Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea
2000-luvulle. Asiat ovat järjettömiä, paskamaisia, kuten
osa Jonassonin henkilöistäkin, mutta silti
sowetolainen Nombeko ja ruotsalainen Holger sinnittelevät eteenpäin nimenomaan
järkensä avulla.
Kirja on
tarinankuuntelijan unelmaa. Alussa selviää miten Nombeko synnynnäisenä
numeromestarina osasi hyödyntää tilanteet pysyen hengissä slummissa. Miten saksien avulla sai
lukutaito-opetusta ja miten timantit vaihtoivat omistajaa.
Musta tyttö oli
asianajajan mukaan menossa suoraan kadulle, joten tyttö itse oli syypää joutuessaan
insinöörin auton alle. 30 vuotta
vankeutta vaihtui tosin seitsemäksi vuodeksi palvelijana tutkimuslaitoksessa. Poistua ei
saanut. Sähköaita ja vartijat koirineen pitivät huolen siitä, ettei Nombeko yrittänyt paeta heti,
vaan vasta salaisen atomipommin myymisen yhteydessä.
Seitsemän vuotta kului ja tyttö oli edelleen satimessa. Tutkimuslaitoksen kirjaston kaikki kirjat luettuaan ja uutisia salaa
seuraten Nombeko on viisaampi kuin juoppo insinööri aavistaakaan. Mutta miksi
seitsemäs, ei olemassa oleva, atomipommi joutuu Ruotsiin eikä Israeliin? Kolmella kiinalaisella naisella on siinä näppinsä pelissä.
Ruotsissa Holgerin
isä ei vielä ajattelekaan lapsen tekemistä. Pakkomielle kuninkaan tapaamisesta ajaa Ingmaria paikasta ja
tilanteesta toiseen. Vihdoin Ingmar sanoo vaimolleen: nyt on lapsen
aika. Mies ei voi ymmärtää miksi
Henrietta synnyttääkin identtiset kaksoset. Ainoastaan pojan nimi on päätetty: Holger. Niinpä toisenkin pojan nimeksi tulee Holger.
Säästäväinen isä tuumaa, että käykööt pojat koulua vuoropäivin.
Tuumasta toiseen. Toinen poika ilmoitetaan yhteiskunnan kirjoihin, toisesta tulee Holger
kakkonen. Tasan eivät mene onnen lahjat.
”Ei olemassa oleva” Holger saa ällin ja kirjoilla oleva saa vain
isänperintönä fanaattisen uskon kuninkuuteen ja tyttöystäväkseen nuoren,
vihaisen naisen.
Jonasson vie
Nombekoa pikkuhiljaa kohti Ruotsia ja toista Holgeria. Tarinassa on mukana Etelä-Afrikan apartheidpolitiikka, Nelson Mandela, P.W. Botha. Ruotsin kuningaat IV Adolf,
Carl Gustaf VI, pääministerit Persson,
Palme ja Reinfeldt. Puhumattakaan Mannerheim-tarinoista.
Jonasson on
historiansa lukenut. Pienten yksilöiden
Nombekon ja Holgerin elämää atomipommin piilottelijoina
kuvataan realistisesti ja samalla aivan poskettomasti. Lopussa tuntui jo, että vähempi parempi. Mutta toisaalta eihän niitä
Mannerheimiin liittyviä juttuja olisi voinut poiskaan jättää. Miten upeasti isoäiti niitä kertoikaan.
Tarja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti