maanantai 10. syyskuuta 2018

Kalamies Juhani Aho 11.9.1861 - 8.8.1921

Juhani Aho v.1912, kuvannut R. Ahonius. Kuvasta kuvannut H. Grönqvist.
Sunnuntaina syyskuun 12. päivänä 1920: ”Pois erään toverin autolla. Siis täytyy lähteä ja jättää koski kohajamaan, lohet loikkimaan, parin päivän perästä tallustelee pääkaupungin katuja, ja on yhdeksän kuukautta siihen, kun elämä alkaa taas.” Näin Juhani Aho kuvaa ystävälleen sitä tunnetta, kun hän jättää rakkaan Huopanankoskensa, kala-apajansa ja ystävänsä lähtiessään talveksi taas Helsinkiin. Tätä kirjoittaessaan hän ei tiennyt, ettei enää ensi kesänä palaisikaan koskelleen niin kuin oli tehnyt jo 15 vuoden ajan.

Kalastajahan kansalliskirjailijamme oli läpi elämän. Kalasaaliiden lisäksi tarttui pyydyksiin myös kauniita muistoja, tärkeitä hetkiä ja kohtaamisia ihmisten kanssa rakkaan harrastuksen parissa. Nämä muistot kantoivat läpi elämän, ja ne olivat Juhani Aholle ehtymätön voimavara.

Lapsuus ja nuoruus

Jo pienenä poikana Iisalmessa, Koljonvirralla Johannes Brofeldt, tuleva Juhani Aho, koki läpi elämän kantavan elämyksen: ensimmäisen kalansaaliin ja vielä isän valmistamalla ongella! Lastussaan ”Ensimmäinen onkeni” Aho kuvaa käännekohtaa pienen pojan elämässä, kun ensimmäinen särki on tarttunut omaan onkeen ja saalis on kiikutettu kotiin Mansikkaniemen Pappilaan (kotina 1865-1876) muiden ihailtavaksi. Voi sitä onnea ja iloa! Pieni Johannes tuntui sillä hetkellä kasvaneen pienestä pojasta mieheksi, ja tämä hetki säilyi muistoissa tärkeämpänä kuin se, kun hän oppi piirtämään ensimmäisen A-kirjaimensa.

Mansikkaniemen pappilasta lapsuuden perhe muutti Vieremälle, Kyrönniemen Pappilaan (1876–1883). Täällä Aho jatkoi harrastustaan ja kalasti niin onkien kuin verkollakin. Pappila sijaitsee kauniissa niemessä, jossa hyvät kalavedet ympäröivät kotia.

Opiskelupaikkakunnalla Kuopiossa Kallavesi antoi nuorille harrastajille onkisaaliita, etenkin Väinölänniemen rannat olivat nuorten suosiossa. Myös purjehdus oli nuoren Ahon harrastus, ja se johti Kuopion Pursiseuran perustamiseen v.1889 samanhenkisten ystävien kanssa.

Helsinkiin

Muutettuaan Helsinkiin ja avioiduttuaan Venny Soldanin (1863-1945) kanssa 1891 Aho matkusteli perheensä kanssa ja kaipasi vapaa-ajallaan yhä enemmän meren ääreen kalastamaan ja purjehtimaan. Niiden 14 vuoden aikana, jotka hän vietti Aholassa (1897–1911), Tuusulajärven liejuiset rannat eivät antaneet kalastajalle tarpeeksi haastetta. Sen sijaan että Aho olisi kalastanut Tuusulanjärvessä rysillä, hän uisteli haukia. Näin myytti "rysä ainoana mahdollisena pyydyksenä" kumottiin, ja uistimella saatuja Juhanin haukia saivat nauttia päivällispöydässä myös taiteilijayhteisön naapurit. Tarina kertoo, että Aho ei olisi tuohon aikaan arvostanut Tuusulanjärveen istutettuja kuhia vaan piti juuri haukea oikeana ruokakalana, joskin Vennyn mukaan järven mutaisesta pohjasta johtuen kalat maistuivat lähinnä liejulle. (Venny Soldan-Brofeldt: ”Merimajamme ja me” 1930)

Porkkalassa Ahot olivat vuokranneet kesäpaikan ensin Svartöstä ja myöhemmin Järvöstä. Täällä Aho kalasteli niin verkoilla, pitkälläsiimalla kuin myös uistellen ja heittokalastaen skotlantilaisella Greenheart-vavalla, joka oli yhdistetty virveli- ja perhokalastusvapa. Svartössä Aho tapasi 1890-luvun alussa ensimmäisen kerran tulevan perhokalastusopettajansa tohtori E. W. Lybeckin (1864-1919). Lastu ”Kehukaloja” on syntynyt Porkkalan ajan muistoista Lilla Svartöstä ja lastun ”Omatunto” aihe on saanut alkunsa Järvöstä.

Toska. Ahojen kesäpaikka Hangoniemellä, Tvärminne.
Vuonna 1908 Venny ja Antti-poika löysivät Tvärminnestä uuden kesäpaikan, Väli-Toskan. Tämä vuokrattiin viideksikymmeneksi vuodeksi, ja näin Ahot saivat kuin ”oman” kesäparatiisinsa. ”Toskassa” ahkeroitiin, luettiin, kirjoitettiin, maalattiin, purjehdittiin Jorma II:ksi nimetyllä veneellä ja kalastettiin pienemmällä veneellä nimeltä Pikku-Kiva. Pitkälläsiimalla, jossa syöttinä käytettiin silakoita, saatiin turskaa, ahvenia, säynäviä, vimpoja, siikoja, ankeriaita ja joskus simppujakin. Verkoilla saaliina oli siikaa, kampelaa, ahvenia ja haukia. Virvelillä saatiin haukia ja ongella ahvenia. Tuoretta kalaa oli tarjolla niin omalle perheelle kuin vierailijoillekin. Veneestään ja kalastusvälineistä perhe piti alusta asti hyvää huolta. Yhtä hellästi ja tarkasti Aho huolehti kalastusvälineistään myös myöhemmin Huopanalla perhokalastajana.

Huopana

Juhani Aho toi lukuisilla kalastusartikkeleillaan ja klassikkokirjallaan ”Lohilastuja ja kalakaskuja” Huopanankosken tunnetuksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Huopanasta tuli Ahon pyhä rauhan paikka. Siellä sielu lepäsi ja rauhoittui hektisen talven jälkeen.

Huopanankoski.
Kun Aho tuli ensimmäistä kertaa tämän kosken rannalle, hän ei vielä tiennyt, miten tärkeäksi ja ehkä jopa koko elämänsä merkittävimmäksi innoittajaksi ja intohimoksi juuri lohenkalastus ja juuri tällä koskella hänelle tulisi. Hän juurtui tähän pieneen koskeen ja sen ympäristöön ja kalakavereihinsa viimeiseen hengenvetoonsa asti.

45-vuotias urheilukalastaja Juhani Aho oli kuin uudelleen syntynyt. Kun ensimmäinen mullonen perhonsa otti, kävi ”valtava sähkövirta” läpi hänen ruumiinsa, hän tiesi ettei paluuta enää ollut. Tämä hetki tapahtui, kun hän oli parin viikon ajan yhdessä ystävänsä Kalle Kajanderin kanssa kosken silloisen vuokraajan, kapteeni William Ruthin (1839-1913), vieraana Huopanankoskella. Ruth itse ei ollut varsinainen perhokalamies, vaan hän tutustutti Ahon kalastusmestari Juho Kokkoon, Ukko-Kokkoon, joka opetti Aholle perhokalastuksen ensiaskeleet: mitä, mistä, millä ja milloin. Uusi viehe, perho, tuli nyt Ahon kalastukseen täkyraksin, lusikkauistinten, silkkikalojen ja devonien rinnalle.

Perhot

Huopana-perho, sidos Erkki Norell.
Hyönteisjäljitelmäperhot avasivat Aholle aivan uuden maailman ja tutkimuskohteen.
Yrittäessään yksin saada kalaa ensin mato-ongella ja hentoon perhovapaan kiinnitetyllä kultadevonillaan saalista kuitenkaan saamatta, ajatteli Aho ettei hänestä lohenonkijaa tule. Mutta saatuaan kädestä pitäen opastusta koskensa tuntevalta Juho Kokolta, joka otti Ahon veneeseensä ja valitsi hänelle Ruthin perhorasiasta juuri Huopanalle sopivat perhot - jotka olivat luultavasti Soldier Palmer, Zulu ja March Brown – ottihetki koitti, ja kala oli ottanut Ahon. Tästä alkoi Ahon ja Huopanankosken elinikäinen ystävyys. Joka kesä hän palasi koskelle kaksi kertaa vuodessa ystävineen.

Kesällä 1906 Aho tapasi tohtori E.W.Lybeckin, koskenvuokraaja hänkin. Lybeck ehti opastaa nyt Ahoa 2-3 kesänä perhokalastuksen hienoimpiin saloihin. Tätä ennenhän he olivat kalastaneet 1890-luvulla Porkkalassa haukia. Lastussaan ”Eräs urheilukalastaja” Aho kertoo suuresta opettajastaan. Venny-vaimo on ikuistanut Lybeckin kalastamassa Huopanalla 1907.

Huopanalla kalastajat olivat majoittuneet Juho ja Saima Kokon ja heidän lastensa Julius, Eemil ”Eemeli”, Akseli ja Elsa taloon, joka sijaitsi aivan kosken äärellä. Kylän lapset ja etenkin Kokon pojat toimivat kalamiesten apulaisina, haavipoikina. Eemelistä tuli Ahon rakkain haavipoika ja elinikäinen ystävä. Sunnuntaisin, jolloin kalastus aloitettiin vasta klo 18 jälkeen, Eemeli auttoi Ahoa, ”Setää”, kuten hän tätä kutsui, Raamatun käännöstyössä oikolukemalla tekstiä. Ystävykset kävivät talvisin ahkeraa kirjeenvaihtoa perheen ja kosken kuulumisista. Myös Ahon perhe vieraili Huopanalla: Venny piirsi ja maalasi, pojat kalastivat isänsä kanssa.

Myös Juhani Ahosta tuli Huopanankosken vuokraaja, ja vuonna 1908 Aho pääsi osakkaaksi koskeen Georg Holmin (1863-1923) ollessa pääosakas. Vuodesta 1913 Aho oli itse pääosakas. Hän tutustui helposti kyläläisiin ollen leppoisa, lämmin ja hyväntahtoinen kosken vuokraaja ja herkkä kalastaja, oikea kansanmies. Hän haki itse maanomistajilta nimet vuokrasopimuksiin ja toimi tiedottajana kosken pelisäännöistä.

Huopanan herrat

Aho tutustui Huopanalla kansanmiehenä ja nyt innokkaana perhokalastajana moniin Suomen yhteiskunnan vaikuttajiin, ”herroihin”, joiksi kyläläiset heitä kutsuivat. Itseään Aho ei herraksi laskenut. Ehkä rakkaimmat ja läheisimmät kalastustoverit olivat Suolahden asemapäällikkö Rudolf Ahonius (1865-1933), pankinjohtaja J.O. Wasastjerna (1861-1938) sekä konsuli Conrad Rosenlew (1875-1929). Ahoniuksen kanssa Aho usein saapui koskelle kesäkuussa kevätkirjeestä alkaneiden valmisteluiden jälkeen. Heitä kutsuttiinkin leikkisästi ”Ahon Jusseiksi”. Kalakavereiden kanssa käyty ahkera kirjeenvaihto kertoo, miten pitkät talvet odotettiin Huopanalle pääsyä ja samalla hoidettiin tärkeitä luottamustoimia, tilattiin uusia perhoja ja vapoja yhdessä, luettiin kalastuslehtiä ja –kirjallisuutta, ihailtiin Hardyn kalastusvälineluetteloita, tutkittiin kalapäiväkirjaa, johon oli tarkkaan merkitty kesällä kaikki saaliin tiedot ja olosuhteet. Aho kirjoitti myös kalastukseen liittyviä artikkeleita lehtiin. Kavereiden kesken keskusteltiin tekniikoista ja katseltiin perhoja. Eirassa Armfeltintiellä (1911-1919) asuessaan Aho kävi talvella lievittämässä perhonheiton tuskaansa meren rannalla heitellen yhdessä naapurinsa J.O.Wasastjernan kanssa.

Näin hän kuvaa lastussaan ”Lastu siitä suuresta lohesta” rakasta kalapaikkaansa Huopanaa: ”Niin pian kuin sen nimenkään mainitsen, tunnen verien sävähdyksen poskillani ja rinnassani oudon, samalla ahdistavan ja avartavan tunteen. Ei ole koko maailmassa seutua, johon minulle olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä vielä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä. Nyt sanon siitä vain sen verran, että kalamiehen kannalta katsoen ihanin ja muistorikkain paikka tässä koskessa on sen keskellä oleva ns. Välisuvanto, jossa veden kulku hiukan hiljenee ja johon suuret kalat noustessaan ja laskiessaan pysähtyvät muutamien pohjakivien huopeissa levähtämään ja onkijaa odottamaan. Mitkä jännittävät taistelut onkaan sen rannoilla taisteltu! Mitkä erikaltaiset elämykset eletty!"

Kalanhautomo, Huopanankoski, valmistui 1914.
Samalle tontille, Savipuron viereen, Ahon asiantuntevasta aloitteesta rakennettiin ja käynnistettiin vuonna 1914 myös kalahautomo, kalanviljelylaitos, jota Kokon perhe hoiti. Se oli Juho Kokon ja Eemelin elämäntyö kosken hoidon lisäksi. Huopanaan ja sen lähiympäristöön istutettiin omasta hautomosta uusia kaloja ja Ahon ajatus olikin: ”jokaisesta pyrstöstä jonka otamme, pankaamme kymmenen takaisin!” Aho loi tarkat säännöt Huopanakoskelle ja oli näin edelläkävijä ja esikuva kalakantojen ja luonnon suojelussa. Alamittaiset lohet oli ehdottomasti päästettävä takaisin kasvamaan. Aho oli myös nykyisen ”pyydystä ja päästä”-periaatteeseen perustuvan ekologisesti kestävän kalastuksen edelläkävijä.

Urheilukalastuksen isähahmo Juhani Aho

Juhani Aho oli monipuolinen intohimojen mies: niin rakkaudessa, kirjoittamisessa kuin kalastamisessakin, elämisessä juuri tässä hetkessä. Kalastuksessaankin hän oli monipuolinen ja kokeileva, kalastajanakin tiedonhaluinen, aistikas ja intohimoinen.

Kuvassa Aho Huopanankoskella bambuvapoineen.
Tärkeintä kalastuksessa oli Elämys! Elämyksiä jaettiin innokkaasti myös kalastustovereiden kesken. Lohilastuissa juuri nämä elämykset saavat lukijan mukaansa. Aho suorastaan maalaa kalalastuissaan ottihetken kalastajan ja kalan välillä:
”Kala siinä, minä tässä, välillämme kireä siima, jolla kosken vesi soittelee hiljaista hymniä, ylemmin ja alemmin äänin sen mukaan, kuin rulla hellittää tai kiristää kieltä. Vapakin soi, käsi soi, koko ruumis soi, luontokin tuntuu soivan sitä sähköistä jännitystä, joka tässä on syntynyt yhtäkkiä kuin ukkosen edellä. Se on nyt pianissimoa, kuin kaukaisen hyttysparven surinaa, mutta joka yhtäkkiä, milloin tahansa, voi laueta räikeimmän vasken räminäksi. Yllätys vaanii kaikkine mahdollisuuksineen joka tuokion takana…”

Englantilaisen esikuvansa mukaisesti Aho halusi perehtyä kosken hyönteismaailmaan. Hän halusi tietää, mitä kalat syövät ja mihin perhoon siis ottavat. Lastussa ”Stenofylax stellatus” hän kuvaa oivallisesti ja ainutlaatuisesti hyönteishavaintoja Huopanankoskella. Ottamiaan hyönteisnäytteitä hän lähetti Englantiin Hardyn tehtaalle, josta hän tilasi myös vapansa, ja siellä sidottiin juuri Huopanakosken ottipelit, eli mm. perhot nimeltä ”Juhani Aho” ja ”Huopana”.


Veipä kalastusinnostus Ahon opiskelemaan vielä vieraita kieliäkin: jotta Aho pääsisi mahdollisimman paljon lukemaan kalastuskirjallisuutta sen alkuperäiskielellä ja jopa kääntämään tekstiä, opiskeli hän mm. ranskan ja saksan lisäksi etenkin englantia palkkaamansa opettaja Malmbergin johdolla. Englantia opittuaan Aho pääsi tutustumaan mm. Hardyn kalastusvälineluetteloihin ja tilaamaan uusia tarvikkeita hyvän ystävänsä ja rakkaan kalastustoverinsa Condrad Rosenlewin kanssa, ja osasipa hän jo itsekin neuvoa ja opastaa kavereitaan hankinnoissa.

Kalamies Juhani Aho

Sisimmässäni minä varmaan olen enemmän kalamies kuin kirjamies” totesi Aho usein läheisille kalatovereilleen ja kirjoitti tämän myös lastuun ”Ensimmäinen onkeni”. Huoli luontomme, koskiemme ja kalakantojemme tulevaisuudesta sai Ahon ystävineen perustamaan koko maata kattavan urheilukalastajain yhteisen liiton. Aho kävi tätä edeltävää keskustelua varsinkin L. Munsterhjelmin kanssa, ja niinpä Suomen Urheilukalastajain Liitto (SUKL) vihdoin perustettiin 1919. Mukana perustamassa olivat mm. W. Wallenius, F. O. Lilius, E. Ehrnrooth ja yksi parhaista kalakavereista, J. O. Wasastjerna. W.Wallenius saattoi loppuun Juhani Ahon aloittaman ”Urheilukalastajan käsikirjan”, 1923.

Liiton kokouksissa Aho tuli tutustumaan myös merkittävimpään kalastustoveriinsa C. Rosenlewiin. Läheinen ystävyys jatkui ahkeralla kirjeenvaihdolla sekä yhteisellä kalastuskesällä 1920. Seuraavana vuonna, monista yrityksistä huolimatta, Aho ei jaksanut enää nousta sairasvuoteeltaan ja matkustaa rakkaalle koskelleen. Ystävät pysyivät hänen rinnallaan loppuun asti. 13.5.1921 Rudolf Ahoniukselle hän kirjoittaa sairasvuoteeltaan ”Hyvä Weli. -Olen lopussa toistaiseksi. Syönkin vuoteessa. En Juhania ennen voi ajatellakaan. Ilmoita nyt tästä Rosenlewille. Kova kohtalo, mutta minkäs mahdat. Ystäväsi Aho”.

Pitkän ja raskaan kamppailun jälkeen kirjailijan ja kalamiehen, oppi-isämme suuri ja lämmin sydän pysähtyi ja elämä täällä päättyi 8. elokuuta 1921 perheensä Vennyn, Tillyn ja kolmen poikansa, Heikin, Antin ja Nissen läsnä ollessa. Juhani Aho oli poissa.

”Asunnoille autuaitten” Aho halusi mukaansa arkkuun hienoimman yhdenkäden bambuvapansa Hardy Palakona extra lightin, kuten hän lastussaan ”Lohivapa” esittää toiveensa. Tyynynsä alle hän sai käsityöläismestarin tekemän puurasian, johon laitettiin Ahon mieluisimmat lohiperhot. Tärkeimmät lohikelat laitettiin toki myös arkkuun mukaan. Juhani Aho sai rauhaisan leposijan toivomaltaan kirkkomaalta, Iisalmesta, Kustaa Adolfin kirkon vierestä. Hautapaikalta oli suora yhteys koivukujaan ja nuoruuden kotiin, Iisalmen pappilaan.


Urheilukalastuksen isähahmomme ja suuren ihmisen muistoa kunnioittaen
Helena Grönqvist, Kuopio  (teksti ja kuvat)
(Teksti julkaistu alunperin juhlavuonna 2011)

 

Kartta Huopanankoskelta, karttaan on sijoitettu Juhani Ahon kalalastuja. Kuva: Sukl/Anssi Uitti.

Lähteet:

Juhani Aho: Lohilastuja ja kalakaskuja, 1921
Antti J. Aho:  Juhani Aho Elämä ja teokset I–II, 1951
Venny Soldan–Brofeldt: Merimajamme ja me, 1930
Matti J. Särömaa: ”Ei ole väliä saanko vai olenko saamatta.” Suomen Urheilukalastajain Liiton 75.vuotis historiikki
Antti J. Aho: Juhani Aho ja hänen aikansa, 1948
Kovanen, Markkanen, Rintala: Huopana, Juhani Ahon koski
William Wallenius: Urheilukalastajan käsikirja, 1923 (Juhani Aho aloitti tämän kirjan kirjoittamisen, kalakaveri Wallenius saattoi sen loppuun)
Riitta Konttinen: Boheemielämä - Venny Soldan–Brofeldtin taiteilijantie, 1996
Anne Helttunen - Tuula Uusi–Hallila: Juhanin Aho vastakohtien tasapainoa
Riitta Konttinen: Taiteilijapareja, 1991
Juhani Niemi (toim): Juhani Ahon kirjeitä, 1986
Salokannel Juhani – Seppovaara Juhani: Tuusulajärven taiteilijaelämää, 2005
Juhani Aho  tutustui mm. seuraaviin kalastuskirjoihin:
Izaak Walton :”The compleat angler or The contemplative man's recreation, 1653
suom. Oivallinen onkimies
von der Borne:(ruotsinnos R.Lundberg) Fiske med metspö
J.Preuthunin: Laxe og Sjöörretfiske
Sir E. Grey:Fly Fishing, ruotsiksi 1923 Fiske med fluga
Halford: Dry Fly Fishing in Theory and Practise, 1889
Clarke Dewar, George A.B:The Book of the Dry Fly, 1910)
Pennell, H.Cholmondeley: Fishing Gossip, 1866
Heintz: Angelfischerei im Süsswasser
Fredrik G. Shawn: The Science of Dry Fly Fishing

Huopanankoski on edelleen suosittu perhokalastuskohde Keski-Suomessa.

Juhani Ahon tuotanto:

Siihen aikaan kun isä lampun osti, 1883
Muudan markkinamies, WSOY, 1884.
Rautatie .kuvitus Eero Järnefelt, WSOY, 1884.
Papin tytär. WSOY, 1885.
Hellmanin herra; Esimerkin vuoksi. WSOY, 1886.
Juhani Aho, Kauppis-Heikki ja Pekka Aho: Novelleja. Kuopio: Wickström, 1888.
Helsinkiin. WSOY, 1889.
Kuvauksia. Kuopio. Kastegrenin kirjakauppa, 1889.
Muuan markkinamies. 2. painos. WSOY, 1889.
Yksin. WSOY, 1890.
Lastuja. WSOY, 1891.
Uusia lastuja. WSOY, 1892.
Juhani Ahon kirjoittamia lastuja. WSOY, 1893.
Papin rouva. WSOY, 1893.
Heränneitä. WSOY, 1894.
Maailman murjoma .WSOY, 1894.
Suomalainen kuvakirja lapsille ja nuorisolle, kuvitus Venny Soldan-Brofeldt 1894.
Kertomuksia ja kuvauksia, kuvitus Eero Järnefelt. WSOY, 1896.
Lastuja: kolmas kokoelma. WSOY, 1896.
Panu. WSOY, 1897.
Katajainen kansani - lastuja vuosilta 1891 ja 1899. WSOY, 1899.
Kolme lastua lapsille. WSOY, 1899.
Lastuja: neljäs kokoelma. WSOY, 1899.
Juhani Ahon kirjasia kansalaisille 1–2. WSOY, 1900.
Katajainen kansani. 2. sarja. WSOY, 1900.
Aatteiden mies: piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä. WSOY, 1901.
Kansalaisadressi 1901: tekijät Juhani Aho ym. WSOY, 1901.
Tutkimus taudin syistä. WSOY, 1901.
Metsästysalueiden muodostamisesta ja metsänriistan hoidosta. WSOY, 1902.
Panu. näytelmä käsikirjoitus WSOY, 1903.
Lastuja: viides kokoelma. WSOY, 1904.
Antti Ahlström: elämäkerta. Helsinki 1905.
Lastuja: valikoima kouluja varten: tekijän toimittama. WSOY, 1905.
Kevät ja takatalvi 1–2. Otava, 1906.
Minkä mitäkin Italiasta, Otava, 1906.
Tuomio: näytelmä. Otava, 1907.
Minkä mitäkin Tyrolista, matkakertomus. Otava, 1908.
Eläimiä. WSOY, 1911.
Juha. Otava, 1911
Sanomalehtimiesajoiltani. Otava, 1911.
Maisemia: valikoima lastuja. WSOY, 1912.
Muistelmia ja matkakuvia: sanomalehtimiesajoiltani 2. Otava, 1912.
Sasu Punanen: ja muita lastuja. WSOY, 1912.
Tyven meri. WSOY, 1912.
Vuorilla ja vuorten takana . Otava, 1912.
Omatunto: saaristokertomus. Otava, 1914.
Kuvia ja kuvitelmia Suomen historiasta 1–3. 1915.
Rauhan erakko. Otava, 1916.
Lastuja: seitsemäs kokoelma. WSOY, 1917.
Hajamietteitä kapinaviikoilta 1–3. WSOY, 1918–1919.
Kootut teokset 1–10. WSOY, 1918–1922.
Rakkautta. WSOY, 1919.
Muistatko?: kukkia keväiseltä niityltä. WSOY, 1920.
Kootut lastut 1–2. WSOY, 1921.
Lastuja 8: lohilastuja ja kalakaskuja. WSOY, 1921.
Matkakuvia: minkä mitäkin Italiasta: minkä mitäkin Tyrolista. WSOY, 1922.
Lastuja lapsille, kuvitus P. Halonen ja V. Soldan-Brofeldt WSOY, 1923.
Lastuja: valikoima kouluja varten: tekijän toimittama. WSOY, 1926.
Eläinsatuja. WSOY, 1928.
Lastuja lapsista. WSOY, 1929.
Kosioretkestä Maailman murjomaan. WSOY, 1948.
Valitut teokset, johdanto Vilho Suomi. WSOY, 1953.





 

maanantai 3. syyskuuta 2018

Salanimen suojassa ja hiukset valloillaan - Unkarin nykykirjailijoita

Suomen dekkariseura myönsi vuonna 2018 ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan

unkarilaiselle Vilmos Kondorille. Hän sai sen Budapest Noir -sarjasta. Vilmos Kondor on nimimerkki, jonka käyttäjää ei ole paljastettu.

Näin Dekkariseura perusteli valintaa: ”Kirjat ovat mitä ajankohtaisimpia seurattaessa Unkarin nykykehitystä. Ne osoittavat, miten tarpeellista on tuoda esiin asioita, joista päättäjät haluavat vaieta. Kondor kuvaa Unkarin tärkeitä historiallisia vaiheita tavalla, jollaiseen ei maassa ole aiemmin rohjettu tarttua.”
Sarja alkoi ilmestyä Unkarissa vuonna 2008. Suomessa sitä on julkaissut Tammi vuodesta 2012 Tähti Schmidtin (aikaisemmin Pullinen) suomentamana.

Natsien ja puna-armeijan Budapest

Ensimmäinen osa Budapestin varjot kertoo vuodesta 1936, jolloin natsivalta on vahvistumassa. Kaupungin laitamilta löytyy juutalaistytön ruumis. Poliisi ei kiinnostu tapauksesta, mutta rikosreportteri Zsigmond Gordon tarttuu toimeen.
Kirja ei ole erityisen jännittävä, vaan se kuvailee mainiosti aikakautta ja Budapestiä. Kepeyttä synkkään dekkariin tuo Gordonin isoisä, eläkkeelle jäänyt lääkäri, joka yrittää valmistaa niin hyvää marmeladia, että sanomalehti julkaisisi sen reseptin. Romaanissa seikkailee myös Gordonin graafikkoystävätär.
Rikosreportteri Zsigmond Gordon ratkoo arvoituksia Budapest Noir –sarjan muissakin osissa. Budapestin synnit –kirjassa sotavuonna 1939 Unkarin rajalle virtaa puolalaispakolaisia. Budapestin vakooja -romaanissa reportterin täytyy viedä valtion turvallisuuskeskuksen salainen kirje Venetsiaan vuonna 1943. Budapestin raunioissa vuonna 1946 murhia selvittää mm. puna-armeija.
Parhaillaan suomennetaan sarjan viidettä osaa Budapest marraskuussa, joka käsittelee vuoden 1956 kansannousua. Kuudes osa Budapestin huijari ilmestyi unkariksi 2016 ja kuvaa nuorta reportteria vuonna 1930.

Lentokone taivaalla, siivet käsissä
Erzsébet Tóth kuuluu Unkarin kansainvälisesti tunnetuimpiin runoilijoihin. Hän syntyi vuonna 1951 pienessä kaivoskaupungissa, Tatabányassa, mutta asuu nykyään Budapestissa.
Tóthin esikoiskokoelma Loputtoman runon keskellä ilmestyi 1970. Siitä pidettiin. Seuraavan kokoelman Kynttilänpäivä (1982) ansiosta hänelle ehdotettiin kirjallisuuspalkintoja. Runoilija oli kuitenkin kirjailijakokouksen puheessa käyttänyt sanaa ”murhaaja”, mistä Unkarin Sosialistisen Työväenpuolueen pääsihteeri János Kádár raivostui, vaikka Tóth ei maininnut hänen nimeään.
Seuraavan runokokoelman Erzsébet Tóth julkaisi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hän alkoi saada kirjallisuuspalkintoja vasta, kun valta oli vaihtunut.
Hannu Launonen ja Béla Jávorszky suomensivat Tóthin runoja kirjaan Valolieriön alla. Viisi unkarilaista runoilijaa (WSOY 2000). Nämä runot sisältyvät tarkistettuina heidän kääntämäänsä valikoimaan Erzsébet Tóth: Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011).

Saksanpähkinä ja viinirypäleet
Tóth kertoo lapsuudesta, Unkarin ja Euroopan lähihistoriasta ja rakkaudesta.
Tässä alku runosta Muotokuva:
"Se jonka silmistä on kaikki jo kuollut pois
hymyilee juuri näin lentokoneelle
hämmästelee juuri näin valtionpäämiesten
mustaa hanhenmarssia.
Hänelle pakkanen on ihana,
hän haluaa raivata tien viiltävään ilmaan,
tulla orpojen koirien ystäväksi,
uskoa ettei edes lähestyvä kesä
olisi tiuha ja vaarallinen,
kenties sen ylitse voi harpata
niin kuin lasten asfalttiin piirtämien kuvien yli."
Ote runosta Puoliksi riivityt tertut:
"Korkokengät ja notkuvat polvet veivät minua,
hassua sadetyttöä, sadeihmistä,
parhaita olivat ne tertut, jotka riivimme suoraan lennosta,
juuri niin, me lensimme, käsivartemme kuin värisevät lentokoneen siivet
keinuivat ilmassa, onko mieleesi koskaan juolahtanut,
että saksanpähkinä voi maistua niin hyvältä viinirypäleiden kanssa?
"

Teksti: Terhi

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Pojat



Jessica Schiefauerin Pojat-kirjan päähenkilöinä ovat kolme 14-vuotiasta tyttöä; Kim, Momo ja Bella. Lapsuus on takanapäin, ja tyttöjen uudet, aikuistuvat ulkomuodot alkavat kiinnostaa poikia lähes liiankin kanssa. Onneksi ihmeellinen taikakukka tarjoaa pakokeinon: sen mettä juotuaan tytöt muuttuvat pojiksi ja säilyttävät uuden olomuotonsa aina nukahtamiseensa saakka. Uudet vartalot tuovat paitsi vapautuksen kähmivistä pojista ja runsaasti ihmettelyn aihetta, myös uusia seikkailuja ja vaaroja. Kirjan minäkertoja Kim liittyy mukaan poikajengiin, jonka johtajaan Tonyyn hän iskee silmänsä. Rakkaus on helppoa ja vaaratonta, kun siitä puuttuu toisen inhottavan himokkaat katseet ja vasten tahtoa koskettelevat kädet. Mutta rakkaus voi myös satuttaa sukupuolesta riippumatta.

"Tapasimme tyttöjä emmekä tienneet, miten heidän katseisiinsa olisi pitänyt suhtautua. Katsoimme vaistomaisesti alas, ja ajattelin että koko meidän todellisuutemme oli mieletön, se mitä meille tapahtui oli mahdotonta, se ei mitenkään voinut tapahtua ja kuitenkin tapahtui. Se ei ollut unta eikä leikkiä. Tuntemattomat ihmiset katsoivat meitä toisin kuin ennen. Uudet kehomme heijastuivat heidän katseistaan. Se oli uskomatonta, ajatus kouraisi minua niin että huimasi."

Kirja sekoittaa sopivasti realismia ja fantasiaa. Se on etenkin alussa tunnelmaltaan kevyen utuinen, niin, että lukijasta tuntuu kuin olisi nähnyt hyvää unta, jossa katselee maailmaa Kimin silmin.

Kirjan alussa ihmettelin päähenkilöiden ja kirjan nimen ristiriitaa, ja juoni ja kerronta olivat vähällä olla liiankin haahuilevia minun makuuni, mutta sitten tarina pääsi vauhtiin ja vei mennessään. En ole aikoihin lukenut mitään kirjaa näin antaumuksella. Teos löytyy nuorten aikuisten hyllystä, mutta se tarjoaa kevyttä, realistista fantasiakirjallisuutta vanhemmillekin lukijoille.

Kirja on saanut Ruotsissa parhaan lasten- ja nuortenkirjan August-palkinnon. Siitä on myös tehty Girls lost -niminen elokuva vuonna 2015.

Teksti: Jaana