maanantai 21. heinäkuuta 2014

Chantel Lysette kohtaa enkeleitä


Amerikkalainen Chantel Lysette kykenee aistimaan enkeleiden läsnäolon. Näin ei aina ollut.
Kuiskauksia enkeleiltä – kirjassaan Lysette kertoo elämänsä vaiheista ja kamppailuistaan, uskoako enkeleihin ja enkeleitä.

Lysetten elämä on kaikin puolin raunioina (vanhemmat ovat kuolleet, työpaikka, asunto ja säästöt menneet), kun hän vihdoin alkaa vastahakoisesti kuunnella, mitä asiaa enkeleillä hänelle on. Arkkienkeli Gabriel on jo aiemmin yrittänyt saada tätä nuorta naista kuuntelemaan, mutta Chantel onkin ’kova luu’. Hän vastustaa vimmatusti ja ruminkin sanankääntein moisia taivaallisia yhteydenottoja. 
”Älä anna periksi, Chantel. Pysyttele kärsivällisenä.” Arkkienkeli Rafael lausui nämä sanat usein niinä hetkinä, kun vain itkin itkemistäni. 

”Luuletko tosiaan, että olisimme opastaneet sinut näin pitkälle vain jättääksemme sinut sitten pulaan?” kysyi (arkkienkeli) Gabriel eräänä yönä. Vastasin, että en olisi lainkaan joutunut tähän tilanteeseen, ellen olisi kuunnellut heidän neuvojaan. ”Kyllä olisit”, hän vastasi ankaralla äänellä. ”Kaikki tämä on osa Jumalan suunnitelmaa. Aivan kaikki.”
Pikku hiljaa Chantel myöntyy kommunikoimaan enkeleiden kanssa. Kirjassaan hän kuvaa myös, millä tavoin ihmissielu on olemassa Hengen maailmassa. Ihmissielu suunnittelee tarkkaan oman maanpäällisen vaelluksensa yhdessä enkeleiden kanssa. Enkelit varoittavat, jos ihmissielu yrittää laatia elämänsä maan päällä liian haastavaksi. Lopullisen hyväksynnän suunnitelmalle antaa Jumala tai Alkulähde, miksi kukin haluaa Häntä nimetä.

Lysette kehottaa ihmisiä hakemaan yhteyttä enkeleihin. Hän paljastaa, ettei suojelusenkeliä ole, vaan jokaisella ihmisellä on oma enkeli, joka on hänen kanssaan jo elämänsuunnitelmaa tehdessä sekä koko hänen elämänsä ajan. Oma enkeli ja opasenkelit ohjaavat ihmistä toteuttamaan suunnitelmansa mahdollisimman tarkoin. Siihen voi kuulua menetyksiä, pettymyksiä, kärsimystä ja tuskaa kuten onnea, iloa ja menestymistä. Lysette tähdentää: enkelit eivät saavu ’korjaamaan’ ihmisen pieleen mennyttä elämää, mutta he kyllä lohduttavat, kannustavat ja ohjaavat parempaa kohti.

Kuiskauksia enkeleiltä on tavattoman mielenkiintoinen, ellei ’hiuksia nostattava’ kirja. Välillä kirjan lukemisessa pitikin pitää paussia, koska Lysetten kertomat ja kuvaamat asiat ovat niin – niin uskomattomia!

Enkelikoodi -kirjassa kirjailija kuvaa tarkemmin, kuinka päästä yhteyteen enkeleiden kanssa. Lysetten mukaan enkelit ovat aina hyvää tahtovia ja tarkoittavia. Jumala on tarkoittanut enkelit avuksi ihmisille täällä maan päällä.

Pirre

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Menneisyyden vankina


Anne Enright: Valvojaiset

Joskus saattaa käydä niin, että menneisyys sotkee perinpohjaisesti nykyisyyden. Näin käy
39-vuotiaalle Veronicalle Anne Enrightin kirjassa Valvojaiset.

Kirjan kertojaminä Veronica on varttunut katolisessa kaksitoistalapsisessa Hagartyn suurperheessä.

Kaikki isot perheet ovat samanlaisia. Joskus juhlissa tai pubeissa tapaa ison perheen lapsia, heidän kanssaan esittäydytään ja sitten murehditaan…

Aina on yksi juoppo. Aina on joku, johon on lapsena sekaannuttu. Aina on mahtava menestyjä eri maissa sijaisevine monine taloineen, joihin ei koskaan kutsuta ketään. On salaperäinen sisar.

Romaani alkaa perheen hulttioveljen itsemurhasta. Vanha, poissaoleva äiti, sekä yhteen kokoontuvat sisarukset valmistautuvat hautajaisiin. Veronican tehtäväksi jää saattaa ruumis Lontoosta kotiin Dubliniin. Matka ja tulevat hautajaiset saavat Veronican mielen kuohuksiin. Menneisyys tulee lähelle. Veronica etääntyy aviomiehestä Tomista, ja jopa tyttäret Rebecca ja Emily tuntuvat yhdentekeviltä.

Veronica tekee aikamatkaa, jota hän osin itse käsikirjoittaa. Aikamatkan aikana kuolleen veljen raiteiltaan suistuneen elämän syyt alkavat pikkuhiljaa selkeytyä.

Veljeni kuoleman siemenet kylvettiin monia vuosia sitten. Se, joka kylvi ne, on ollut jo pitkään kuolleena – ainakin minä niin ajattelen.

Vaikuttavatko isoäiti-Adan tekemät menneisyyden valinnat nykyhetkeen? Olisiko elämä edennyt toisin, jos Ada olisi valinnut aviomieskandinaateista toisen – Lambert Nugentin Charles Spillanen sijaan? Kahlitseeko suku? Kuinka pitkään perheen menneisyys voi piinata?

Veronica huomaa, että edellytys oman elämän jatkamiselle on oman minän löytäminen. Ja oman minän pystyy löytämään vain kohtaamalla menneisyytensä ja tuomalla julki sinne kätketyt salaisuudet, häpeällisetkin.

Valvojaiset on arvoituksellinen ja ajatuksia herättävä romaani. Se ei päästä lukijaansa helpolla. Kirjassa on useita aikatasoja, joiden avulla Enright kuljettaa päähenkilöä suvun historiassa.  Juoni pitää kuitenkin lukijan valppaana. Välillä tarina etenee dekkarimaisesti. Kieli on sujuvaa, ja se kääntyy tarvittaessa myös ronskiksi. 

Anne Enright on vuonna 1962 syntynyt irlantilainen kirjailija. Valvojaiset voitti vuonna 2007 Booker-palkinnon. Kirjailijalta on suomennettu myös romaani Unohdettu valssi.

Aira

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Atomipommilla rakkauteen


Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Jonas Jonasson laittaa maailmanhistorian järjettömyyden yksilön kuvaukseen 1960-luvulta
2000-luvulle. Asiat ovat järjettömiä, paskamaisia, kuten osa Jonassonin henkilöistäkin, mutta silti sowetolainen Nombeko ja ruotsalainen Holger sinnittelevät eteenpäin nimenomaan järkensä avulla.

Kirja on tarinankuuntelijan unelmaa. Alussa selviää miten Nombeko synnynnäisenä numeromestarina osasi hyödyntää tilanteet pysyen hengissä slummissa.  Miten saksien avulla sai lukutaito-opetusta ja miten timantit vaihtoivat omistajaa.  

Musta tyttö oli asianajajan mukaan menossa suoraan kadulle, joten tyttö itse oli syypää joutuessaan insinöörin  auton alle. 30 vuotta vankeutta vaihtui tosin seitsemäksi vuodeksi palvelijana tutkimuslaitoksessa. Poistua ei saanut. Sähköaita ja vartijat koirineen pitivät huolen siitä, ettei Nombeko yrittänyt paeta heti, vaan vasta salaisen atomipommin myymisen yhteydessä.

Seitsemän vuotta kului ja tyttö oli edelleen satimessa. Tutkimuslaitoksen kirjaston kaikki kirjat luettuaan ja uutisia salaa seuraten Nombeko on viisaampi kuin juoppo insinööri aavistaakaan. Mutta miksi seitsemäs, ei olemassa oleva, atomipommi joutuu Ruotsiin eikä Israeliin? Kolmella kiinalaisella naisella on siinä näppinsä pelissä.

Ruotsissa Holgerin isä ei vielä ajattelekaan lapsen tekemistä. Pakkomielle kuninkaan tapaamisesta ajaa Ingmaria paikasta ja tilanteesta toiseen. Vihdoin Ingmar sanoo vaimolleen: nyt on lapsen aika.  Mies ei voi ymmärtää miksi Henrietta synnyttääkin identtiset kaksoset. Ainoastaan pojan nimi on päätetty: Holger. Niinpä toisenkin pojan nimeksi tulee Holger.  Säästäväinen isä tuumaa, että käykööt pojat koulua vuoropäivin. Tuumasta toiseen. Toinen poika ilmoitetaan yhteiskunnan kirjoihin, toisesta tulee Holger kakkonen. Tasan eivät mene onnen lahjat.  ”Ei olemassa oleva” Holger saa ällin ja kirjoilla oleva saa vain isänperintönä fanaattisen uskon kuninkuuteen ja tyttöystäväkseen nuoren, vihaisen naisen.

Jonasson vie Nombekoa pikkuhiljaa kohti Ruotsia ja toista Holgeria. Tarinassa on mukana Etelä-Afrikan apartheidpolitiikka, Nelson Mandela, P.W. Botha. Ruotsin kuningaat IV Adolf, Carl Gustaf VI, pääministerit  Persson, Palme ja Reinfeldt. Puhumattakaan Mannerheim-tarinoista.

Jonasson on historiansa lukenut. Pienten yksilöiden Nombekon ja Holgerin elämää atomipommin piilottelijoina kuvataan realistisesti ja samalla aivan poskettomasti. Lopussa tuntui jo, että vähempi parempi. Mutta toisaalta eihän niitä Mannerheimiin liittyviä juttuja olisi voinut poiskaan jättää. Miten upeasti isoäiti niitä kertoikaan.

Tarja

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Huoneihmisen kadotetut vuodenajat



Matti Mäkelä: Sääkirja


Matti Mäkelä, tuo kotimaisen kirjallisuuden alkuvoimaisin maskuliinijäärä, julkaisi 1990-luvun lopulla Sääkirjan, joka on suomalaisen luontokirjallisuuden aatelia.


Mitenkähän huoneihmisen käy?


Heti alkuun Mäkelä tekee selväksi, että sää ja siihen liittyvät luonnonilmiöt ovat ihmiskunnan kehityksen tärkein liikkeelle paneva voima.  

Lisäksi hän ilmoittaa, että ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole, tai jos onkin, sillä ei ole mitään merkitystä.  Muutokset maapallon ilmastossa ovat luonnollisia ja väistämättömiä, ja niillä on oma, ihmisen näkökulmasta hyvin hidas aikataulunsa, joka perustuu geologisiin ja astronomisiin muutoksiin.  Ihminen ei niille mahda yhtään mitään.

Mäkelä on kehittänyt huoneihmisen käsitteen.  Huoneihminen on menettänyt yhteytensä luonnolliseen elinympäristöönsä ja sen tärkeimpään elementtiin, säähän.  Huoneihminen on luonut keinotekoisista rakennelmista kuten taajamista ja kulttuurista lumetodellisuuden, jonka turvista hän kurkistelee pelokkaana ja avuttomana kamalaa ulkoilmaa.

Erinomainen esimerkki huoneihmisestä on helsinkiläinen mieshenkilö, joka yöllisen lumimyräkän jälkeen kaivaa autoaan esiin kinoksesta nappaskengät jalassa ja pikkutakki päällä, työkalunaan golfmaila.  

Juuri tällaisen väestönosan kohtalona on huuhtoutua ensimmäisen vakavan luonnonmullistuksen mukana:

”Jos vedenpinta nousisi viidessätoista minuutissa sata metriä, juppidiilerit ja muut surffailijat New Yorkista Hong Kongiin hukkuisivat.  Kuka jäisi jäljelle?  Pikku Heidin isoisä tietysti, nahkahousuissaan jodlaamaan korkealle Alppien peräkylään.  Entä jos tulisi kolmessa minuutissa sadan asteen kylmyys?  Rantaleijonat kaatuisivat hauislihas koppurassa Kalifornian rantahiekalle.  Henkiin jäisi suomalainen perusjuntti, joka ei vielä olisi ollut ehtinyt heittää pitkiä kalsareita pois.  Hän vain kääntäisi patterin täysille, heittäisi klapeja pesään, vetäisi karvareuhkan päähän ja ihmettelisi äkillistä ”kuivaa” ilmaa keskellä kesää.  Eivät evoluutiossa kauniit ja rohkeat säily, vaan reunat, kummalliset ja erikoiset, maailman kylähullut.”

Pitkällä tähtäyksellä Pohjois-Savo saattaa hyvinkin olla voittajien puolella.


Vuodenaikojen ylistys


Kirjan loppupuoliskossa Mäkelä tunnustaa rakkautensa Suomen neljään vuodenaikaan jäyhän aseistariisuvasti.
Huoneihmisen lähes usk
onnollissävyiseen luonnonkatastrofien eli maailmanlopun pelkoon on Mäkelän mukaan yksi tehokas lääke, ja se on ulkoilmassa oleskelu.  Se lisää suhteellisuudentajua.

Mäkelä on oleskellut ulkoilmassa kaikkina vuodenaikoina, kaikissa säissä.  Hän osaa kuvata suomalaisen luonnon värejä, hajuja ja ääniä tarkasti ja rakastavasti ja tuntee myös vaihtelevien olosuhteiden vaikutuksen ihmisen sieluun.  Vuodenaikoihin liittyvät käytännölliset toimet nakutellaan almanakkaan niin kuin niiden omavaraisen, raitista ilmaa sietävän ihmisen elämässä kuuluu olla. 
  
Mäkelän henkilö ei lähde joulunpyhinä kuntosalille eikä toukokuussa Ibizalle.

Sääkirja on elämyksellinen essee, sanoo tekijä, ja niin se onkin.  Lisäksi hän kertoo halunneensa tehdä päivitetyn version Kustaa Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta, ja siinäkin hän onnistuu erinomaisesti.  Reilu viisitoista vuotta ilmestymisensä jälkeen Sääkirja osoittaa kirjoittajansa ennustaneen tarkasti tulevaisuutta, ja menneisyyttä kirjassa haarukoidaan niin pitkinä periodeina, ettei se hevillä vanhene.  

Maileena

perjantai 23. toukokuuta 2014

Satumaisempaa kuin elokuvissa




Alain Bonnard rakasti jo lapsena elokuvia. Hänen setänsä Bernard omisti pienen elokuvateatterin
Cinéma Paradisin. Kun setä halusi muuttaa uuden naisystävänsä kanssa viettämään leppoisaa eläkettä rannikolle, hän tarjosi Alainille mahdollisuutta jatkaa elokuvateatterin pyörittämistä, eikä Alain voinut vastustaa tarjousta.

Vanha elokuvateatteri alkaa täyttyä keskiviikkoiltaisin kun Alain keksii ruveta näyttämään vanhoja rakkauselokuvia myöhäisnäytöksinä. Näissä näytöksissä Alain kiinnittää huomionsa punatakkiseen naiseen. Ujo Alain vaihtaa naisen kanssa vain hymyjä, kunnes ystävänsä rohkaisemana ehdottaa erään näytöksen jälkeen illallista. Punastuen nainen suostuu.

Ravintolassa nainen kertoo olevansa Mélanie ja töissä antiikkiliikkeessä. Alain ja Mélanie uppoutuvat keskusteluun ja toisiinsa. Ja kun ilta päättyy kotiin saattamiseen ja intohimoisiin suudelmiin, Alain on täysin lumoutunut ja Mélanie tuntuu olevan samoissa tunnelmissa. Mélanie on lähdössä viikoksi sairaan tätinsä luokse, mutta lupaa tavata Alainin jälleen seuraavana keskiviikkona. 

Viikon odotus tuntuu Alainista kamalan pitkältä, mutta kun kuuluisat näyttelijä Soléne Avril ja ohjaaja Allan Wood saapuvat tapaamaan Alainia seuraavana iltana, odotusajalle taitaakin löytyä yllin kyllin ohjelmaa. Allan Wood nimittäin haluaa kuvata kohtauksia uuteen elokuvaansa Alainin elokuvateatterissa. Seuraavina päivinä Alain tapaa Allania ja Solénea useasti ja he kaikki pitävät toistensa seurasta. 

Kolmikon välille syntyy hyvinkin henkilökohtaisia keskusteluja. Puhuessaan menneistä erään illallistapaamisen jälkeen, Alain ja Soléne päätyvät yhdessä paparazzin kuviin, joissa Alain halaa näyttelijätärtä. Allan puolestaan paljastaa että hänellä on aikuinen tytär joka asuu Pariisissa, mutta heidän välinsä ovat rikkoutuneet. 

Sitten koittaa keskiviikko, jona Alain on sopinut tapaavansa Mélanien. Hän odottaa naista pitkälle yöhön, mutta Mélanie ei saavu paikalle. Alain ei tiedä Mélanien puhelinnumeroa tai sukunimeä ja pian hänelle selviää, ettei osoitekaan ole oikea. Mihin Mélanie katosi ja miksi?

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on viihdyttävä rakkaus- ja jännityskertomus. Barreau harhauttaa taitavasti lukijaa esitellessään vaihtoehtoisia syitä Mélanien katoamiselle. Hän liittää kirjan hahmoja toisiinsa uskottavilla säikeillä jotka saattavat kuitenkin katketa poikki. Juuri kun lukija luulee selvittäneensä juonen, jokin oletus paljastuukin virheelliseksi, eikä mysteeri olekaan selvinnyt.

Vaikka Alain on lopulta valmis luovuttamaan, lukijan on pakko jatkaa saadakseen selville, onko tarinassa satumainen loppu.

Heidi

perjantai 2. toukokuuta 2014

Oikea äiti


Halverson, Seré Prince: Äidinrakkaus

Koskettava esikoisteos äitiydestä, salaisuuksista ja uhrauksista.

Ella Beene jää yllättäen leskeksi, kun hänen aviomiehensä Joe menehtyy hukkumisonnettomuudessa. Ellan ensimmäinen reaktio on epäusko: Joe jos kukaan, oli aina tähdentänyt, että merelle ei saa koskaan kääntää selkäänsä – meri on aina arvaamaton. Kun todellisuus paljastuu, Ellassa herää kiihkeä tarve luoda turvalliset olot heidän kahdelle lapselleen. Surun keskelle ilmaantuu uusia vastoinkäymisiä. Ellalla ei ole ollut aavistustakaan, että heidän perheyrityksenä luotsaamansa sekatavarakauppa on menossa konkurssiin. Ja kauheinta kaikessa: lasten biologinen äiti on vuosien hiljaisuuden jälkeen vaatimassa lapsia itselleen. 

Kolme vuotta aikaisemmin oli Ella pysähtynyt matkallaan ostamaan matkaevästä, tavannut Joen ja jäänyt. Joella oli huollettavanaan kolmevuotias Annie ja vasta neljän kuukauden ikäinen Zach. Joen vaimo Paige oli äskettäin jättänyt perheensä eikä hänestä ollut kuulunut mitään, paitsi muutamia kirjeitä, joissa hän oli pyytänyt Joeta jatkamaan elämäänsä ilman häntä. 

Pelastaakseen kaupan Ella päättää muuttaa sen turisteille suunnatuksi herkkupuodiksi. Joen suku epäilee suunnitelmaa mutta kaikkien yllätykseksi idea alkaa näyttää tuottoisalta. Huoltajuuskiistassa näyttäisi siltä, että Ella saa lapset, olihan Paige käytännössä hylännyt lapsensa. Tosin Paige väittää itsepintaisesti, että oli vuosien mittaan kirjoittanut useita kirjeitä, joissa pyytänyt tavata lapsia. Kun huoltajuus päättyy Ellan eduksi, tämä löytää yllättäen kirjeet ja ollakseen oikeudenmukainen päättää esittää ne oikeudelle. Kirjeet paljastavat, että Paige oli sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja pelännyt vahingoittavansa lapsia. Hän oli lähtenyt kotoa saadakseen apua. Viimeisimmissä kirjeissä Paige oli kertonut parantuneensa ja ilmoittanut palaavansa kotiin.

Tilanne kääntyykin päälaelleen ja oikeus päättää antaa lapset biologiselle äidille. Lapset kaipaavat Ellaa elämäänsä vaikka saavatkin monenlaista aineellista hyvää Paigen luona. Ellasta elämä tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta ilman lapsia.

Halverson onnistuu välttämään liiallisen sentimentaalisuuden. Hän kuvaa lämmöllä molempien naisten monimutkaisia tunteita vaikeassa tilanteessa. Onko olemassa ratkaisua, jossa kaikki voittaisivat?

Päivikki