Yllättäviä yhtäläisyyksiä nykyaikaan

 Miettinen:Piikojen valtakunta – nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla

Usein ajatellaan, että entisaikoina naimisiin mentiin nuorena. Tämä mielikuva ei ole aivan oikea, sillä avioitumisikä oli jo vuosisatoja sitten lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Syyt olivat samoja kuin nykyään: taloudelliset edellytykset perheen perustamiselle saavutettiin vasta kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä. Tämä koski sekä 1700-luvun piikoja ja renkejä että nykyään 2000-luvun opiskelijoita ja pätkätyöläisiä. Naisen kannalta oli taloudellisesti kannattavinta syntyä varakkaan isännän tyttäreksi; mielellään vieläpä ainoaksi tai ainakin vanhimmaksi tyttäreksi. Se takasi kaikkein varmimmin pääsyn jonkin talon emännäksi. Talonemännät olivat arvostettuja ja heidän sanansa painoi. Naisiin liittyvissä oikeudenkäynneissäkin käräjille voitiin kutsua todistamaan joukko ”hyvämaineisia emäntiä”. Naimattoman naisen sana painoi päätöksenteossa huomattavasti vähemmän.

Ihanteena oli, että nuorten naimattomien naisten tuli oppia vain lähinnä kotitöitä, jotta heistä tulisi aikanaan  kunniallisia perheenemäntiä kasvattamaan seuraavaa sukupolvea valtakunnalle. Miesten ja naisten työt erotellaan teksteissä, mutta arjessa ei ollut vara valita mitä itse kukin teki. Piikatytön mahdollisuudet avioliittomarkkinoilla kasvoivat ikävuosien ja taitojen karttuessa, kun taas säätyläisneidon mahdollisuudet heikkenivät. Mouhijärveläisen torpantyttären Annan tarinasta käy hyvin ilmi halu parantaa omia elinolosuhteitaan lähtemällä kotoa palkkatyöhön.

Entisaikaan oli myös sinkkuja, joskaan heitä ei tietenkään tällä nimellä kutsuttu. Entisajan naimaton nainen ei elänyt maaseudulla koskaan yksin. Hänen taustallaan oli aina perhe ja suku, jotka monin eri tavoin vaikuttivat hänen elämäänsä ja ratkaisuihinsa. Vain hyvin harva oli täysin yksin vailla turvaa. Asuipa naimaton nainen perheessä tai yksin, suku- ja perhetausta seurasi häntä aina jollain tasolla. Se määritti naisen aseman yhteisön jäsenenä. Se vaikutti myös hänen tekemiinsä valintoihin, mahdollisesti jopa siihen, synnyttikö hän aviottoman lapsen vai ei.

Yksinhuoltajuus oli monelle naiselle arkea, koska ehkäisyä ei tunnettu. Esiaviolliset suhteet olivat sallittuja ja hyväksyttyjä, jos kyseessä oli naisen perheen hyväksymä kosija. Ja vaikka lapsi olisi ollut satunnaisen suhteen seuraus, ei naista ajettu maantielle. Avioituminen nuorena oli mahdollista vain harvalle naiselle, vaikka sitä pidettiin ihanteena. Oli selvää, että avioitumista joutui odottamaan ja toisaalta sekin ymmärrettiin, että kohtalona saattoi joskus olla yllätysraskaus. Kautta aikojen nuoren naisen ongelma on ollut sama: suostuako poikaystävän kanssa seksiin vai ei? Jättääkö poika, jos ei suostu? Seurauksena saattoi olla ei-toivottu raskaus, mutta myös onnellinen avioliitto.

Myöskään uusperheet eivät ole pelkästään tämän ajan ilmiö. Entisaikaan kun ihmiset kuolivat suhteellisen nuorina ja mentiin uudelleen naimisiin syntyi uusperheitä, joissa oli sinun, minun ja meidän lapsia.

Sirkka

Mikä yhdistää kriketin, naurujoogan ja voikanan?

Vastaus: intialainen yksityisetsivä Vish Puri. Hän on Tarquin Hallin kirjoittamien jännitysromaanien päähenkilö. Lahjakkaan mutta huvittavan etsivän, hänen nerokkaiden apulaistensa sekä laajan sukunsa kautta Hall kuvaa nyky-Intiaa.

Kirjassa Vish Puri& kadonneen palvelijattaren tapaus etsivä hakee naista yli miljardin ihmisen joukosta. Vish Puri &nauruun kuolleen miehen tapaus kertoo uskomusten kyseenalaistajasta. Silminnäkijöiden mukaan Kali-jumalatar tappoi hänet. VishPuri & kohtalokkaan voikanan tapaus liittyy krikettiin ja laittomaan uhkapeliin. Sitä selvittäessään Puri matkustaa Pakistaniin. Yksityisetsivä on välttänyt tätä maata, koska hänen sukulaisiaan surmattiin siellä Intian ja Pakistanin irtautuessa toisistaan 1947.

Erikoisjoukko puolustaa seka-avioliittoja

Uusimmassa kirjassa VishPuri ja lemmenkommandojen tapaus geenitutkimus kumoaa kuvitelmat, joihin kastilaitos perustuu. Lemmenkommandot on todellinen intialainen vapaehtoisten ryhmä. Se helpottaa eri kasteihin, yhteiskuntaluokkiin ja uskontoihin kuuluvien seka-avioliittoja.

Tarquin Hall kuvaa yhtä humoristisesti intialaista yksityisetsivää kuin englantilaista poliisia. Joka kirjan lopussa hän selittää käyttämiään intialaisia sanoja. Kohtalokkaan voikanan tapaus ja lemmenkommandojen tapaus sisältävät myös reseptejä. Hall asuu New Delhissä kuten yksityisetsiväkin, mutta hän kasvoi Englannissa kahden kulttuurin perheessä ja on työskennellyt ympäri maailmaa.

Autoonahtautumisennätys

Tässä ote tuoreimmasta Vish Puri –kirjasta:

"Autoon oli tarkoitus mahtua vain kaksi eteen ja kolme taakse, mutta se oli pelkkää teoriaa. Purit olivat suurten intialaisten perheiden tapaan tottuneet ahtautumaan pikkuruisiin autoihin tehokkaasti kuin sirkuspellet. Heidän kaikkien aikojen ennätyksensä, joka oli saavutettu kuuden tunnin ajomatkalla Delhistä Chandigarhiin, oli neljätoista – neljä aikuista, kolme teiniä, viisi lasta ja kaksi vauvaa – joskin on myönnettävä, ettei koko matkaa tehty omin voimin, sillä moottori ylikuumeni Ambalan lähistöllä.

Kullannuppuun mahtui kaksitoista matkustajaa – siitäkin huolimatta että Chetan vei koko etummaisen matkustajan penkin (mitä nyt hänellä oli yksi pakollinen pikkulapsi sylissään) eikä kuskin penkillä istunut ajajan lisäksi ketään, sillä ovella oli taipumus aueta kuopissa. Äiti ja Rumpi istuivat takapenkillä seurassaan veljenpoika Abhishek (jonka piti työntää pitkä kaulansa puoliksi ulos ikkunasta) sekä veljentytär Harish ja Jagdishin vaimo, Sonam-täti. Kolmevuotias Akhil seisoi käsijarrun takana. Kaksoset olivat takaistuimella ja irvistelivät riemumielin takaikkunasta.

Matkan ainoat ”riesat” olivat ilmastoinnin puuttuminen (päivän ylin lämpötila oli täsmälleen 42 celsiusastetta), istuinten löysät jouset ja se, että Akhil piti auttaa ikkunasta ulos aina kun hänen täytyi pysähtyä pissalle (jos ovia olisi avattu, joku olisi voinut pudota kyydistä).

Muilta osin kaikilla oli ”kerta kaikkiaan mukavaa.”

Terhi

jännitysromaanit dekkarit Intia naurujooga kriketti gurut kastilaitos geenitutkimus lemmenkommandot reseptit autoilu

Alasti taivaskalliolla

Ihalainen, Jarmo: Perheestä ja alastomana juoksemisesta

On elokuun ensimmäinen viikonloppu. Wikstenin teollisuussuvun omistamalla kesähuvilalla valmistaudutaan kesäjuhlan viettoon.

Sofia ja Roosa

 Ensimmäiseksi paikalle saapuu Sofia.  Kolmekymppinen Sofia työskentelee perheyrityksessä. Nyt hänestä kuitenkin tuntuu, että on muutoksen aika. Jotain pitäisi saada aikaan, jotain muutakin kuin selkää koristava liskotatuointi. Sofia hämmästelee itsekin saamattomuuttaan. Tavallisesti Sofia on se, joka ”tekee” ja pikkusisko Roosa se, jonka ”pitäisi tehdä”.

Roosa on opettaja, hänellä on rastat ja ”aina joku mies”, tällä kertaa mukana on Mari-paitainen Jyri. Kun Jyri kaartaa huvilan pihaan, Roosa havahtuu ajatuksistaan.  Hän tahtoo toisenlaisen elämän.  ”Kun aletaan puhua lasten nimistä, on aika vaihtaa miestä”.

Fredriksson ja Gudrun

Wikstenin huvilan vieressä on pienempi mökki. Aiemmin sitä isännöi asianajaja Fredriksson vaimoineen, nyt sitä asuttaa naistaitelijapari Fredriksson ja Gudrun. Fredriksson on ylipainoinen kirjailija, joka Gudrunin mielestä ”joi liikaa, piruili liikaa ja oli kuin tahallaan vastenmielisempi. Synkempi ”.  Kuvataiteilija Gudrun on luonteeltaan lempeämpi. Hän pohdiskeli usein parisuhteen mielekkyyttä. Gudrun oli tyttöjen lapsuuden itseoikeutettu taikajuoman valmistaja ja Fredriksson maljapuheen pitäjä. Kun mökillä vierailevat yhtiön miehet veivät vanhempien huomion, naisten luota löytyi tytöille turva.

Kun paluuta entiseen ei ole

Kun tytöt saapuvat huvilalle, se on tyhjillään. Erik-isää ei näy – luultavasti hän on mennyt kapakkaan. Kaikki on tänä kesänä muutoinkin toisin, sillä Gudrun on kuollut aiemmin. Tuleekohan juhlista mitään?

Kirjassa tarina kulkee limittäin kolmessa sukupolvessa. Menneisyyden haamuna on tyttöjen isoisä Ville Kivilahti alias Wilhelm Wiksten. Eilistä ja nykyisyyttä edustaa hänen poikansa Erik. Sofia ja Rosa hallitsevat nykyisyyttä. Kun suvun synkät salaisuudet paljastuvat ja kirjan tapahtumat etenevät kohti traagista loppua, jää avoimeksi kysymys: kenen on tulevaisuus?

Ihalaisen kirjaa on pidetty Tove Janssonin Kesäkirjan ja Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -teoksen sukulaiskirjana. Kaikki kolme soveltuvat mainiosti kesälukemiseksi. Ihalaisen tekstiä on miellyttävä lukea. Kirjaa täytyi lukea ajatuksella, sillä eri aikatasoilla etenevä teksti ja romaanin moninaiset tapahtumat vaativat keskittymistä.

Vuonna 1966 syntynyt Jarmo Ihalainen on valtiotieteen maisteri, joka on kirjoittanut työnsä ohessa useita sosiaali- ja terveysalan oppikirjoja.  Perheestä ja alastomana juoksemisesta oli ehdolla vuonna 2012 Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon saajaksi.

Aira

Todellisuus muuttaa muotoaan

Danielle Trussoni: Enkelioppi

Evangeline herää ennen aamunkoittoa ja pukee päälleen mustat vaatteet ja hunnun. Niiden sekuntien aikana hänen yksityinen minänsä muuntautuu sisar Evangelineksi, keskeytymättömän rukouksen fransiskaanisisareksi. Sisar Evangeline on hoitanut kello viiden rukousvuoron siitä asti kun antoi luostarilupauksensa viisi vuotta sitten, luostarissa kasvaneen tytön täytettyä 18 vuotta.

Sisar Evangeline työskentelee Pyhän Rosan luostarin kirjastossa ja vastaa koko luostarin kirjeenvaihdosta. Saapuvissa kirjeissä tiedustellaan suurimmaksi osaksi luostarin mittavasta enkelikuvien kokoelmasta ja sisar Evangeline vastaa jokaiseen kirjeeseen. Sitten kylmänä joulukuisena aamuna, postin mukana saapuu erikoinen kirje. Kirjeessä pyydetään muitta mutkitta lupaa tulla tutkimaan luostarin arkistoon äiti Innocentan kirjeenvaihtoa Abigail Rockefellerin kanssa. Sisar Evangeline kirjoittaa saman tien jyrkän kieltävän vastauksen röyhkeälle Verlaine- nimiselle tutkijalle.

Kirjeen pyyntö jää kuitenkin askarruttamaan sisar Evangelinea ja hän menee etsimään pyydettyä kirjeenvaihtoa arkistosta. Sisar Evangeline löytää yhden kirjeen, mutta ei ymmärrä mistä siinä puhutaan. Voisiko sisältö liittyä jotenkin tulipaloon joka tuhosi luostarin vuonna 1944? Luostari rakennettiin uudestaan Abigail Rockefellerin lahjoituksen avulla. Asia vaivaa sisar Evangelinea niin paljon, että hän työntää kirjeen taskuunsa lähtiessään arkistosta.

Löytyneen kirjeen arvoitus ei ole kuitenkaan mitään verrattuna sisar Evangelinen hämmästykseen, kun nuori mies ilmestyy luostarin kirjaston ovelle. Jostain kumman syystä sisar Evangeline tietää heti, että mies on Verlaine. Sisar Evangeline ei osaa päättää, pitäisikö hänen toivottaa Verlaine tervetulleeksi, vai heittää hänet ulos. Hän päätyy kysymään, kuinka voisi auttaa.

Tuo pieni kysymys saa liikkeelle suuria voimia, jotka mullistavat Evangelinen elämän. Hänelle selviää, että luostarilla ja Evangelinen kuolleilla vanhemmilla on ollut merkittävä osa tuhansia vuosia jatkuneessa taistelussa ja Evangelinen on aika seurata verensä perintöä.

Enkelioppi on viihdyttävä sekoitus fantasiaa, jännitystä ja romantiikkaa. Vauhtiin päästyään, tarina kasvaa eeppisin mittoihin ja pitää otteessaan viimeiseen lauseeseen asti. Enkeliopin tarina jatkuu kirjassa Enkelikaupunki.

Heidi

Kun petoksesta tulee tapa

GeorgeR. R. Martin: Valtaistuinpeli

Tällä hetkellä pinnalla oleva TV-sarja Game of Thrones pohjautuu George R. R. Martinin kirjoittamaan Tulen ja jään laulu –fantasiakirjasarjaan. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Valtaistuinpeli, joka käynnistää aatelissukujen taistelun elämästä ja kuolemasta.

Kun Westerosin kuningas Robert Baratheon pyytää lordi Eddard Starkkia toimimaan oikeana kätenään, edellisen menehdyttyä yllättäen, tulee lordi Stark tahtomattaan vedetyksi mukaan juonittelujen ja petosten taistelukentälle. Samaan aikaan toisaalla valtansa vallankaappauksessa menettänyt Targaryenin suvun viimeiset haluavat koota voimansa ja ottaa takaisen sen mihin he ajattelevat olevan oikeutettuja.

Martinin kirjoitustyyli ei turhaan kiertele asioita monen mutkan kautta, vaan kertoo häpeilemättä miten ne ovat. Hän ei myöskään tuhlaa sanojaan turhaan kuvailemiseen vaan keskittyy viemään tarinaa intensiivisesti eteenpäin. Juonen nopea eteneminen monine hahmoineen tekeekin kirjasta sekä koukuttavan että paikoin haastavaa luettavaa.

Meeri

Yksi yhteinen nimittäjä

Rentola, Annika: Pystytkö sanomaan perkele – 15 tarinaa aivohalvauksesta

Suurimmasta osasta tämän kirjan tarinoista välittyy hyvin myönteinen ja elämäniloinen asenne; huolimatta siitä, että kaikki ovat kokeneet aivohalvauksen.

Aivohalvaus on yhteinen nimittäjä aivoinfarktille, aivoverenvuodolle (ICH) ja lukinkalvonalaiselle verenvuodolle (SAV).  Jokaisen henkilökertomuksen jälkeen on tietoisku, jossa kerrotaan ao. henkilön aivohalvauksessa tulleista oireista yleisesti. Kirjan lopussa on vielä sanasto, kirjallisuutta sekä verkkosivujen osoitteita.

Kirjan ensimmäinen kertoja on Peter von Koskull (78 v.). Monien muiden tapaan Peter ei välittänyt eikä edes tiennyt ensimmäisten varoittavien oireiden tarkoittavan mahdollista tulevaa aivohalvausta. Hän jatkoi työntekoa täysillä. Peter sai kaksi varoittavaa sairaskohtausta: TIA:n ja siitä parin vuoden kuluttua puolen tunnin mittaisen puhehäiriön. Varsinainen aivohalvaus iski 12 vuotta ensimmäisen TIA-kohtauksen jälkeen. Ehkä pahin aivohalvauksen jälkeisistä oireista hänellä on afasia, mutta masennus on myös tuttu. Sinnikkäällä harjoittelulla Peter on oppinut monia taitoja, jotka olivat heti aivohalvauksen jälkeen kadoksissa. Peter on myös käynyt kertomassa tuleville lähi- ja vanhustyöhön erikoistuville opiskelijoille millaista on afaattisen henkilön arki.

Marina Grotell sai aivohalvauksen 27-vuotiaana. Hän asui silloin itäranskalaisessa Besanconin kaupungissa. Marinan ensimmäinen lapsi oli syntynyt vain kuusi viikkoa aikaisemmin. Ensimmäinen päänsisäinen verenvuoto aiheutti erittäin kovan päänsäryn. Marina kävi lääkärissä, mutta koska mikään ei näyttänyt olevan vialla, hänet lähetettiin kotiin. Suuri verenvuoto iski viikon kuluttua ensimmäisestä. Marinan puolison tullessa kotiin vauvan itku kuului rappukäytävään ja Marina itse makasi sängyn ja ikkunaseinän välissä koomassa ja korisi hengenahdistuksen takia. Marinalle liput merkitsevät toivoa, koska hänen päästessään sairaalasta oli Kalevalan päivä ja liput liehuivat. Samoin oli myös silloin, kun Marina palasi kotiin olympiajoukkueen mukana.

Tärkeintä on, että kirjassa tulevat esille monenlaiset oireet, jotka voivat liittyä aivohalvaukseen. Opettele siis oireet ja hälytä apua ajoissa! Mitä nopeammin aivohalvauspotilas pääsee hoitoon, sitä paremmat ovat kuntoutumis- ja paranemismahdollisuudet.

Sirkka

Viimeinen suuri seikkailu

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Otto
Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin.

Sinun (ikuisesti)
Ettasi

82-vuotias Etta Kinnick herää eräänä aamuna aikaisin, ottaa mukaansa hiukan rahaa, lämpimiä vaatteita, suklaata, kyniä, postimerkkejä ja miehensä Oton kiväärin ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa meren rantaan. Ensimmäiset kilometrit omien peltojen halki taittuvat hetkessä.

Otto löytää herättyään keittiöstä vaimonsa kirjeen ja pinon reseptikortteja. Hän pohtii, pitäisikö hänen pukea saappaat ja takki ja lähteä etsimään Ettaa. Otto kuitenkin nousee vain katsomaan karttapallosta kuinka pitkä matka Etalla on edessään. Kun viikkoa myöhemmin Etalta tulee toinen kirje, Otto alkaa merkata karttapalloon Etan reittiä.

Muutamaa kuukautta aiemmin Etta on alkanut nähdä Oton unia omiensa sijasta. Yhtäkkiä hän seisoo meressä housut jalassa, harmaan rannan edessä, veri ulottuu polviin, joka puolella on huutavia miehiä ja siinä hän seisoo lusikka tai pyyheliina kädessä. Yö yön jälkeen. Manitobassa Etta nukkuu sinappipellossa ja näkee unta veneistä ja pojista ja miehistä, jotka vetävät vettä henkeen. Kun Etta herää, hänen vieressään on kojootti. Kojootti lähtee seuraamaan Ettaa ja Etta nimeää sen Jamesiksi.

Oton on pakko opetella laittamaan ruokaa ja leipomaan. Kun hän saa kanelipullat onnistumaan ensimmäistä kertaa, hän menee viemään niitä naapurin Russellille. Kun miehet ovat kahvitelleet tuoreen pullan kanssa, Russell paljastaa, että Etta jätti kirjeen myös hänelle. Russell ei ole saanut kerrottua asiasta aiemmin, koska hän on Otolle vihainen siitä että Otto päästi Etan lähtemään.

Rohkeutta kerättyään Russell tulee keskellä yötä vaatimaan, että Otto lähtee hänen kanssaan hakemaan Etan takaisin kotiin. Russell raivostuu kun Otto kieltäytyy ja lähtee yksin. Russell on huolissaan Etasta, sillä Etta on alkanut unohdella asioita. Välillä hän ei muista edes kuka on.

Kaikki asiat eivät ole kuitenkaan kadonneet Etan muistista. Etan kulkiessa kohti merta, menneisyys kiertyy auki ja siinä on osansa Etalla ja Otolla ja Russellilla ja Jamesilla.

 Etta ja Otto ja Russell ja James on koskettava ja kaunis tarina muistamisesta ja unohtamisesta. Se on Iso-Britanniassa asuvan kanadalaisen muusikon ja kirjailijan, Emma Hooperin, esikoisromaani.

Heidi