Huoneihmisen kadotetut vuodenajat

Matti Mäkelä: Sääkirja


Matti Mäkelä, tuo kotimaisen kirjallisuuden alkuvoimaisin maskuliinijäärä, julkaisi 1990-luvun lopulla Sääkirjan, joka on suomalaisen luontokirjallisuuden aatelia.

Mitenkähän huoneihmisen käy?

Heti alkuun Mäkelä tekee selväksi, että sää ja siihen liittyvät luonnonilmiöt ovat ihmiskunnan kehityksen tärkein liikkeelle paneva voima.  

Lisäksi hän ilmoittaa, että ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole, tai jos onkin, sillä ei ole mitään merkitystä.  Muutokset maapallon ilmastossa ovat luonnollisia ja väistämättömiä, ja niillä on oma, ihmisen näkökulmasta hyvin hidas aikataulunsa, joka perustuu geologisiin ja astronomisiin muutoksiin.  Ihminen ei niille mahda yhtään mitään.

Mäkelä on kehittänyt huoneihmisen käsitteen.  Huoneihminen on menettänyt yhteytensä luonnolliseen elinympäristöönsä ja sen tärkeimpään elementtiin, säähän.  Huoneihminen on luonut keinotekoisista rakennelmista kuten taajamista ja kulttuurista lumetodellisuuden, jonka turvista hän kurkistelee pelokkaana ja avuttomana kamalaa ulkoilmaa.

Erinomainen esimerkki huoneihmisestä on helsinkiläinen mieshenkilö, joka yöllisen lumimyräkän jälkeen kaivaa autoaan esiin kinoksesta nappaskengät jalassa ja pikkutakki päällä, työkalunaan golfmaila.  

Juuri tällaisen väestönosan kohtalona on huuhtoutua ensimmäisen vakavan luonnonmullistuksen mukana:

”Jos vedenpinta nousisi viidessätoista minuutissa sata metriä, juppidiilerit ja muut surffailijat New Yorkista Hong Kongiin hukkuisivat.  Kuka jäisi jäljelle?  Pikku Heidin isoisä tietysti, nahkahousuissaan jodlaamaan korkealle Alppien peräkylään.  Entä jos tulisi kolmessa minuutissa sadan asteen kylmyys?  Rantaleijonat kaatuisivat hauislihas koppurassa Kalifornian rantahiekalle.  Henkiin jäisi suomalainen perusjuntti, joka ei vielä olisi ollut ehtinyt heittää pitkiä kalsareita pois.  Hän vain kääntäisi patterin täysille, heittäisi klapeja pesään, vetäisi karvareuhkan päähän ja ihmettelisi äkillistä ”kuivaa” ilmaa keskellä kesää.  Eivät evoluutiossa kauniit ja rohkeat säily, vaan reunat, kummalliset ja erikoiset, maailman kylähullut.”

Pitkällä tähtäyksellä Pohjois-Savo saattaa hyvinkin olla voittajien puolella.

Vuodenaikojen ylistys

Kirjan loppupuoliskossa Mäkelä tunnustaa rakkautensa Suomen neljään vuodenaikaan jäyhän aseistariisuvasti.

Huoneihmisen lähes usk

onnollissävyiseen luonnonkatastrofien eli maailmanlopun pelkoon on Mäkelän mukaan yksi tehokas lääke, ja se on ulkoilmassa oleskelu.  Se lisää suhteellisuudentajua.

Mäkelä on oleskellut ulkoilmassa kaikkina vuodenaikoina, kaikissa säissä.  Hän osaa kuvata suomalaisen luonnon värejä, hajuja ja ääniä tarkasti ja rakastavasti ja tuntee myös vaihtelevien olosuhteiden vaikutuksen ihmisen sieluun.  Vuodenaikoihin liittyvät käytännölliset toimet nakutellaan almanakkaan niin kuin niiden omavaraisen, raitista ilmaa sietävän ihmisen elämässä kuuluu olla. 

  

Mäkelän henkilö ei lähde joulunpyhinä kuntosalille eikä toukokuussa Ibizalle.

Sääkirja on elämyksellinen essee, sanoo tekijä, ja niin se onkin.  Lisäksi hän kertoo halunneensa tehdä päivitetyn version Kustaa Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta, ja siinäkin hän onnistuu erinomaisesti.  Reilu viisitoista vuotta ilmestymisensä jälkeen Sääkirja osoittaa kirjoittajansa ennustaneen tarkasti tulevaisuutta, ja menneisyyttä kirjassa haarukoidaan niin pitkinä periodeina, ettei se hevillä vanhene.  

Maileena