Elämää sikolätissä

Köyhyys. Alkoholismi. Perheväkivalta. Näiden teemojen ympärille keskittyy kolmevuotiaana Ruotsiin muuttaneen Susanna Alakosken teos Sikalat.

Kun viisihenkinen suomalaisperhe muuttaa 60- ja 70-luvun tietämissä Ruotsin Ystadiin, elämän sujumiselle uusissa ympyröissä ei näyttäisi olevan esteitä. Aili-äiti ihastelee upouuden kerrostaloasunnon kylpyammetta, sisävessaa ja muita mukavuuksia; sorvari-isä käy työssä ja hankkii kotiin huonekaluja ja muita tarve-esineitä. Perheen vanhimmat lapset Markku ja Leena aloittavat koulunkäynnin.

Auvoinen olo ei kuitenkaan kestä. Vieras maa, outo kieli ja epävarmuus toimeentulosta kasaavat ongelmia.  Sosiaalityöntekijät vierailevat tiuhaan Fridshemin taloissa – Sikalassa, kuten he taloja kutsuvat. Viina alkaa ohjata vanhempien elämää. Seitsemäsluokkalainen Leena seuraa ahdistuneena vierestä.

”Kangaskassi oli varma merkki. Sitä käytettiin vain silloin kun isä polki viinakauppaan. Sen läpi ei näkynyt ja pullot kilisivät siinä vähemmän.”

Onneksi seinän takana asuu Inga-Lill ja hänen tyttärensä Åse, josta Leena on saanut tosiystävän. Sinne voi mennä yökylään ja joskus tarpeen tullen pidemmäksikin aikaa. Yleensä siellä on rauhallista, sillä toisin kuin Leenan vanhemmat, Åsen äiti juo tavallisesti vain siivotessaan. Tosin siivouspäiviä ei etukäteen tiedä. Joskus vieraan kodin rauhan rikkoo kuitenkin oman kodin levottomuus.

”Yöllä heräsin kesken unien. Äiti kirkui. Kuului tömähdys. Sakari itki. Voi ei, hän on kotona. Nousin ja kömmin sängystä mutta kaaduin heti takaisin. Mahaa kouristi niin että en pysynyt pystyssä. Vaiensin sen keinumalla ja hengittämällä kiivaasti. Hyvä Rakas Taivaan Isä, auta äitiä ja Sakaria. Anna isän lopettaa äidin lyöminen. Anna minulle anteeksi kun en voi mennä heidän luokseen. Pidä huolta Markusta.”

Selviä kausiakin vanhemmilla on, mutta Leena on oppinut, että parempia aikoja on turha odottaa. Jääkaappi on yhä useammin tyhjä ja vanhempien huomion saa vain satunnaisesti, kuten sairastuessa viikunankivien aiheuttamaan suolisolmuun.

”Äiti ja isä pysyivät raittiina niin kauan kuin leikkaushaavani parani. Kymmenen tikkiä. Sain paljon huomiota. Olin ylionnellinen. Ajatella, olin saanut heidät raitistumaan.”

Susanna Alakosken Sikalat on kertomus suomalaisista Ruotsissa. Se on myös nuoren Leena-tytön kasvutarina.  Kirjan tunnelma on apea, väliin ahdistavakin. Lukija joutuu Leena-tytön tavoin seuraamaan voimattomana sivusta, miten elämä lyö avokämmenellä kasvoihin kerta toisensa jälkeen. Mukana on kuitenkin pilkahdus mustaa huumoria.

Sikalat sai ilmestyessään ruotsalaisen August-kirjallisuuspalkinnon. Sen pohjalta tehtiin Ruotsissa elokuva Sovinto, joka on saanut sekä kansallisia että kansainvälisiä palkintoja.

Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen Reeta Onkelin kirja Ilonen talo. Sekä Onkeli että Alakoski kertovat kaunokirjallisin keinoin oman elämänsä kipeistä vaiheista. Alakoskelta ilmestyi vuonna 2013 omaelämäkerrallinen teos Köyhän lokakuu ja sille jatkona Lähimmäisen huhtikuu 2016. Niissä kirjailija käy läpi pitkää ja vaivalloista tervehtymistään syyllisyydestä ja häpeästä.

Aira