maanantai 4. toukokuuta 2015

Yksi yhteinen nimittäjä



Rentola, Annika: Pystytkö sanomaan perkele – 15 tarinaa aivohalvauksesta

Suurimmasta osasta tämän kirjan tarinoista välittyy hyvin myönteinen ja elämäniloinen asenne; huolimatta siitä, että kaikki ovat kokeneet aivohalvauksen.

Aivohalvaus on yhteinen nimittäjä aivoinfarktille, aivoverenvuodolle (ICH) ja lukinkalvonalaiselle verenvuodolle (SAV).  Jokaisen henkilökertomuksen jälkeen on tietoisku, jossa kerrotaan ao. henkilön aivohalvauksessa tulleista oireista yleisesti. Kirjan lopussa on vielä sanasto, kirjallisuutta sekä verkkosivujen osoitteita.

Kirjan ensimmäinen kertoja on Peter von Koskull (78 v.). Monien muiden tapaan Peter ei välittänyt eikä edes tiennyt ensimmäisten varoittavien oireiden tarkoittavan mahdollista tulevaa aivohalvausta. Hän jatkoi työntekoa täysillä. Peter sai kaksi varoittavaa sairaskohtausta: TIA:n ja siitä parin vuoden kuluttua puolen tunnin mittaisen puhehäiriön. Varsinainen aivohalvaus iski 12 vuotta ensimmäisen TIA-kohtauksen jälkeen. Ehkä pahin aivohalvauksen jälkeisistä oireista hänellä on afasia, mutta masennus on myös tuttu. Sinnikkäällä harjoittelulla Peter on oppinut monia taitoja, jotka olivat heti aivohalvauksen jälkeen kadoksissa. Peter on myös käynyt kertomassa tuleville lähi- ja vanhustyöhön erikoistuville opiskelijoille millaista on afaattisen henkilön arki.

Marina Grotell sai aivohalvauksen 27-vuotiaana. Hän asui silloin itäranskalaisessa Besanconin kaupungissa. Marinan ensimmäinen lapsi oli syntynyt vain kuusi viikkoa aikaisemmin. Ensimmäinen päänsisäinen verenvuoto aiheutti erittäin kovan päänsäryn. Marina kävi lääkärissä, mutta koska mikään ei näyttänyt olevan vialla, hänet lähetettiin kotiin. Suuri verenvuoto iski viikon kuluttua ensimmäisestä. Marinan puolison tullessa kotiin vauvan itku kuului rappukäytävään ja Marina itse makasi sängyn ja ikkunaseinän välissä koomassa ja korisi hengenahdistuksen takia. Marinalle liput merkitsevät toivoa, koska hänen päästessään sairaalasta oli Kalevalan päivä ja liput liehuivat. Samoin oli myös silloin, kun Marina palasi kotiin olympiajoukkueen mukana.

Tärkeintä on, että kirjassa tulevat esille monenlaiset oireet, jotka voivat liittyä aivohalvaukseen. Opettele siis oireet ja hälytä apua ajoissa! Mitä nopeammin aivohalvauspotilas pääsee hoitoon, sitä paremmat ovat kuntoutumis- ja paranemismahdollisuudet.

Sirkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti