perjantai 30. syyskuuta 2016

Paul, Gill: Kuninkaallisia rakkaustarinoita




Kuninkaalliset perheet ovat olleet viime vuosina enemmän pinnalla eri medioissa. Eikä ihme sillä uusia kruununperillisiä on syntynyt muun muassa Ruotsiin ja Isoon-Britanniaan. Olemme myös saaneet seurata sivusta kuninkaallisia häitä, joista loistoa ja hohdokkuutta ei ole puuttunut. Julkisuus on ollut kaikkiaan suurimmaksi osaksi positiivista, vaikka muun muassa häiden kustannukset ovatkin välillä saaneet osakseen kritiikkiä.

”Suhde oli monien vuosien ajan epätyypillinen ja varmasti molemmille hankala, mutta he eivät epäröineet koskaan, sillä heidän yhteytensä oli niin voimakas.”


Vaikka viimeisimpien avioliittoon johtaneiden parisuhteiden alkutaival ei välttämättä ole ollutkaan helpoin mahdollinen, jokainen niistä on kuitenkin luultavimmin solmittu rakkaudesta. Aiemmin rakkauden edelle menivät mm. poliittisten suhteiden ylläpito ja valtakunnan laajentaminen. Tulevan puolison piti myös olla taustaltaan ja arvoltaan sopiva kumppaniksi, minkä seurauksena rakastajia ei katsottu hovissa pahalla. Joskus aviopuoliso saattoi jäädä jopa rakastajan varjoon. Tärkeää oli myös se, ettei kansa ollut kuninkaallisen kumppania tai rakastajia vastaan. Se nimittäin kompensoi kansan luottamusta hallitsijaan sekä hänen suosiotaan.
”Aateliset paheksuvat, porvaristo on raivoissaan ja jopa protestantit, jotka toivoivat hyötyvänsä tästä tilanteesta, ovat yhtä mieltä siitä, että Baijerin kuningas on menettänyt järkensä.”
Gill Paulin on kerännyt kirjaansa tarinoita kuninkaallisista, joista jokainen herättää mielenkiintoa ja on omalla tavallaan erilainen. Osa niistä on useille hyvinkin tuttuja kuten esimerkiksi Venäjän tsaari Nikolai II ja suurherttuatar Aleksandran traaginen tarina. Joukosta löytyy myös vähemmän tuttuja tarinoita kuten esimerkiksi Portugalin kuningas Pietari I:n ja hovineito Inês de Castron. Tarinoista käy ilmi kuinka rakkauden vuoksi ihmiset ovat valmiita tekemään mitä vain muun muassa luopumaan kruunustaan. Kirjan tarinat ovat sopivassa suhteessa surullisia.


Teksti: Meeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti