Kirjallinen seikkailuni kadotetun sukupolven jalanjäljissä

Kävimme perheen kanssa Pariisissa ja eksyimme Latinalaisessa korttelissa kirjakauppaan nimeltä Shakespeare and Company. Kauppa on lattiasta kattoon täynnä uusia ja vanhoja kirjoja. Kirjat ovat lähinnä englanninkielisiä ja ryhmitelty paitsi aakkosittain myös aikakausittain. Esimerkiksi Hemingwayt, Fitzgeraldit ja kumppanit löytyvät ”kadotettujen sukupolvien” hyllystä, jolla viitataan ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen kirjailijasukupolveen. Kirjakaupassa oli siellä otettuja valokuvia, joissa esiintyi juuri tämä kadotetun sukupolven kirjailijoiden kavalkadi kaupan perustajan, Sylvia Beachin, kanssa. Mielenkiintoni heräsi heti ja halusin tietää lisää tästä kaupasta, jonka seinillä esiintyvät lempikirjailijani valokuvissa.

Hurahdin jo nuorena tähän aikakauteen kirjallisuuden historiassa. Ahmin niin F. Scott Fitzgeraldin kuin hänen vaimonsa Zeldankin elämäkertoja (mm. Nancy Millford: Zelda, Kadotetun sukupolven kuningatar). Luin Pariisiin ja muuhun Eurooppaan hurahtaneiden amerikkalaisten kirjailijoiden sukupolven kieltämättä hyvin teatraalisiakin määritelmiä. Puhuttiin sukupolvesta, joka löysi Euroopan ja imi itseensä sen modernin hengen, mutta ei pystynyt kuitenkaan juurtumaan Eurooppalaiseen maaperään. Ah, nuori mieleni vallan lumoutui tuosta irtonaisesta ja ainakin näennäisen vapaasta joukkiosta. Joukkiosta, joka hengitti sisäänsä aiemman sukupolven odotuksia, menneisyyttä ja ensimmäisen maailmansodan järkytystä, mutta tuotti ulos uloshengityksenä elämäntavan ja kirjallisuuden, joka kupli kepeyttä ja älyllistä notkeutta – ainakin hetken. Joukkiosta, jota pidettiin kokonaisen sukupolven tulkkina. Jos mieleeni silloin tulikin aivan oven takana häämöttävä toinen maailmansota tai tuon sukupolven määritelmän arroganttius (Eurooppa kirjailijoineen oli olemassa jo ennen kuin nämä nuoret amerikkalaiset saapuivat sinne juhlimaan), niin vaiensin tämän kritiikin.

Palattuani Pariisista (ainakin fyysisesti) Suomen maaperällä, sain ystävältäni Sylvia Beachin kirjoittaman kirjan Shakespeare andCompany, jossa Beach kertoo Shakespeare & Company –kirjakauppansa perustamisesta ja vaiheista. Haa, jälleen pääsin kadotetun sukupolven kirjailijoiden imuun. Olin lukenut kirjan jo miltei loppuun saakka, kun katselin Woody Alenin elokuvan Midnight in Paris. Ja jälleen tuossa elokuvassa törmäsin Shakespeare & Company -kirjakauppaan ja tuohon kadotetuksi sanottuun sukupolveen (Woody Allenin neuroottisuudella höystettynä), jonka joukkoon olen haikaillut nuoruudestani saakka. Kaiken kruunasi tietenkin Fitzgeraldin Kultahatun uusi filmatisointi (The Great Gatsby)!

Kirjallinen seikkailuni ei ole vielä päättynyt. Kadotetun sukupolven kirjailijat ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Etenkin mielessäni pyörii kysymys, siitä, miten meidän sukupolvemme tulee aikanaan määritellyksi. Onko meillä tulkkeja ja ketä he ovat?

Päivi