Suzanne Collins - Nälkäpeli

”Vastenmielisen pelin säännöt ovat yksinkertaiset: 24 nuorta joutuvat mittelemään toisiaan vastaan aina siihen saakka, kunnes viimeinen eloon jäänyt kruunataan voittajaksi.”

Vaikka Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 2008, on sitä tänä vuonna hehkutettu aiempienkin vuosien edestä. Tästä kiitos kuuluu viime keväänä ilmestyneelle huippusuositulle kirjaan pohjautuvalle elokuvalle. Halusin tietysti itsekin tietää, mistä tässä hypetyksessä on kyse.

Koska kirjat yleensä päihittävät niiden elokuvaversiot, päätin lukea trilogian ennen elokuvan katsomista. Näin omalle mielikuvituksellekin jää enemmän tilaa, kun elokuva ja sen visuaalisuus ei ole sitä päässyt muokkaamaan.

Tätä teosta on äärimmäisen hankalaa arvostella ja kuvailla paljastamatta juonta sen koommin. Lyhykäisyydessään kirjan tapahtumat sijoittuvat luonnonkatastrofien hävittämään Pohjois-Amerikkaan, Panem-nimiseen diktatuuriin. Panemia hallitseva mahtipontinen pääkaupunki Capitol on luonut irvokkaan Nälkäpelin rangaistuksena muiden vyöhykkeiden aiempaa kapinointia vastaan. Nälkäpeliin osallistuu jokaiselta kahdeltatoista vyöhykkeeltä tyttö- sekä poikatribuutit, jotka joutuvat karuissa olosuhteissa mittelemään ja tappamaan toisensa kunnes vain yksi on jäljellä. 

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Katniss Everdeen huonomaineiselta vyöhykkeeltä 12. Kun Katnissin 12-vuotias pikkusisko valittiin arvalla tribuutiksi, Katniss päätti ryhtyä vapaaehtoistribuutiksi säästääkseen siskonsa lähes varmalta kuolemalta. Katnissin selviytymiskeinot nojaavat pitkälti hänen erinomaiseen metsästystaitoonsa ja etenkin jousipyssyn käyttöön. Vyöhykkeen 12 poikatribuutti on Peeta Mellark, leipurinpoika, jolle Katniss kokee edelleen olevansa kiitollisuudenvelassa vuosia sitten sattuneen tapahtuman tähden.

Vaikka Nälkäpeli itsessään onkin hyvin raadollinen, ei kirjassa siltikään mässäillä väkivallalla tai kuolemilla. Teksti on todella mukaansatempaavaa, eikä kirjaa millään raaskisi laittaa välillä sivuun. Mielestäni Nälkäpeli on yhtä aikaa koskettava, jännittävä, oivaltava sekä raakakin. En suosittelisi sitä kaikkein nuorimmille, tai herkemmille lukijoille: tapahtumat voivat toisinaan tuntua liian synkiltä.

Olin itse todella positiivisesti yllättynyt kirjan suhteen. Odotukseni olivat jo melko korkealla kuulemieni kehujen perusteella, mutta ne siltikin ylittyivät. Ainoan miinuksen antaisin varmaankin kirjan loppuluvuista: mielestäni juoni alkoi vähän ”lässähtää” loppua kohden, kun se oli koko kirjan ajan niin tiukasti pitänyt otteessaan.  Kouluarvosana kuitenkin lähentelisi täyttä kymppiä.

Kesätyöntekijä Jenni Miettinen