Yksi yhteinen nimittäjä

Rentola, Annika: Pystytkö sanomaan perkele – 15 tarinaa aivohalvauksesta

Suurimmasta osasta tämän kirjan tarinoista välittyy hyvin myönteinen ja elämäniloinen asenne; huolimatta siitä, että kaikki ovat kokeneet aivohalvauksen.

Aivohalvaus on yhteinen nimittäjä aivoinfarktille, aivoverenvuodolle (ICH) ja lukinkalvonalaiselle verenvuodolle (SAV).  Jokaisen henkilökertomuksen jälkeen on tietoisku, jossa kerrotaan ao. henkilön aivohalvauksessa tulleista oireista yleisesti. Kirjan lopussa on vielä sanasto, kirjallisuutta sekä verkkosivujen osoitteita.

Kirjan ensimmäinen kertoja on Peter von Koskull (78 v.). Monien muiden tapaan Peter ei välittänyt eikä edes tiennyt ensimmäisten varoittavien oireiden tarkoittavan mahdollista tulevaa aivohalvausta. Hän jatkoi työntekoa täysillä. Peter sai kaksi varoittavaa sairaskohtausta: TIA:n ja siitä parin vuoden kuluttua puolen tunnin mittaisen puhehäiriön. Varsinainen aivohalvaus iski 12 vuotta ensimmäisen TIA-kohtauksen jälkeen. Ehkä pahin aivohalvauksen jälkeisistä oireista hänellä on afasia, mutta masennus on myös tuttu. Sinnikkäällä harjoittelulla Peter on oppinut monia taitoja, jotka olivat heti aivohalvauksen jälkeen kadoksissa. Peter on myös käynyt kertomassa tuleville lähi- ja vanhustyöhön erikoistuville opiskelijoille millaista on afaattisen henkilön arki.

Marina Grotell sai aivohalvauksen 27-vuotiaana. Hän asui silloin itäranskalaisessa Besanconin kaupungissa. Marinan ensimmäinen lapsi oli syntynyt vain kuusi viikkoa aikaisemmin. Ensimmäinen päänsisäinen verenvuoto aiheutti erittäin kovan päänsäryn. Marina kävi lääkärissä, mutta koska mikään ei näyttänyt olevan vialla, hänet lähetettiin kotiin. Suuri verenvuoto iski viikon kuluttua ensimmäisestä. Marinan puolison tullessa kotiin vauvan itku kuului rappukäytävään ja Marina itse makasi sängyn ja ikkunaseinän välissä koomassa ja korisi hengenahdistuksen takia. Marinalle liput merkitsevät toivoa, koska hänen päästessään sairaalasta oli Kalevalan päivä ja liput liehuivat. Samoin oli myös silloin, kun Marina palasi kotiin olympiajoukkueen mukana.

Tärkeintä on, että kirjassa tulevat esille monenlaiset oireet, jotka voivat liittyä aivohalvaukseen. Opettele siis oireet ja hälytä apua ajoissa! Mitä nopeammin aivohalvauspotilas pääsee hoitoon, sitä paremmat ovat kuntoutumis- ja paranemismahdollisuudet.

Sirkka

Viimeinen suuri seikkailu

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Otto
Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin.

Sinun (ikuisesti)
Ettasi

82-vuotias Etta Kinnick herää eräänä aamuna aikaisin, ottaa mukaansa hiukan rahaa, lämpimiä vaatteita, suklaata, kyniä, postimerkkejä ja miehensä Oton kiväärin ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa meren rantaan. Ensimmäiset kilometrit omien peltojen halki taittuvat hetkessä.

Otto löytää herättyään keittiöstä vaimonsa kirjeen ja pinon reseptikortteja. Hän pohtii, pitäisikö hänen pukea saappaat ja takki ja lähteä etsimään Ettaa. Otto kuitenkin nousee vain katsomaan karttapallosta kuinka pitkä matka Etalla on edessään. Kun viikkoa myöhemmin Etalta tulee toinen kirje, Otto alkaa merkata karttapalloon Etan reittiä.

Muutamaa kuukautta aiemmin Etta on alkanut nähdä Oton unia omiensa sijasta. Yhtäkkiä hän seisoo meressä housut jalassa, harmaan rannan edessä, veri ulottuu polviin, joka puolella on huutavia miehiä ja siinä hän seisoo lusikka tai pyyheliina kädessä. Yö yön jälkeen. Manitobassa Etta nukkuu sinappipellossa ja näkee unta veneistä ja pojista ja miehistä, jotka vetävät vettä henkeen. Kun Etta herää, hänen vieressään on kojootti. Kojootti lähtee seuraamaan Ettaa ja Etta nimeää sen Jamesiksi.

Oton on pakko opetella laittamaan ruokaa ja leipomaan. Kun hän saa kanelipullat onnistumaan ensimmäistä kertaa, hän menee viemään niitä naapurin Russellille. Kun miehet ovat kahvitelleet tuoreen pullan kanssa, Russell paljastaa, että Etta jätti kirjeen myös hänelle. Russell ei ole saanut kerrottua asiasta aiemmin, koska hän on Otolle vihainen siitä että Otto päästi Etan lähtemään.

Rohkeutta kerättyään Russell tulee keskellä yötä vaatimaan, että Otto lähtee hänen kanssaan hakemaan Etan takaisin kotiin. Russell raivostuu kun Otto kieltäytyy ja lähtee yksin. Russell on huolissaan Etasta, sillä Etta on alkanut unohdella asioita. Välillä hän ei muista edes kuka on.

Kaikki asiat eivät ole kuitenkaan kadonneet Etan muistista. Etan kulkiessa kohti merta, menneisyys kiertyy auki ja siinä on osansa Etalla ja Otolla ja Russellilla ja Jamesilla.

 Etta ja Otto ja Russell ja James on koskettava ja kaunis tarina muistamisesta ja unohtamisesta. Se on Iso-Britanniassa asuvan kanadalaisen muusikon ja kirjailijan, Emma Hooperin, esikoisromaani.

Heidi

Kulttuurien välissä

Chimanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Julia ja Romeo Nigeriassa ja Intiassa

Nigerialainen Ifemelu päättää muuttaa Yhdysvalloista takaisin Nigeriaan. Nigeriassa ihonväri ei ole merkinnyt hänelle mitään, mutta Yhdysvalloissa häntä arvioidaan sen perusteella. Blogissaan Ifemelu havainnoi mustana afrikkalaisnaisena Yhdysvaltoja.

Ifemelusta ja hänen nuoruudenrakastetustaan Obinzesta kertoo Chimamanda Ngozi Adichie romaanissaan Kotiinpalaajat. Obinze ei pääse Ifemelun lailla Yhdysvaltoihin opiskelemaan vaan joutuu laittomaksi siirtolaiseksi Lontooseen.

Rakkautta ja sortoa

Myös Jhumpa Lahiri kertoo Yhdysvaltoihin muuttaneesta opiskelijasta. Hänen romaanissaan Tulvaniitty on kolme päähenkilöä: veljekset ja toisen veljen vaimo. He varttuvat Intiassa.

Sekä Adichie että Lahiri kirjoittavat ihmisistä kulttuurien välissä. Kumpikin kuvaa suuria tunteita, Adichie romanttista rakkautta, Lahiri myös velvollisuudentuntoa ja kiintymystä lapseen. Adichien teksti pursuaa mehevästi, kun taas Lahirin tyyli on pidättyväinen.

Kotiinpalaajat- ja Tulvaniitty –romaanien  henkilöt elävät osana yhteiskuntaa. Ifemelu ja Obinze kokevat sotilashallinnon ja kapitalismin, intialaiset veljekset syntyvät keskelle eriarvoisuutta. Toinen veljeksistä liittyy kommunistiseen liikkeeseen.

Terhi

Kuolinnaamioita ja entisöityjä eläimiä

Henni Kitti: Elävän näköiset

Henni Kitin romaanissa Elävän näköiset seurataan eläviä ihmisiä ja täytetään kuolleita eläimiä.

Tornionjokilaaksossa

Tarinan alkaessa eletään 1950-lukua. Kirja rakentuu kahden Tornionjokilaaksossa asuvan perheen ympärille. Eeva on onnistunut synnyttämään Alfredille neljä tytärtä, joista viimeisin on Aleksandra.  Reinon ja Siskon perhe täydentyy Sakarilla vasta Siskon syrjähypyn jälkeen.

”Sisko, tämon kaikki minun syytä”, hän sanoo.
”Mikäs tässä sinun syy olis?”
”Kaikki on minun syytä, aivan kaikki. Sen jälkheen ko met…” Alfredin on pakko sanoa se: ”…Sakarin tehimä, mulla oli niin paha mieli ja mie olin mustaa täynnä ja mie menin ja tehin Aleksandran Eevan kanssa sinä samana yönä. Mie laitoin kaiken pahan mielen siihen. Sitten net synty peräkkäisinä päivinä ja nyt kaikki on huonosti ja minun syytä.”
Sisko on hetken hiljaa. ”Alfred, Aleksandra synty kaks kolme viikkoa myöhässä. Sie olet häätyny tehä sen jo ennen Sakaria.”

Aleksandran ja Sakarin lapsuus kuluu pitkälti samaan tahtiin. Yhdessä uidaan joen toiselle puolelle Ruotsiin. Yhdessä ajellaan myös Peni-koira  kesähelteellä karvattomaksi sekä matkataan uittotukilla koulusta kotiin.

Kipsattu käsi ja kuolinnaamiot

Kymmenvuotiaana Aleksandra putoaa puusta ja käsi valetaan painavan kipsin sisään. Kun kipsi poistetaan, Aleksandra pyytää siitä osan itselleen. Hän sovittelee sitä usein käsivarteensa, mutta ei löydä enää sen alkuperäistä paikkaa. Hän kasvaa liian nopeasti!

Nähdessään historiankirjassa kuvan Seinen tuntemattoman kuolinnaamiosta, Aleksandra tietää: hän tahtoo tehdä oman kuolinnaamion. Opettajan ja Sakarin avustuksella se onnistuu. Mutta muotin jälkeen pitää tehdä valu, vain siitä saadaan varsinaiset kasvot. Isä ostaa säkillisen kipsiä joululahjaksi, ja niin alkaa intohimoinen valutyö: Aleksandra valaa Sakarin, siskoja, käsiä, löytämiään luita ­ – jopa Reinon hevosen harjan.

Ruotsiin ja Helsinkiin

Kuten suurin osa pohjoisen nuorista, joutuu Sakarikin lähtemään Ruotsiin töihin. Sieltä hän löytää tulevan vaimon. Auto-onnettomuudessa molemmat menehtyvät. Vauvaikäinen Santeri jää orvoksi.

Aleksandra puolestaan lähtee Helsinkiin ja majoittuu Anni-tädin ja Hannun luo. Hän siivoaa Eläintieteellisessä museossa. Museon työhuoneessa Aleksandra näkee eläimen ympärillä valkotakkisia miehiä.  Miehet läiskivät valkoista velliä eläimen päälle. Se on kipsiä! Tuo materiaali on Aleksandralle tuttua, ja tästä työstä hän haluaa oppia enemmän. Lapsuudessa syntynyt ihastus kipsiin roihahtaa rakkaudeksi. Syntyy intohimo eläinten täyttämiseen. Uuden elämäntilanteen keskelle syntyy Anders.

Pohjoista puhetta ja kiinnostavaa tietoa

Kitin kirjoitustyyli on omintakeisen herkullista. Pohjoinen murre ja luonnonkuvaus virkistävät tekstiä. Kirja sisältää sekä pieniä että isoja asioita. Sitä lukiessa oppii paljon uuttaa. Eläinten konservoinnin eri vaiheita kuvataan pikkutarkasti, mutta tavalla, johon amatöörikään ei pitkästy. Lisäksi tutustutaan muun muassa Kiirunan kaivoksiin ja tähtitieteen ilmiöihin. Oikeastaan kirjassa on niin runsaasti asiaa, että kaikkien vivahteiden havainnointi vaatisi kertausta.  Ehkäpä tämä on niitä kirjoja, joihin kannattaa tarttua lukutarkoituksessa toisenkin kerran.

Henna Kitti on Pellossa syntynyt kolmekymppinen kuvataiteiden maisteri. Kitti opiskelee yleistä kirjallisuutta Turun yliopistossa. Kirjan päällyksen kuva on Kitin tekemä.

Aira

Nainen saa tarpeekseen

Mirja Kuivaniemi: Siantappajat

”Olin elänyt valveunissa elämäni tärkeimmät hetket, kuvitellut ne enemmäksi kuin ne olivat olleet. Miehilleni olin ollut uskollinen, mutta itseäni pettänyt. Muutenhan kaikki olisi romahtanut kauan sitten. ”

Marian romahdus tulee, kun Jarkko ilmoittaa että on lähdössä jouluksi vaimonsa kanssa Italiaan. Jarkko ei voi käsittää, mikä Mariaa siinä ärsyttää. Eihän Maria ole ollut tyytymätön ennenkään! Jarkko yrittää saada yhden lemmenhetken Marian kanssa ennen matkaansa ja Marialle valkenee viimein, että Jarkko on sika. Niinpä hän ampuu kerrostalon pihalla Jarkkoa isoisältä perityllä siantappoaseella ja pakenee paniikissa autollaan. Maria ei aluksi tiedä minne hän on ajamassa, mutta tajuaa pian suuntaavansa kohti lapsuuden kotiaan, mummolaa.  

Kauhistuneen Marian ajatukset kiitävät asiasta toiseen, jokaisesta epäonnistuneesta miessuhteesta toiseen. Hän käy läpi suhdettaan Jarkon kanssa. Kiihkeää suhteen alkua, Jarkon vakuutteluja siitä, että Maria oli hänelle tärkeintä maailmassa ja salakähmäisiä tapaamisia ja matkoja. Muistelee epäonnistunutta avioliittoaan Paulin kanssa. Ja nuoruuden rakkauttaan Kyöstiä. Mummon mielestä Kyösti oli liian kiinnostunut nuoresta Mariasta ja kielsi miestä enää käymästä. Sitten Kyösti nai Birgitan ja Maria oli kuolla mustasukkaisuuteen. Niinpä Maria meni naimisiin Paulin kanssa. Myöhemmin Marialle selvisi, että Pauli oli lyönyt kavereidensa kanssa Mariasta vetoa. Avioliitto loppui siihen kun Pauli rakastui toiseen naiseen ja jätti Marian.

Kiertely ei kuitenkaan muuta sitä, että Maria ampui miestä. Syyllisyys alkaa painaa häntä. Eikä asiaa auta, että kuollut mummo sättii takapenkiltä. Marian vanhemmat kuolivat nuorena, joten mummo kasvatti Marian ja hänen pikkuveljensä. Pikkuveli oli mummon silmäterä. Maria jäi siis jo lapsena miehen jalkoihin.

Lapsuuden tuvassa Maria yrittää muistaa tarkasti edellisen illan tapahtumat. Vuosien aikana patoutuneet tunteet ja sanat pursuivat ulos kun Maria ymmärsi, että Jarkko halusi pitää sekä avioliittonsa että Marian. Maria oli siihen asti pystynyt huijaamaan itsensä uskomaan, että Jarkko jättäisi vielä vaimonsa. Jarkkoa ärsytti, että Maria yhtäkkiä heittäytyi hankalaksi. Jostain syystä, Maria otti keittiöstä mukaansa siantappoaseen ja juoksi lähteneen Jarkon perään. Ase laukesi, Jarkko kaatui maahan.

Maria ei tiedä osuiko hän ja oliko osuma kuolettava. Tai onko poliisi nyt hänen perässään. Marian on selvitettävä välinsä elävän tai kuolleen Jarkon kanssa. Keskeneräisiä asioita taitaa olla myös Kyöstin kanssa.

Mukaansa vetävä tarina tarpeekseen saaneesta Mariasta herättelee ajattelemaan suhdetta itseensä ja toisiin. Kuinka paljon voi antaa, saamatta itse sitä mitä haluaa? Itsetutkistelun lisäksi tarinassa on myös pilkahduksia mustasta huumorista. Haluan myös mainita, että lukeminen oli erityisen miellyttävää Kuivaniemen käyttämän kauniin kielen ansiosta. Hänen ympäristön kuvauksensa oli lähes runollista.

Heidi

Katseet maisemaan – ylös ja alas

Kaksi lumoavaa kirjaa.

Neuvonen, Veikko M.: Suomalainen maisema: järvien Suomi
Sata Sammalta

Sielunmaisema on jokaisella omanlaisensa. Kenelle aava ulappa, kenelle lakeus. Mutta Suomesta puhuttaessa aika monelle omaan maisemaan liittyy järvi. Luontotoimittaja Veikko Neuvonen koosti ammattivalokuvaajien näkemykset pian sata- vuotiaasta järvirikkaasta Suomesta.

Vuodenaikojen vaihtelu tuo rikkautta samaan järvimaisemaan. Pilkkijän ja purjehtijan mielikuvissa ovat täysin erilaiset värisävyt.


Järviä sanotaan maiseman silmiksi. Erikokoisia silmiä löytyy paljon. Isoimmat ovat Saimaa, Inari, Päijänne, Oulujärvi ja Pielinen. Kirjassa ei voi edetä kovin nopeasti, koska kuvat sieppaajat lukijan maisemaan, aikamatkalle eri puolelle Suomea. Ainoa haittapuoli kirjaa lukiessa oli, että teki aika monta kertaa mieli lähteä oikeasti paikan päälle katsomaan kyseistä maisemaa.

Tähän kuvaherkutteluun tulee jatkoa, sillä Suomalainen maisema: järvien Suomi aloittaa kirjasarjan, josta viimeinen ilmestyy v. 2017, Suomen täyttäessä 100v.

Sata sammalta

Siirrä katse välillä nöyrästi matalalle, maan tasolle. Sieltä löytyy kauneutta, vihreyttä eri sävyissä. Sammaleet ovat tietosanakirjan määritelmän mukaan pienikokoisia ainavihreitä itiökasveja. En tiennyt Suomessa sammallajien lukumäärän ylittävän 900.

Tähän kirjaan Jukka Laine, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen ja Harri Vasander ovat koonneet tiedot sadasta sammaleesta.
 
Jokaisen sammaleen kohdalla on kaunis valokuva ja lisäksi tunnistamistiedot. Erehtymisvaara on myös olemassa, siksi kunkin sammaleen kohdalla on laitettu myös samankaltaiset tyypit ja esiintyminen.

Lukijaa helpottaa kun sammaleet on esitelty kasvupaikan mukaan. Voi siis ottaa kirjan kainaloon ja mennä metsään. Jos menee kuusikkoon, niin kannattaa aloittaa sivulta 118 Lehtomaiset ja tuoreet kankaat.  Voisi löytyä vaikka särmärahkasammal. Jos määränpäänä on letto, neva tai luhta, niin mukava olisi löytää vaikkapa kuovinrahkasammal tai kuljurahkasammal.

Kirja lumosi niin, että piti tarkastaa, mitä muuta kirjan kustantaja Metsäkustannus on julkaissut. Sammalteemaan sopi hyvin seuraava kirja: Arvonen, Sirpa: Metsämieli: luonnollinen menetelmä mielentaitoihin.

Tarja