1.
On aamu ja vielä hiljaista. Pimeää. Pehmeät
koirantassut teputtavat ympäriinsä. Kuka tässä enää joutaisi nukkumaan. Nyt on
joulukuu!
2.
Muu lauma nukkuu sikeästi, mutta lukukoira Sylvi
on levoton. Voisiko joulu tulla nopeammin?
3.
Kappas, ulko-ovi on jäänyt raolleen. Jos ihan
vähän kurkistan, Sylvi ajattelee ja työntää kuononsa ulos.
4.
Samassa Sylvi onkin jo jalkakäytävällä, jossa
ihmiset kiiruhtavat töihin, tarhaan ja jouluvalmisteluihin. Sylvi ei voi
vastustaa väkijoukon imua. Se on menoa!
5.
” Mutta kuka tuolta tulee?” Sylvi haukahtaa.
Arvokas Henkilö sinivalkoisissaan saapastelee Sylvin eteen. Pieni koira katsoo
ylös niin, että luppakorvat heilahtavat taakse.
6.
”Minä olen Suomi,” Arvokas Henkilö jyrähtää.
”Tänään on minun päiväni. Tänään olen itsenäinen ja -päinen. Tule mukaan.
Näytän sinulle paraatini.” Suomi johdattaa Sylvin aukiolle, jonka ohi marssii
jonoissa valtavasti ihmisiä. Pieni koira näkee niistä vain kengät, sillä eihän
sitä koko ajan jaksa niska kenossa pönöttää.
7.
Kun paraati pitkän ajan kuluttua päättyy, tai
siltä se ainakin tuntuu, Suomi kumartuu Sylviä kohti ja sanoo: ”Nyt minua
odotetaan toisaalla. Minun pitää mennä kättelemään presidenttiä. Kiitos seurastasi,
hieno koira!”
8.
Sepäs oli erikoinen tyyppi, Sylvi miettii, taisi
olla aika tärkeä. Lukeekohan se koskaan koiralle?
9.
Aukiolle on pystytetty valtava kuusi, jonka
ympärille on kiedottu valot. Sehän on joulukuusi! Sylvi ilahtuu, joku muukin
ajattelee jo joulua.
10. Yhtäkkiä
Sylviä kohti juoksee nainen, joka kiitää niin kovaa, että ei ole huomata pientä
koiraa. Viime hetkellä Sylvi ehtii pois alta. ”Mihin sinulla on tuollainen
kiire?” Sylvi haukkuu naiselle.
11. Hengästynyt
nainen kumartuu ja hänen hieno kaulaliinansa luikertelee maahan kuin käärme.
”Voi, minä olen myöhässä ja minä en muista miten se menee! Anteeksi pieni
koira, anteeksi!”
12. ”Mitä
sinä et muista?” Sylvi kysyy. ”Minun pitää kohta soittaa. Ihmiset tulevat ja
laulavat ja minä en muista. Minä en muista miten se alkaa,” Nainen on niin
hermostunut, että sopertelee vain. ”Mutta mitä sinä et muista?” Sylvi kysyy.
13. ”Sylvian
joululaulua! Minä en muista miten se alkaa,” naisen kasvot ovat huolesta
rutussa. ”Mene kirjastoon, siellä on nuotit kaikkeen ja voit lainata ne
mukaan,” Sylvi sanoo ja tökkäisee kuonollaan naisen kättä. Hymy nousee naisen
kasvoille.
14. Kaikenlaista,
Sylvi ajattelee naisen mentyä ja lähtee tassuttelemaan. Mutta miksi kukaan ei
ajattele ruokaa? Sehän on joulussa tärkeintä. Joulutortut ja piparkakut, niin
ja possunkorvat!
15. ”Ajatteletko
sinä possunkorvia?” silkkiturkkinen koira kysyy. ”Mistä tiesit?” Sylvi vastaa
yllättyneenä. ”Koska minä ajattelen,” vieras koira vastaa.
16. Sylvi
huomaa olevansa kaupan edessä, liukuovet humisevat auki ja kiinni.
Silkkiturkkinen koira istuu tyynesti seinustan vieressä. ”Odotan omistajaani.
Hän meni ostamaan minulle possunkorvia,” silkkiturkki sanoo. ”Annatko minulle
yhden?” Sylvi kysyy innoissaan.
17. Silkkiturkki
katsoo arvioivasti pientä karkeakarvaista mäyräkoiraa. ”Ehkä,” se vastaa.
Samassa koira nousee neljälle tassulle ja häntä alkaa viuhua huimaa vauhtia.
Omistaja saapuu!
18. ”Onko
siellä possunkorvia, onko?” Silkkiturkki haukkuu. ”Ei, ehei, eihän meillä niitä
voi olla,” Silkkiturkin omistaja naurahtaa. ”Tänä vuonna meillä on vegaaninen
joulu! Lainasin kirjastosta kirjan
ja teen jouluksi nyhtökaurawellingtonin.”
19. Silkkiturkki
on sähäkkä tapaus ja protestoi heti: ”Nyhtökauraile keskenäsi. Minä haluan
jouluksi possunkorvia!” Silkkiturkin omistaja näyttää ilkikuriselta. ”Huijasin
vain, totta kai sinulle on omat herkut.”
20. Silkkiturkki
ja hänen ihmisensä lähtevät ja Sylvi tajuaa, että ei saanut Silkkiturkilta possunkorvaa.
Ehkä se vain unohti, Sylvi ajattelee. Iltapäivä alkaa jo hämärtää eikä kauppa
näytä yhtään tutulta. Tulee outo olo. Jouluksi pitää päästä oman lauman luo.
21. Sylvi
lähtee kipittämään kaupan seinänviertä. Kaikki hajut ovat ihan vieraita, eikä
pieni koira tiedä missä on.
22. ”Oletko
eksyksissä pieni koira?” kysyy lempeästi hymyilevä tyyppi punaisessa asussaan.
”Tuolla edellisellä kadulla minä näin samanlaisia pieniä ruskeita koiria, jotka
etsivät vielä yhtä. Ettet se vain olisi sinä.”
23. Sylvi
haukahtaa ilosta ja pinkaisee juoksuun. Siellä kaverit ovat, nuohoavat pitkin
talonreunoja etsimässä hajujälkiä. Sylvi kiihdyttää ja juoksee äkkiä kaverit
kiinni. ”Minä osaan kotiin!” vanhin koirista ilmoittaa ja lauma lähtee kiireen
vilkkaa.
24. Yhdessä
pienet koirat menevät sisälle lämpimään ja käpertyvät kerälle pehmeisiin
peteihin. Olipas se seikkailu! Sylvi ajattelee. Onneksi on jo joulu eikä
tarvitse lähteä enää minnekään. Kirjapinot odottavat ja niissä on monta uutta
seikkailua. Nyt syödään possunkorvia ja luetaan!
Kirjoittanut: Ella
 |
| Kuva: Suvi Pitkänen |
