Suomalaista nykylyriikkaa

Suomalainen nykyrunous voi hyvin ja kehittyy nykyajan ehdoilla saaden vaikutuksia niin populaarikulttuurista, sosiaalisesta mediasta kuin kehittyvästä tekniikasta. Runoissa saatetaan vapaan mitan lisäksi uskaltautua tahallisiin kirjoitusvirheisiin, pirstaleisuuteen, liitesanojen liikakäyttöön sekä englanninkielisiin sanoihin ja lyhenteisiin. Myös proosarunous eli kertova runous on suosittua, minkä vuoksi lyriikka ei ole ainoastaan lyhyitä toisiinsa liittymättömiä hetkiä, vaan myös yhtenäinen kertova kokonaisuus.

Mielestäni suomalaiset lukevat kuitenkin runoja liian vähän suhteessa siihen, mitä runoilla olisi tarjota. Lyriikka avaa oven arkipäiväisten asioiden syvyyteen ja auttaa meitä tulkitsemaan tunteitamme. Runo kertoo lukijalleen, että on ihan normaalia olla surullinen, vihainen, onnellinen, rakastunut tai jotain siltä väliltä.

Runokuu 2017 – tapahtuman kunniaksi otin lähempään tarkasteluun kolme suomalaista runokokoelmateosta viime vuosilta. Koska tapahtuman teemana on rakkaus, olen valinnut kolme teosta, jotka kertovat rakkauden kolmesta vaiheesta – rakastumisen huumasta, arjen turruttamasta rakkaudesta ja universaalista rakkaudesta.

Olethan omani?

Silja Kuoppala:Karhumies (2017)

Vuonna 2017 kustantamo Mediapinta julkaisee veloituksetta viisikymmentä kappaletta runoteoksia kerran kuussa. Silja Kuoppalan Karhumies (2017) on yksi näistä Suomi 100 runokirjaa –sarjan runokokoelmista. On mielenkiintoista saada tutustua tuoreen runoilijan teokseen, sillä se tuo aina jotakin uutta ja erilaista lyriikkaan.

Karhumiestä voi lukea joko yhtenäisenä teoksena, jossa on juoni tai yksittäisinä runoina. Jos teosta lähestyy proosarunoutena, kykenee lukija uppoutumaan yksipuoliseen rakkaustarinaan, jossa runojen minä koittaa voittaa karhumiehen sydämen itselleen siinä kuitenkin onnistumatta:

                                           

Tuomiosi:
emme koskaan tule

olemaan yhtä

viisi senttiä

on välillämme.
Jos olisin lähestynyt sinua

ja sinä minua

olisiko viisi senttiä ollut poissa?

Et sinä olisi

luopunut

noista viidestä sentistä

mistään hinnasta. (51)

Runon minä on närkästynyt runon sinään ja tunteilla leikittelyyn. Runon rytmi on lempeän aaltoileva, mutta siinä on myös varmuutta ja kovuutta, mikä kumpuaa sanojen kielteisyydestä. Lisäksi viiteen senttiin liittyy ajatus siitä, että jokin hyvä on niin lähellä, mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Tämä ilmenee joko fyysisenä tai henkisenä välimatkana – runon minä ja sinä eivät ole keskenään samalla aaltopituudella, mikä tulee ilmi jo teoksen alussa Sanoit –runosta:

Sanoit:

vielä vähän aikaa.

Sitten voimme olla

toisillemme muutakin.

Muutakin…

Miten erilainen käsitys

meillä siitä oli. (9)

Koko teoksen ajan runon minä kamppailee karhumiehen kanssa lumoten tämän muutamiksi öiksi saamatta kuitenkaan kaipaamaansa vastarakkautta, mikä purkautuu epätoivoisina tilityksinä karhumiehestä:

Yksineläjä olet

erämaassa turvesuolla

aamuyön hämärässä

hengityksesi höyryää.

Moni on yrittänyt

kukaan

eikä tule saamaan

aitausta

tämän karhun ympärille. (79)

Viimeisestä säkeistöstä voi päätellä karhumiehen leikitelleen monen muunkin tunteilla, mutta häneltä ei koskaan saa vastarakkautta. Teoksen runot antavat karhumiehestä hedonistisen ja kylmän kuvan, sillä tämä ei vaikuta välittävän runojen minän tunteista. Runon minä voi vain tyytyä ihmettelemään:

Suunnittelin kiipeäväni katolle

olisin porannut reiän

omin käsin

ja tirkistellyt

miten ihmeessä

sen teet

miten muka

elät

ilman minua (97)

Runo saa toivomaan, että toisten ihmisten ajatukset ja tunteet voisi vain selvittää kurkistamalla ihmisen mieleen. Runon minä palvoo runon sinää, mutta tämä kykenee jatkamaan elämäänsä, vaikkei näe enää koskaan runon minää. Rakkauden huuma on ihanaa, mutta vastarakkaudettomuus sietämätöntä.

Karhumies on selkeä ja sydäntä riipaiseva runokokoelma, johon erityisesti nuoren lukijan on helppo samastua, sillä suurin osa kokee valitettavasti onnettoman rakkauden kovin nuorena. Karhusymboliikka on teoksen mielenkiintoisin elementti. Karhu voi kuvastaa niin vahvaa kuin pehmeää luonnetta. Kenties karhumies esittää kovaa, vaikka sisältä on oikeasti rakastettava ja pörröinen?

Ikävän ja ilon cocktail

Anja Snellman:Öisin olemme samanlaisia (2011)

Kun Anja Snellman (1954-  ) aloitti kirjailijana vuonna 1981, hänen esikoisromaaninsa SonjaO. kävi täällä oli menestys ja yksi myydyimmistä suomalaisista esikoisromaaneista. Kolmikymmenvuotisen kirjailijanuransa kunniaksi Snellman päätti kirjoittaa runokokoelman nimeltään Öisin olemme samanlaisia (2011), joka käsittelee elämäkerrallisesti perhe- ja rakkauselämää sekä avioeroa vapaamittaisen lyriikan avulla.

 Vaikka sanat kumpuavat vahvasti Snellmanin omasta elämästä, kykenee lukija samastumaan tekstiin, joka on surullisista teemoistaan huolimatta hiekkarantojen, meren tuoksun ja auringon sävyttämä. Esimerkiksi runossa Agioi apostoloi käytetään paljon merellistä symboliikkaa:

Kaikki aurinko otettu

Kaikki kivet kerätty

Simpukat poimittu

Kaikki kaikki

Eikä yhtään enempää

Kaikki aurinko polttanut

Kaikki kivet kääntyneet

Simpukat murskana

Kaikki tämä

eikä yhtään enempää (23)

Runossa on esillä lyriikalle klassisia elementtejä, kuten toistoa ja vastakohtia. Ensimmäisessä säkeistössä aurinko on hellä, kivet ja simpukat kerätty sievästi sekä korostetaan kaikkea elämässä. Sen sijaan toinen säkeistö on rujo ja tarkempi. Aurinko on polttanut ihon, ja niin kivet kuin simpukat ovat sekaisin ja murskautuneet. Lisäksi korostetaan kaikkea tätä, eli simpukoiden tapaan murskautunutta rakkautta. Runo kertoo aluksi autuaasta rakkaudesta, joka tarjoaa kaiken, mutta pian kaikki tuo loppuu, ja sydän kaipaa jotakin uutta, jolloin kaiken vanhan on rikkouduttava.

Silti runoista kumpuaa kaipaus vanhoihin ja hyviin aikoihin, kuten Muistan sinut nuorena –runon minä aprikoi:

Muistan sinut nuorena,

hymykuoppinesi sinisilminesi

äänenä jossa oli pistaasia ja hunajaa

Näen sinut parrakkaana

hiljaisena miehenä

etsin hymyä korviesi takaa

haron partasi seasta ilmeitäsi

löydän vain hauraan perhosen,

talvehtimassa (50)

Runo saa miettimään, että rakkauteen tarvitaan aina kaksi ihmistä, joiden henkinen kasvu on jatkuvaa. Rakastetun tahtoisi nähdä samanlaisena aina, mutta on annettava myös tilaa ajatella ja hyväksyä muutokset itsessä ja elämässä. Vanha onni muuttuu vakavuudeksi, jonka alla piilee kuitenkin sama vanha ihminen. Hauras perhonen symboloi tätä elämäniloista ihmistä, joka odottaa oikeaa hetkeä.

Yksi tunnelmaltaan herkimmistä runoista on Talven jälkeen, jossa kontrastina välimerelliselle tunnelmalle siirrytään suomalaiseen, keväiseen metsään:


Suunnaton ilo ja suunnaton ikävä
ovat sukua
Niin kuin läpinäkyvin on yhtä kuin tiilimuurin
tyrmistys
Pitsi ja pääkallo
Linnun luuranko hangessa
Siilinpoikanen sammalella
Metsässä jossa kukaan ei ole kulkenut
Talven jälkeen (77)

Runosta kumpuaa ymmärrys siitä, että ilman ajoittaista surua ei voi olla suunnatonta onnea. Jotta yksi voi elää, on jonkun myös kuoltava, olivat ne sitten runon siilinpoikanen ja kuollut lintu, se kuuluu elämään. Keväinen metsä kuvastaakin ihmistä suuren surun jälkeen – on oltava valmis uuteen kesään ja onneen.

Öisin olemme samanlaisia on nostalgisen melankolinen runokokoelma ilonsäikeitä unohtamatta. Se käsittelee elämän kipukohtia kauniisti ja ajattomasti. Se saa lukijan ajattelemaan, että huonoista hetkistä huolimatta on muisteltava hyviä muistoja lämmöllä – ja odotettava uusia seikkailuja ilolla.

Elämä yhtä kirjava kuin räsymatto

Eeva Heilala: Elämän värit (2016)

Eeva Heilalan (1934 - ) teos Elämän värit (2016) on kurkistus arkeen, kirjailijan menneisyyteen ja maailman nykytilanteeseen. Hän kirjoittaa yhtä sujuvasti niin mummolavierailusta, Putinista, naiskohtaloista kuin pakolaistilanteesta. Yksinkertaiset vapaamittaiset runot ovat verrattavissa aforismeihin, kuten runo On kuin tilataidetta rakentelisi osoittaa: 

On kuin tilataidetta rakentelisi,

kun levittelee

puhdasta pyykkiä narulle. (12)

Runo kertoo arjen pienistä hetkistä, jotka eivät vaikuta merkityksellisille, sillä ne ovat itsestäänselvyyksiä. Tilataidetta ei ensin ajattele tarpeelliseksi, mutta taideteoksien ottaminen pois tekee esimerkiksi kaupungista ankean ja kuolleen. Samalla tavalla puhtaat pyykit tuovat piristystä – kun ne puuttuvat, on elämä tukalaa. Joskus on siis pysähdyttävä pohtimaan elämän hyviä asioita ja oltava niistä onnellinen – vaikka vasta vanhempana ymmärtäisi niiden arvon.

Heilala osaa myös kirjoittaa sujuvaa proosamaista lyriikkaa, jonka merkitykset kaipaavat avautuakseen aikaa kertovan tyylinsä vuoksi. Esimerkiksi runossa Kaupungilla kuvataan erilaisten ihmisten toimintaa kaupungilla. Runon minä toteaakin: ”Ei tämä ole runoa, / tämä on proosaa ja surua.” (53), mikä kertoo runon metafiktiivisestä luonteesta eli runossa käsitellään sen omaa luonnetta fiktiona. Runossa nousee helposti esille se, miten tunnemme yksinäisyyttä, vaikka ympärillämme on niin paljon ihmisiä - annamme vain näennäisen erilaisuuden estää yhteyden.

Ehkä kokoelman mielenkiintoisin runo on Presidentti Putin, jossa runon minä kirjoittaa kirjeen Venäjän presidentille vedoten lapsuudessa nähtyihin sodan kauheuksiin ja miten ihmiset joutuivat pakenemaan kotiseudultaan. Koskettavimmat säkeet laittavat lukijan miettimään nykyajan poliittisesti epävakaita aikoja:

Arvoisa presidentti,
nykyisin aseet ovat niin julmia,
että tuskin tuhkaa näkyy,
kun ilmaan haihtuvat rantasaunat ja pilvenpiirtäjät,
kylpijät ja kehittelijät yhdenvertaisina kaikki. (43)

Maailman levottomuudet koskettavat kaikkia kansalaisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Heilala tuo sen esille myös runossa Ei niin ahdasta ovea, joka kertoo median merkityksestä:

Ei niin ahdasta ovea,

ettei suuri maailma

siitä sisään pääsisi. (41)

Mielestäni runo kertoo kaikista parhaiten kokoelman tyylistä, joka on sekoitus vapaata mittaa ja aforismimaisuutta. Lisäksi runo on arkinen, mutta saa lukijan ajattelemaan maailman tilannetta. Vaikka koettaisimme kuinka eristäytyä muulta maailmalta, ei se onnistu, sillä tietoisuutemme pääsee jatkuvasti tietoa lehdistä, televisiosta, radiosta ja internetistä. Myös Suomi on osa suurta maailmaa, vaikka olo kovin eristyneeltä tuntuisi.

Elämän värit yhdistelee niin pieniä kuin suuria elämän asioita yhteneväksi kokonaisuudeksi poikkeavista teemoistaan huolimatta. Mielestäni teoksen kansi on onnistunut, sillä runokokoelma on todellakin moninaisine teemoineen yhtä kirjava kuin räsymatto. Mutta tällainenhan elämä onkin, ihmisen itse elämän varrella tuottama kudelma.

Lisää runoutta:
Runokuu 2017 – runojarakkaudesta
Runoja vuodelta 2017                                                                        

Teksti: Heli H.

Jumalallinen syyllisyys

Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin (1992,  suomennettu 1993) oli jo ilmestyessään ylistetty, vaikka onkin esikoisteos. Teos jakautuu kahteen osioon, joista ensimmäisessä keskitytään Richard Papen-nimiseen nuorukaiseen, joka matkustaa kotikaupungistaan opiskelemaan Hampden Collegeen Vermontiin. Hänen toiveenaan olisi päästä opiskelemaan Kreikkaa, mutta hän saakin tietää, että kurssi on jo täynnä. Kurssin opettaja nimittäin valitsee vain viisi osallistujaa yhdelle kurssilleen. Richardin on siis päästävä kurssin sisäpiiriin ja tutustua muihin opiskelijoihin, jotta pääsisi opettajan suosioon.

Kuten aina, syksyn alku sujuu rattoisasti, niin kuin opiskelijan elämälle silloin tällöin käy. Talvea kohti mennessä Richard huomaa muutoksen muissa kurssilaisissa ja saa selville, että he ovat syyllistyneet johonkin anteeksiantamattomaan. Kirjan toinen osio käsittelee talviloman jälkeistä aikaa sekä syy-seuraus-suhteita.

Tartt käyttää läpi teoksen nerokasta kieltä, joka on mielestäni suomenkielisessä käännöksessä hyvin säilytetty. Jo suomenkielinen nimi on itsessään nerokas valinta, onhan teoksen alkuperäinen nimi the Secret History.

 Kirja käsittelee niin ihmisen pieniä ja suuria tavoitteita, sekä kuvastaa elämän vastoinkäymisiä ja mielenterveydellisiä ongelmia realistisessa valossa. Toisaalta taas se, miten Tartt kuvaa ihmistä tilanteessa, jossa oman nahkansa pelastaminen saattaa ylittää muiden ihmiarvon, on jopa pelottavan todentuntuista.  Kirjan vahvoissa teemoissa heijastuvat niin syyllisyys ja itsekkyys. Tartt käyttää paljon klassikkoviittauksia kuvatessaan näitä teemoja.

Minua teoksessa yllätti tapa, jolla se oltiin rakennettu. Mitään turhaan paljastamatta kirjaa arvostelleet ovat kuvanneet sitä ”Käänteiseksi murhamysteeriksi” ja verranneet sitä jopa Dostojevskin Rikokseen ja Rangaistukseen. Tärkeimmät henkilöhahmot ovat kukin tasollaan yksinkertaisesti rakennettuja ja, edelleen, jollain realismin tasolla samaistuttavia. Ehkä hieman nuoruuttaan ärsyttävinä ja omien demoniensa riivaamia. Kirja on samaan aikaan hauska, surullinen ja hieman pelottava.

Pidän kirjaa ylistyksensä arvoisena. Öisin juhlivat Jumalat voisivat helposti pyyhkiä Ruispellossa olevalla Siepparilla lattioita. Toisaalta taas kehoitan niitä jotka aikovat lukea teoksen ensimmäisenä Tarttin kirjana, etteivät oleta siltä perinteisiä kaavoja, vaikka loppu ei välttämättä tule yllätyksenä.

Teksti: Ofimia

Maailmanlopun meininkiä naistenviikolle

Kirjablogeissa on muutaman vuoden ajan pyörinyt naistenviikon lukuhaaste. Naistenviikkoa vietetään 18.-24.7., jolloin nimipäiviään viettävät muun muassa Maarit, Margareeta ja Johanna. Otin lukuun heidän teoksiaan. Teemaksi valikoitui spekulatiivinen fiktio ja dystopiat

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Kirkkaan selkeää kuvaa Suomea ja Eurooppaa, jossa valtaosa ihmisistä kantaa niskassaan mikrosirua. Sirun lukemalla näkee ihmisen turvallisuusstatuksen, joka määrittää, mihin töihin tämä soveltuu. Tietysti sirulla voi myös paikantaa kansalaiset vaivattomasti. Metsissä liikkuu enää vain pieniä joukkoja siruttomia. Melkein kaikki ovat jääneet kiinni.

Kun Tiksu P:n sukuyritys ottaa velkaa pienosakkaidensa nimiin, hänen statuksena alennetaan keltaiseksi. Yhtäkkiä A- ja B-tason pätkätöitä ei saakaan ja Tiksun täytyy turvautua muihin keinoihin. Hän suostuu television muodonmuutosdokumenttiin, jossa hänet kirjaimellisesti kutistetaan, ja kuittaa sillä velkansa. Uudessa 130-senttisessä kehossaan ja aurinkoenergialla toimivassa mönkijässään Tiksu lähtee etsimään töitä.

Kohtaaminen kuumailmapalloyrittäjän kanssa koituu onnekkaaksi. Tiksu otetaan lentäjäksi ja pian hänellä on oma solaaripallo ja lentolisenssi. Töitä löytyy tanskalaisesta säätutkimusryhmästä, joka yrittää selvittää, kuinka ilmastonmuutosta manipuloidaan. Kun tutkimus yhtäkkiä lopetetaan, Tiksu on jälleen ilman toimeentuloa. Hän päätyy jäljittämään viimeisiä siruttomia.

Margaret Atwood: Herran tarhurit

Herran tarhurit on MaddAddam-trilogian toinen osa, mutta toimii varsin hyvin myös itsenäisenä teoksena. Se kertoo Tobysta, nuoresta naisesta, joka pakenee hyväksikäyttöä ympäristöaatteelle omistautuneen uskonlahkon pariin. Lahkolaiset kutsuvat itseään Herran tarhureiksi ja valmistautuvat suureen tulvaan, joka tulee pyyhkäisemään valtaosan ihmisistä maan pinnalta.

Maailmassa, jossa kaikki valta on korporaatioilla ja kulutushysteria vain kiihtyy luonnonvarojen huvetessa, tarhureiden elämäntapa on poikkeuksellinen. Kattopuutarhan suojissa Toby oppii kasvattamaan ruokaa ja lääkekasveja sekä noudattamaan tarhureiden oppeja, mutta ei koskaan koe tulevansa uskoon. Suuren tulvan saapuessa tappavan kulkutaudin muodossa Toby ei voi olla ajattelematta, että tarhureilla oli osuutta taudin syntyyn.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Auringon ydin sijoittuu vaihtoehtoisen historian Suomeen, jossa terveydestä ja yhteiskuntarauhasta on tullut valtion tärkeimmät arvot. Terveyden edistämiseksi kaikki riippuvuutta aiheuttavat aineet chiliä myöten on kielletty. Yhteiskuntarauhan vuoksi yhden hyödykkeen rajaton saatavuus on taattu: naisten. Jalostusohjelman myötä naisista on kehitetty säyseitä, yksinkertaisia ja miellyttämishaluisia. Heitä kutsutaan eloisiksi. Kouluttaminen aloitetaan jo päiväkoti-iässä ja samalla erotetaan joukosta kelvottomat yksilöt eli morlokit. Heidät steriloidaan ja pannaan pakkotyöhön.

Vanna on eloin näköinen morlokki ja chilidiileri. Jare on Vannan ystävä ja rikoskumppani. Vannan eloi-sisko on kadonnut pian naimisiinmenon jälkeen, eikä poliisia kiinnosta tutkia katoamista. Vanna yrittää Jaren avulla selvittää siskon kohtaloa ja tutustuu samalla chilin vähemmän tunnetuihin sivuvaikutuksiin. Tehtävää vaikeuttavat Vannan vakava masennus ja kansalaisia jatkuvasti tarkkaileva Terveysvirasto.

Tarinaa seurataan sekä Vannan että Jaren näkökulmasta. Menneisiin tapahtumiin kurkistetaan Vannan sisarelleen kirjoittamien kirjeiden muodossa. Sinisalolle tyypilliseen tapaan tarinan lomassa on katkelmia tietokirjoista ja oppimateriaaleista, jotka syventävät tarinan maailmaa. Auringon ydin palkittiin tällä viikolla Prometheus-kirjallisuuspalkinnolla.

Teksti: Silja

”Miss Farkku-Suomi, lähtään sekoilemaan…”

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

 

Miss Farkku-Suomi (2003) kertoo 1970-luvun Oulusta ja pojasta nimeltä Välde. Kauko Röyhkä, oikealta nimeltään Jukka-Pekka Välimaa, on myöntänyt romaanin olevan omaelämäkerrallinen. 

 

Romaaniin perustuva Matti Kinnusen ohjaama samanniminen elokuva sai ensi-iltansa elokuussa 2012 (löytyy myös kirjastosta). Miss Farkku-Suomi –romaanille on myös ilmestynyt itsenäinen jatko-osa, Poika Mancini (2013).

 

Teinipoika Välde on koululuokassaan oman tien tallaaja eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Välde ei ajelehdi massojen virrassa eikä diggaa samoja bändejä kuin luokkakaverit, vaan on kiinnostunut ”homojen musiikista”, kuten Lou Reedistä ja David Bowiesta.

 

Kerran bileissä Välde tapaa hengenheimolaisensa Sasun ja liittyy tämän bändiin. Sitä kautta hän saa ystäviä ja tietysti naisia. Nuoren Välden elämä on lopulta tasapainoilua kolmen naisen välillä: Välde tutustuu kiehtovaan kolmekymppiseen taiteilijaan Karaan ja luokkakaverinsa Piken pikkusiskoon, joka on hurjan ihastunut rokkari-Väldeen. Kuitenkin Pike, josta on tullut kaikkien tuntema Miss Farkku-Suomi, on tärkein Väldelle. Mutta saako Pike koskaan tietää sitä?

 

Miss Farkku-Suomi kertoo raikkaasti ja virkistävästi teini-iän ahdistuksista, ulkopuolisuudesta, rakkauksista ja rockista. Kirjan parasta antia on teiniangstin kuvaamisen lisäksi rehellisen leveällä murteella kirjoitettu, aidontuntuinen dialogi.

 

Muista myös Kauko Röyhkän samanniminen albumi (2001).

 

 

Laura