiset itse. Mutta nyt englantilainen Quentin Bates osoittaa hallitsevansa pohjoisen ulottuvuuden.

Kirja tuoksuu ja maistuu ihan selvästi islantilaisille asioille. Mutta onhan siihen aikaa mennyt, tutustumiseen.  Kirjailija on asunut vuosikymmenen Islannissa ja on naimisissa islantilaisen kanssa. Hän on sisäistänyt hyvin kulttuurin. Batesin kirjaa lukiessa tulivat mieleen Arnaldur Indriđason ja Árni Thórarinsson.

Jään odottamaan seuraavaa tarinaa ylikonstaapeli Gunnhildur Gisladottirista.

Tarja

Turkua ja Savoa 1700-luvulta

Jyrki Heino: Kellari ja Kello

Carl Wennehielm on kirjallisuutemme uusi dekkarisankari.  Hän saapuu 1700-luvun lopulta Jyrki Heinon kirjaan Kellari.

”Wennehielm askelsi ikivanhaa katedraalia ympäröivän muurin vierustaa kunnes kääntyi Suurelle kirkkokadulle. Hän oli keskipituinen ja tanakka mies, jonka tummissa hiuksissa oli aavistus harmaata. Pari vuotta aikaisemmin luutnantti oli lopullisesti luopunut peruukin käytöstä, ehkä osoittaakseen seuraavansa eurooppalaisen muodin muutoksia, ehkä jopa ilmaistakseen hitusen kapinallisuutta.”

Wennehielm yrittää viettää hiljaiseloa sotainvalidina Turussa, mutta lahjakkaana miehenä hänet vedetään mukaan murhatutkimukseen. Hän ratkoo Hirwisalon saarelta löydetyn vainajan arvoitusta kaupunginviskaali John Appengrenin kanssa.

Kellari on erinomainen historiallinen romaani, joka kuvaa Ruotsin vallan aikaista Turkua asukkaineen. Heihin kuuluu mm. opiskelijoita, Wennehielmin taloudenhoitaja mamselli Mannelin ja ystävä Akatemian kirjastonhoitaja. Juoni ulottuu valtakunnan politiikkaan asti.

Kustaa Aadolf kosiomatkalla Pietarissa

Heinon toisessa dekkarissa Kello Carl Wennehielm selvittää Kustaa III:n sodassa kadonneen majurin tapausta. Hän matkustaa Appengrenin kanssa Hämeeseen ja Savoon ja rientää sieltä vielä Pietariin. Ruotsin tuleva hallitsija Kustaa Aadolf on Pietarissa kosiomatkalla. Kirjan loppu antaa toivoa sarjan jatkumisesta. Wennehielm saattaa seuraavassa dekkarissa tutustua lähemmin erääseen naiseen.

Jyrki Heino varttui Porissa ja opiskeli lääkäriksi Turussa. Hän työskentelee Turun yliopistossa biokemian professorina. Kellari-dekkari on hänen esikoiskirjansa.

Terhi