Kolmekymppinen Mathias Rosenlund on kirjoittanut kirjan siitä, millaista on elää köyhänä. Kirjasta huokuva ahdistus ja epätoivo tarttuvat lujasti kiinni lukijaan ja seuraavat ajatuksissa vielä kauan kirjan sulkemisen jälkeen. Mutta niinhän on tarkoituskin.
”Mitä on
köyhyys? Onko se sitä, että on jatkuvasti riippuvainen muiden avusta
perustarpeiden turvaamiseksi?”, kysyy Rosenlund. Asiaa pohdittuaan hän vastaa: ”Siinä
tapauksessa synnyin köyhään kotiin ja silloin myös lapseni syntyivät köyhään
kotiin.”
Punaruskeaa
ankeutta
Jo lapsena Tukholman lähiön punaruskeassa kerrostalossa Mathias huomasi, että ahkeruus ei poistanut köyhyyttä. Niilläkään, jatka tekivät kovasti töitä, ei aina ollut varaa välttämättömimpään. Kun Mathias keskustelee vanhempien kanssa asiasta, nämä toteavat olleensa aina köyhiä. ”En minä ole elänyt, olen vain ollut olemassa”, miettii ikänsä pienipalkkaisia töitä tehnyt isä apeana.
Samanväriset punaruskeat seinät löytää aikuinen Mathias ympäriltään asuessaan perheineen Vantaan Myyrmäen kerrostalossa. Luoviminen kahden lapsen ja mielenterveysongelmaisen vaimon kanssa ei ole helppoa. Jos raha riittää ruokaan, se on muusta poissa. Lapsen leffalippuun menevät eurot nipistetään seuraavan päivän ruoka-annoksesta. Mutta se kannattaa. Saahan lapsi tuntea edes hetkittäin osallisuutta sivullisuuden sijaan.
Voimauttava kirjoittaminen
Onneksi
Rosenlundilla on intohimo kirjoittamiseen. ”Kirjoitan mielipuolisuuden
taltuttamiseksi, kutsuakseni maailmaa sen oikeilla nimillä: hirvittävä,
karmaiseva, suurenmoinen.” Ikävä kyllä, opiskelu ja satunnainen kirja-arvostelujen
kirjoittaminen eivät takaa toimeentuloa. Tarvitaan pätkätöitä päiväkodissa, nuorisotalolla
ja kuorma-auton apumiehenä. Väliin joutuu pakostakin miettimään, onko köyhällä
oikeutta unelmiin: jos vaihtaisi kynämiehen työn putkimiehen ammattiin, säännöllinen
palkka saattaisi tuoda ainakin jonkinlaista jatkuvuutta elämään. Mutta kun kirjat
ovat intohimo ja kirjoittaminen sitä, mitä haluaa tehdä.
Vaskivuorentieltä Helmikujalle
Kirjan
alussa perhe asuttaa kotia osoitteessa Vaskivuorentie 20. Kun kirja loppuu, lapsilla
on kaksi kotia. Mathias Rosenlund on muuttanut Helmikujalle ja ex-vaimokin asuu
muualla. Menneisyys kulkee kuitenkin varjona kirjailijan mukana. Yhteishuoltajan
talous ei ole vieläkään tasapainossa, ja joinakin viikkoina on pakko itkeä joka
ilta.
Toivoa
tulevaisuuteen sentään löytyy. Maisterin tutkinto on lähes valmis. Sitä
ajatellessa Mathias Rosenlund valaa itseensä optimismia: ”Jospa silloin voin
astua varovasti polulle, joka tähän mennessä on ollut minulta varjossa”.
Aira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti