Joulukalenteritarina

1.      On aamu ja vielä hiljaista. Pimeää. Pehmeät koirantassut teputtavat ympäriinsä. Kuka tässä enää joutaisi nukkumaan. Nyt on joulukuu!

2.      Muu lauma nukkuu sikeästi, mutta lukukoira Sylvi on levoton. Voisiko joulu tulla nopeammin?

3.      Kappas, ulko-ovi on jäänyt raolleen. Jos ihan vähän kurkistan, Sylvi ajattelee ja työntää kuononsa ulos.

4.      Samassa Sylvi onkin jo jalkakäytävällä, jossa ihmiset kiiruhtavat töihin, tarhaan ja jouluvalmisteluihin. Sylvi ei voi vastustaa väkijoukon imua.  Se on menoa!

5.      ” Mutta kuka tuolta tulee?” Sylvi haukahtaa. Arvokas Henkilö sinivalkoisissaan saapastelee Sylvin eteen. Pieni koira katsoo ylös niin, että luppakorvat heilahtavat taakse.

6.      ”Minä olen Suomi,” Arvokas Henkilö jyrähtää. ”Tänään on minun päiväni. Tänään olen itsenäinen ja -päinen. Tule mukaan. Näytän sinulle paraatini.” Suomi johdattaa Sylvin aukiolle, jonka ohi marssii jonoissa valtavasti ihmisiä. Pieni koira näkee niistä vain kengät, sillä eihän sitä koko ajan jaksa niska kenossa pönöttää.

7.      Kun paraati pitkän ajan kuluttua päättyy, tai siltä se ainakin tuntuu, Suomi kumartuu Sylviä kohti ja sanoo: ”Nyt minua odotetaan toisaalla. Minun pitää mennä kättelemään presidenttiä. Kiitos seurastasi, hieno koira!”

8.      Sepäs oli erikoinen tyyppi, Sylvi miettii, taisi olla aika tärkeä. Lukeekohan se koskaan koiralle?

9.      Aukiolle on pystytetty valtava kuusi, jonka ympärille on kiedottu valot. Sehän on joulukuusi! Sylvi ilahtuu, joku muukin ajattelee jo joulua.

10.  Yhtäkkiä Sylviä kohti juoksee nainen, joka kiitää niin kovaa, että ei ole huomata pientä koiraa. Viime hetkellä Sylvi ehtii pois alta. ”Mihin sinulla on tuollainen kiire?” Sylvi haukkuu naiselle.

11.  Hengästynyt nainen kumartuu ja hänen hieno kaulaliinansa luikertelee maahan kuin käärme. ”Voi, minä olen myöhässä ja minä en muista miten se menee! Anteeksi pieni koira, anteeksi!”

12.  ”Mitä sinä et muista?” Sylvi kysyy. ”Minun pitää kohta soittaa. Ihmiset tulevat ja laulavat ja minä en muista. Minä en muista miten se alkaa,” Nainen on niin hermostunut, että sopertelee vain. ”Mutta mitä sinä et muista?” Sylvi kysyy.

13.  ”Sylvian joululaulua! Minä en muista miten se alkaa,” naisen kasvot ovat huolesta rutussa. ”Mene kirjastoon, siellä on nuotit kaikkeen ja voit lainata ne mukaan,” Sylvi sanoo ja tökkäisee kuonollaan naisen kättä. Hymy nousee naisen kasvoille.

14.  Kaikenlaista, Sylvi ajattelee naisen mentyä ja lähtee tassuttelemaan. Mutta miksi kukaan ei ajattele ruokaa? Sehän on joulussa tärkeintä. Joulutortut ja piparkakut, niin ja possunkorvat!

15.  ”Ajatteletko sinä possunkorvia?” silkkiturkkinen koira kysyy. ”Mistä tiesit?” Sylvi vastaa yllättyneenä. ”Koska minä ajattelen,” vieras koira vastaa.

16.  Sylvi huomaa olevansa kaupan edessä, liukuovet humisevat auki ja kiinni. Silkkiturkkinen koira istuu tyynesti seinustan vieressä. ”Odotan omistajaani. Hän meni ostamaan minulle possunkorvia,” silkkiturkki sanoo. ”Annatko minulle yhden?” Sylvi kysyy innoissaan.

17.  Silkkiturkki katsoo arvioivasti pientä karkeakarvaista mäyräkoiraa. ”Ehkä,” se vastaa. Samassa koira nousee neljälle tassulle ja häntä alkaa viuhua huimaa vauhtia. Omistaja saapuu!

18.  ”Onko siellä possunkorvia, onko?” Silkkiturkki haukkuu. ”Ei, ehei, eihän meillä niitä voi olla,” Silkkiturkin omistaja naurahtaa. ”Tänä vuonna meillä on vegaaninen joulu! Lainasin kirjastosta kirjan ja teen jouluksi nyhtökaurawellingtonin.”

19.  Silkkiturkki on sähäkkä tapaus ja protestoi heti: ”Nyhtökauraile keskenäsi. Minä haluan jouluksi possunkorvia!” Silkkiturkin omistaja näyttää ilkikuriselta. ”Huijasin vain, totta kai sinulle on omat herkut.”

20.  Silkkiturkki ja hänen ihmisensä lähtevät ja Sylvi tajuaa, että ei saanut Silkkiturkilta possunkorvaa. Ehkä se vain unohti, Sylvi ajattelee. Iltapäivä alkaa jo hämärtää eikä kauppa näytä yhtään tutulta. Tulee outo olo. Jouluksi pitää päästä oman lauman luo.

21.  Sylvi lähtee kipittämään kaupan seinänviertä. Kaikki hajut ovat ihan vieraita, eikä pieni koira tiedä missä on.

22.  ”Oletko eksyksissä pieni koira?” kysyy lempeästi hymyilevä tyyppi punaisessa asussaan. ”Tuolla edellisellä kadulla minä näin samanlaisia pieniä ruskeita koiria, jotka etsivät vielä yhtä. Ettet se vain olisi sinä.”

23.  Sylvi haukahtaa ilosta ja pinkaisee juoksuun. Siellä kaverit ovat, nuohoavat pitkin talonreunoja etsimässä hajujälkiä. Sylvi kiihdyttää ja juoksee äkkiä kaverit kiinni. ”Minä osaan kotiin!” vanhin koirista ilmoittaa ja lauma lähtee kiireen vilkkaa.

24.  Yhdessä pienet koirat menevät sisälle lämpimään ja käpertyvät kerälle pehmeisiin peteihin. Olipas se seikkailu! Sylvi ajattelee. Onneksi on jo joulu eikä tarvitse lähteä enää minnekään. Kirjapinot odottavat ja niissä on monta uutta seikkailua. Nyt syödään possunkorvia ja luetaan!

Kirjoittanut: Ella

Kuva: Suvi Pitkänen