Charles-Louis de Secondat de Montesquieu puolestaan oli valistuksen ajan keskeisiä ajattelijoita. Hänen pääteoksensa on De l´Esprit des Lois (Lakien henki), joka julkaistiin vuonna 1748. Nyt, 263 vuotta myöhemmin, teosta ei edelleenkään ole suomennettu huolimatta sen historiallisesta merkittävyydestä. Toisaalta teosta on kuvattu vaikeaselkoiseksi, usein käsittämättömäksi ja parhaimmillaan pitkäpiimäiseks,i joten ehkä me ulkomaankieliä heikosti osaavat emme ole menettäneet kovin paljon. Tiedä häntä. Montesquieun toinen keskeinen teos, Lettres persanes, joka julkaistiin vuonna 1721, on sen sijaan saatavilla myös suomeksi.
Kirja Persialaisia kirjeitä julkaistiin viisi vuotta sen jälkeen, kun aatelismies Montesquieu oli valittu Bordeaux`n parlamentin puheenjohtajaksi. Kirjailijan asema ja kirjan sisältö olivat selvässä ristiriidassa keskenään, joten se julkaistiin anonyymisti ja ulkomailla, vapaamielisessä Hollannissa. Kirja sai välittömästi suuren suosion eikä kirjailijan oikea henkilöllisyys ollut kauan salaisuus.
Kirjan johdannossa suomentaja J. V. Lehtonen löytää yksiselitteisen syyn suosioon. Hän pitää varmana, että ”sirosti tarjottu aistillisuus houkutteli suuren yleisön lukemaan kirjaa”, ja täsmentää: ”Tässä kuvauksessa noudatti Montesquieu aistien suloisiin nautintoihin taipuvien aikalaistensa makua ja loihti nähtäväksi synkkien intohimojen kalvamien eunukkien ja toinen toistaan kauniimpien, mustasukkaisempien ja kiihkeämpien naisten täyttämän vaimolan, missä mustasukkaisen isännän poissaolo saa vihdoin aikaan himojen hillittömän riehunnan ja kaikki sen surulliset seuraukset.” Edellä mainitun johdosta kauhistusta ja kammoa tunteville potentiaalisille lukijoille tiedoksi: himojen hillittömät riehunnat on kuvattu maltillisesti ja tasapainoisesti (ja näitä kuvauksia on täysin mahdotonta löytää kirjaa selaamalla! Itse en enää niitä löytänyt uudelleen kirjan kertaalleen luettuani, mutta tarkkaavainen ja kärsivällinen lukija tulee kyllä varmasti palkituksi tältäkin osin, mikä todellakin vaatii kirjan lukemista kokonaan).
Persialaisia kirjeitä on kirjeromaani. Kirja kuvaa kahden persialaisen ylimyksen, Usbekin ja Rican, kokemuksia Ludvig XIV:n ajan Ranskasta. He kirjoittelevat toisilleen ja kotiin jääneille ystävilleen ja heille kirjoitellaan takaisin Persiasta. Tätä formaattia käyttäen tulee mahdolliseksi Ranskan olojen monipuolinen käsittely, kuten myös jo mainittu haaremielämän kuvaus. Montesquieun tarkasteluun pääsevät, vain muutamia mainiten, mm. orjuus, itsemurha ja sen suotavuus, tieteitten ja taiteitten vaikutus yhteiskuntien menestykseen, ilmaston vaikutus väestökysymykseen, moninaiset valtio-opilliset kysymykset, rahapolitiikka sekä J. V. Lehtosta lainaten myös ”kykenemättömät lainsäätäjät, korskeat kaikentietäjät, siveettömät ja turhamaiset naiset, rehentelevät uutistenmetsästäjät, pöyhkeät sotakarhut, kiusalliset seurahullut, epäitsenäiset mukaelmateokset ja ikävät uskonnolliset kirjat”.
Mutta tässä ei ole vielä läheskään kaikki. Kaikkein laajimman huomion Montesquieu keskittää yksinvaltiuteen sekä uskontoon, joita tässä tapauksessa edustavat kuningas Ludvig XIV sekä paavi ja katolinen kirkko. Erityisesti Montesquieun näkemys uskonnon ja sen runsaiden ilmenemismuotojen myrkyllisistä vaikutuksista on ehdoton.
Tämä kaikki on kasattu satiirin, parodian, ironian, ivan ja huumorin avulla tiiviiksi kokonaisuudeksi (n. 400 sivua eikä kovin pahoja jaaritteluja missään vaiheessa). Teksti etenee yleensä kevyen energisesti, välillä raikkaan ärhäkästi, mutta lähes aina ilman tosikkomaisuutta. Tosikko Montesquieustä tuli tiettävästi myöhemmin, mutta tässä vaiheessa kaikki on hyvin, eikä vuosisatojen painokaan ole saanut puristettua kirjasta elinvoimaa pois.
Lasse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti