Toni
Morrison: Luoja lasta auttakoon
Yhdysvaltalainen Nobel-kirjailija Toni Morrison on jo 85-vuotias, mutta hänen kertojantaitonsa on ennallaan. Vaikka rotukysymys on hänen teoksissaan aina läsnä, tämä teos käsittelee enemmän vaikeaa vanhemmuutta ja lapsen ikiaikaista tarvetta rakkauteen ja hyväksyntään.
Yhdysvaltalainen Nobel-kirjailija Toni Morrison on jo 85-vuotias, mutta hänen kertojantaitonsa on ennallaan. Vaikka rotukysymys on hänen teoksissaan aina läsnä, tämä teos käsittelee enemmän vaikeaa vanhemmuutta ja lapsen ikiaikaista tarvetta rakkauteen ja hyväksyntään.
Päähenkilö
Bride ei saanut lapsena kummoisiakaan eväitä. Hän syntyi maailmaan, missä vallitsi
sääntö mitä vaaleampi iho, sen parempi. Hänen äitinsä Sweetness pitää tyttären yöntummuutta
syynä siihen, että aviomies jätti hänet pian tyttären syntymän jälkeen. Lapsi ei
saa kutsua äitiään äidiksi. Sweetness ei halua imettää, hän ei totisesti halua
olla tämän kummajaisen äiti.
”Olinhan mä sille ankara. Totta helkkarissa olin. Tyttö sanoi vastaan, ei
suostunut syömään mun kokkauksia, laittoi vain tukkaansa. Enhän mä voinut
päästää sitä hunningolle. Jotakin mun opeista taisi mennä perille. Kun katsoo
mitä tytöstä on tullut. Rikas uranainen. Ajatella”.
Kirjan
tapahtumat alkavat siitä, kun Briden poikaystävä Booker jättää hänet ilman sen
suurempia selityksiä. Bride on menestynyt elämässään, hän on kääntänyt
ihonvärinsä voitoksi korostamalla tummaa ihonväriään pukeutumalla aina
valkoiseen. Hänen muotialan yrityksensä kukoistaa. Mutta yhtäkkiä kaikki alkaa
luhistua.
Briden
mieleen nousee lapsuudesta tapahtumia. Hän on valehdellut saadakseen itselleen
huomiota ja on siinä tehnyt suurta vääryyttä tuntemattomalle ihmiselle. Hän
ottaa selville, missä tuo nainen asuu mutta saa anteeksiannon sijaan
äkkilähdöt.
Lukijalle
yllätyksenä Bride ei lähde syyttelemään elämänsä pilaamisesta karmaisevaa
äitiään vaan lähtee ihan konkreettisesti matkalle etsimään poikaystävää ja
samalla vastauksia kysymykseen ”kuka minä oikeasti olen?”.
”Tiedän että se vihaa minua. Heti kun suinkin pystyi se jätti mut siihen
kammottavaan asuntoon. Hankkiutui niin kauas kuin pääsi, laittautui hienoksi ja
hommasi huipputyön Kaliforniasta. Viimeksi kun tavattiin niin se näytti niin
hyvältä että ihan unohdin sen värin”.
Tällä
teoksella Morrison palaa julmuuden, kivun ja tuskan alkulähteille. Takakannessa
on hieno kiteytys kirjasta: Nobelistin niukka, terävä ja paljastava romaani
äidin ja tyttären suhteesta, polttavasta rakkaudesta, lapsuuskokemusten
merkityksestä ja syyllisyyden taakasta.
Teksti: Päivikki