perjantai 6. maaliskuuta 2020

Karoliina ja vallaton pentu


Tuula Kallioniemen vuonna 2012 julkaistu Karoliinaja vallaton pentu kertoo Karoliinasta, jonka kummitäti Katri on ottamassa itselleen koiraa puoliksi Karoliinan kanssa. Sovittuna noutopäivänä Katri-täti joutuu kuitenkin sairaalaan ja Karoliinan perhe lähtee vanhempien vastustelusta huolimatta hakemaan koiraa, jonka Karoliina on jo etukäteen nimennyt Bambiksi.

Kasvattajalta haettava koiranpentu ei kuitenkaan ole mikään pieni Bambi, vaan leonberginkoira Arska, eikä pennun - pienen tai ison - kanssa alku olekaan aivan mutkatonta. Sisäsiisteyttä ei opita sormia napsauttamalla, eikä käskyjä opita päivässä tai parissa. Karoliinaa kuitenkin kannustaa kuitenkin halu kasvattaa oma pentu, ja tieto siitä, että Arska on kylässä vain pari päivää.
 Kouluaamuna Karoliina ei kuitenkaan malta jättää pentua kotiin, vaan päättää ottaa sen mukanaan kouluun. Kuitenkin, koulupäivän lopussa Arska katoaa, eikä koiraa meinaa löytyä mistään. Mutta miksi samalla luokalla olevalla Tytillä on yhtäkkiä oma pentu, ja miten tädille voi kertoa pennun kadonneen?

Karoliina ja vallaton pentu on helppolukuisen romaanisarjan kuudes osa, jossa riittää vauhtia ja toimintaa. Aiemmista kirjoista poiketen Vallaton pentu vaikutti kerronnaltaan aiempia osia tapahtumarikkaammalta, minkä voin kuvitella tekevän Karoliinan maailmasta hämmentävän, jos sarjaan hyppää nyt mukaan.  Karoliinan ja vallattoman pennun tarinaa siivittää Marika Maijalan ilmeikäs kuvitus

Teksti: Lauri

torstai 20. helmikuuta 2020

Pate ja Blacknessin hirviö


Ella ja kaverit -sarjasta tuttu Pate viettää kesälomaansa Skotlannissa yhdessä vanhempiensa, koiransa Totin ja aiemmista osista tutun Senja-serkkunsa kanssa. Pienessä rannikkokylässä Pate ja Senja kuulevat paikalliselle Innetin klaanille kuuluvasta linnasta ja meren syvyyksissä elävästä hirviöstä, jonka huhutaan olevan sukua itse Nessielle.
Hirviön kerrotaan suojelevan kalastajia ja muita vesilläliikkujia ääntelemällä myrskyn lähestyessä.
Kalastuksesta ja turismista elävä kylä on kuitenkin vaikeassa tilanteessa, sillä hirviö on pitänyt ääntä joka ilta, eikä järvelle ole ollut asiaa. Sattumusten kautta Pate ja Senja päätyvät selvittämään Blacknessin mysteeriä, mutta eivät suinkaan ole yksin hirviön perässä!

Paten ja Blacknessin hirviön luvut ovat Parvelalle totuttuun tapaan lyhyitä ja ne vievät helposti mennessään. Aikuiseenkin lukijaan vetoava seikkailu on Pasi Pitkäsen kuvittama. Pitkänen on muuten taiteillut myös muut Pate-kirjat, sekä Parvelan ja Bjørn Sortlandin loistavan Kepler62-sarjan. Kannattaa ottaa nekin lukuun, mikäli sci-fi on genrenä vieraampi tai muusta syystä ovat jääneet tsekkaamatta.

Teksti: Lauri