Lasten satu vai valistuksen ajan poliittinen kannanotto?

Jonathan Swift: Gulliverin retket (1726)

Klassikkoteoksista on tapana olla tietynlaisia mielikuvia, eikä Gulliverin retket (1726) ole poikkeus. Ennen teoksen lukemista omaankin mieleeni piirtyi kuva miehestä, jota ympäröi lauma äkäisiä pieniä ihmisiä köysineen, minkä perusteella Swiftin seikkailuromaanin voisi kuvitella olevan fantastinen satu lapsille. Kuvitelma johtunee siitä, että yleensä lapsille kerrotaan romaanin kaksi ensimmäistä seikkailua, nimittäin vierailut lilliputtien ja jättiläisten maissa. Alkuperäisessä romaanissa seikkailuja on yhteensä neljä, eli edellä mainittujen lisäksi vierailut Laputa-saarella ja houyhnhnm-kansan luona. Gulliver on seikkailija, joka ei viihdy kotonaan vaimonsa luona, vaan viettää aikansa mieluiten merellä. Matkat eivät kuitenkaan yleensä suju ongelmitta, vaan hän ajautuu eriskummallisten kansojen pariin, mikä selvästi kertoo eurooppalaisten, ja etenkin brittien, löytöretkeilystä ja roolista merkittävänä siirtomaavaltana. Teoksen luonne satiirina on kiistaton, sillä Iso-Britannian politiikka ja valistuksen ajan ideologiat joutuvat kritiikin kohteeksi.

Tarina etenee kuvauksina Gulliverin oleskelusta eri kansojen parissa, jotka poikkeavat merkittävästi toisistaan. Teoksessa kantavana teemana voisi pitää vastakohdilla leikittelyä. Lilliputtien parissa Gulliver on ylistetty sankari, mutta jättiläisten maassa seikkailija joutuu tytön leikkikaluksi ja lopulta päätyy viihdyttämään valtakunnan hallitsijaa. On selvää, että Swift on pyrkinyt kommentoimaan 1700-lvuun Euroopan luokkajakoa, joka yhä vallitsi valistuksen ajan yleistyvämmästä tasa-arvoajattelusta huolimatta. Monarkit nähdään suurina ja kyvykkäinä samalla, kun alamaiset joutuvat tanssimaan hallitsijoiden pillin mukaan saamatta itse paljoakaan kunniaa.

Eriarvoisuus ei ole kuitenkaan ainoa osa-alue, joka joutuu teoksessa käsiteltäväksi. Myös ihmisten näennäinen sivistys ja ylemmyys suhteessa muihin eliöihin joutuvat kritiikin kohteeksi, kun Gulliver vierailee Laputa-saarella ja houyhnhnm-hevoskansan luona. Laputa-saarella kaikki tunteet ja luonnolliset tarpeet on hylätty, sillä siellä ajatellaan pelkästään tieteen ja taiteen ehdoilla. Ihmiset eivät esimerkiksi osaa kertoa pitävänsä toisistaan, vaan joutuvat käyttämään monimutkaisia kaavoja kertoakseen tunteistaan, mikä kertoo ihmiskunnan rappiosta valistuksen aikakaudella, jolloin tunne menetti merkityksensä.

Gulliverin viimeinen retkikohde saa miehen jopa inhoamaan ihmisiä, sillä hevosten maassa ihmiset ovat likaisia ja haisevia yahoo-kotieläimiä. Gulliver viihtyy hevosten parissa kaikista parhaiten neljästä maasta, joissa hän on vieraillut. Loppujen lopuksi hänen kuitenkin täytyy lähteä kotiinsa omaksuttuaan hevosten ideologian, minkä vuoksi hän ei enää pysty sietämään vaimoaankaan sortuen äärimmäiseen misantropiaan.

Vaikka Gulliverin retket on ensisijaisesti satiirinen matkakertomus 1700-luvulta, se sisältää paljon ajattomia yleisinhimillisiä teemoja, kuten epätasa-arvoa, tieteen ylivaltaa ja ihmisten hedonismia. Kahdessa ensimmäisessä seikkailussa on kieltämättä sadun aineksia, mutta merkitykset piilevät vastakohta-asetteluiden alla jääden ehkä vähemmälle huomiolle nykypäivänä, mistä kenties teoksen luonne fantasiakertomuksena kumpuaa. Tämä tulee esille myös Jack Blackin tähdittämässä vuoden 2010 elokuvassa Gulliverin matkat, sillä sekin sisältää ainoastaan tarinat lilliputeista ja jättiläisistä lisäten tarinaan myös hollywoodmaisen rakkaustarinan kahden mielenkiintoisimman seikkailun sijaan. Teos ja sen adaptaatiot, satu ja elokuva, palvelevat kukin omaa tarkoitustaan. Alkuperäisen teoksen on ollut tarkoitus kommentoida vallitsevia yhteiskunnan rakenteita, kun puolestaan sadun ja elokuvan on tarkoitus viihdyttää. Tämän vuoksi niiden tavoitteet ovat toistensa vastakohtia - teoksen on tarkoitus saada näkemään todellisuuden epäkohdat, adaptaatioiden erkaannuttaa yleisö maailman ongelmista.

Teksti: Heli