William Goldingin
kuuluisin teos Kärpästen herra kertoo lentokoneen alas ampumisen jälkeen
eräälle autiolle saarelle selvinneistä koulupojista. Koneessa olleet aikuiset
menehtyvät onnettomuudessa ja 6-12 vuotiaat lapset joutuvat pärjäämään saarella
omillaan. Aluksi poikien johtajaksi valitaan Ralph, joka on vastuullinen ja
demokraattinen johtaja. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä Ralphin
johtajuuteen ja pian valtaa janoava Jack nousee Ralphia vastaan. Lapset
jakaantuvat kahteen leiriin, joiden välille syttyy sota. Hiekkakakkujen
rikkomisella alkanut sota muuttuu tarinan edetessä nopeasti rajummaksi, eikä
kuolonuhreiltakaan säästytä. Kirjassa ei mainita tarkkaa aikaa, kuinka kauan pojat joutuvat saarella olemaan, mutta arvelisin heidän olleen siellä korkeintaan pari kuukautta. Niin vähän aikaako menee, että inhimillisyys katoaa? Saarella pojat ovat turvassa muualla maailmassa raivoavalta toiselta maailmansodalta, mutta eivät toisiltaan. Mitä pidempään lapset ovat saarella, sitä kauemmas he ajautuvat sivistyneisyydestä. On helppo unohtaa päähenkilöiden olevan todellakin vain 12-vuotiaita. He tuntevat voivansa tehdä mitä tahansa ilman seuraamuksia ja heistä kuoriutuu villi-ihmisiä. Kirjan lopussa nuorimmat eivät enää edes muista omaa nimeään. Palaavatko he koskaan ennalleen?
Kärpästen herra on vaikuttava lukukokemus, joka nostattaa paljon tunteita. Kirjan teemoja ovat valta, vastuu, hyvän ja pahan välinen taistelu ja pelko. Kirja pitää otteessaan ja herättää vertauskuvillaan ajattelemaan. Esimerkiksi kirjan keskivaiheilla alkaa lasten keskuudessa levitä tarina Pedosta, jonka monet väittävät nähneensä, vaikkakin jokaisella on siitä oma tulkintansa. Osa lapsista löytää metsästä kuolleen laskuvarjohyppääjän ja pitää ruumista petona. Onko saaren peto todellinen? Onko se vain lasten mielikuvituksen tuotetta, vai tarkoitetaanko sillä ihmisen pimeää puolta? Sen tulkitkoon jokainen itse.
Teksti: Niina
