maanantai 7. heinäkuuta 2014

Menneisyyden vankina


Anne Enright: Valvojaiset

Joskus saattaa käydä niin, että menneisyys sotkee perinpohjaisesti nykyisyyden. Näin käy
39-vuotiaalle Veronicalle Anne Enrightin kirjassa Valvojaiset.

Kirjan kertojaminä Veronica on varttunut katolisessa kaksitoistalapsisessa Hagartyn suurperheessä.

Kaikki isot perheet ovat samanlaisia. Joskus juhlissa tai pubeissa tapaa ison perheen lapsia, heidän kanssaan esittäydytään ja sitten murehditaan…

Aina on yksi juoppo. Aina on joku, johon on lapsena sekaannuttu. Aina on mahtava menestyjä eri maissa sijaisevine monine taloineen, joihin ei koskaan kutsuta ketään. On salaperäinen sisar.

Romaani alkaa perheen hulttioveljen itsemurhasta. Vanha, poissaoleva äiti, sekä yhteen kokoontuvat sisarukset valmistautuvat hautajaisiin. Veronican tehtäväksi jää saattaa ruumis Lontoosta kotiin Dubliniin. Matka ja tulevat hautajaiset saavat Veronican mielen kuohuksiin. Menneisyys tulee lähelle. Veronica etääntyy aviomiehestä Tomista, ja jopa tyttäret Rebecca ja Emily tuntuvat yhdentekeviltä.

Veronica tekee aikamatkaa, jota hän osin itse käsikirjoittaa. Aikamatkan aikana kuolleen veljen raiteiltaan suistuneen elämän syyt alkavat pikkuhiljaa selkeytyä.

Veljeni kuoleman siemenet kylvettiin monia vuosia sitten. Se, joka kylvi ne, on ollut jo pitkään kuolleena – ainakin minä niin ajattelen.

Vaikuttavatko isoäiti-Adan tekemät menneisyyden valinnat nykyhetkeen? Olisiko elämä edennyt toisin, jos Ada olisi valinnut aviomieskandinaateista toisen – Lambert Nugentin Charles Spillanen sijaan? Kahlitseeko suku? Kuinka pitkään perheen menneisyys voi piinata?

Veronica huomaa, että edellytys oman elämän jatkamiselle on oman minän löytäminen. Ja oman minän pystyy löytämään vain kohtaamalla menneisyytensä ja tuomalla julki sinne kätketyt salaisuudet, häpeällisetkin.

Valvojaiset on arvoituksellinen ja ajatuksia herättävä romaani. Se ei päästä lukijaansa helpolla. Kirjassa on useita aikatasoja, joiden avulla Enright kuljettaa päähenkilöä suvun historiassa.  Juoni pitää kuitenkin lukijan valppaana. Välillä tarina etenee dekkarimaisesti. Kieli on sujuvaa, ja se kääntyy tarvittaessa myös ronskiksi. 

Anne Enright on vuonna 1962 syntynyt irlantilainen kirjailija. Valvojaiset voitti vuonna 2007 Booker-palkinnon. Kirjailijalta on suomennettu myös romaani Unohdettu valssi.

Aira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti