Polkupyörällä ajamisen taito

Olen aina pitänyt kirjoista, joissa henkilöt ovat jollakin tavalla säröillä. Elämässään onnistuneet, kaikin tavoin mallikelpoiset yksilöt harvemmin jaksavat kiinnostaa.

Ron McLartyn kirjan Polkupyörällä ajamisen taito päähenkilö Smithy Ide on 43-vuotias itseään inhoava 120-kiloinen luuseri, joka tekee puuduttavaa työtä ja täyttää vapaa-aikansa epäterveellisillä tottumuksilla. Ihmissuhteetkaan eivät oikein nappaa. Smithyllä ei ole vaimoa, tyttöystävää eikä edes mainittavia ystäviä. Mikä saa antisankarimme havahtumaan ja kääntämään elämänsä uuteen suuntaan?

Tarinan alussa Smithy Ide on täysin hukassa. Hän kuluttaa elämänsä tupakoiden ja juopotellen, eikä päiviin oikein muuta mahdukaan. Tärkeimmät läheiset ovat omat vanhemmat, joiden kanssa hän jakaa kauan sitten kadonneen sisarensa kipeän muiston. Smithy kuvaa itseään armottomasti:

Vaikka poikavuosieni elämässä ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa tai johdonmukaista toimintamallia, olin kuitenkin omalla vähäpätöisellä tavallani mukana tässä maailmassa. Osa kokonaisuutta. Nykyisin mitään ei enää tapahdu. Totesin vain jossain vaiheessa, että televisio, olut ja suolarinkelit ovat helpompi vaihtoehto.

Smithyn pysähtynyt elämä kääntyy ylösalaisin odottamattoman tragedian seurauksena, ja muistot, sattuma sekä silkka humalatila sysäävät Smithyn polkupyörän selkään. Hänen tavoitteenaan on selvittää, mitä tapahtui päänsisäisiin ääniinsä hukkuneelle siskolle. Taival taittuu paahtavassa auringossa, tähtitaivaan alla ja lumimyrskyssä. Smithy joutuu auton töytäisemäksi, hänet hakataan, häntä uhataan aseella, ja epäillään vuoroin kodittomaksi alkoholistiksi, lasten hyväksikäyttäjäksi tai onnenonkijaksi. Mutta Smithyä myös autetaan, kun hän tarvitsee apua, ja hän saa kokea todellista välittämistä.

Polkupyörällä ajamisen taito on vähäeleinen, mutta vetoava tarina tavallisen miehen matkasta Amerikan halki kohti omia muistoja, kertomus pyrkimyksestä ottaa oma elämä haltuun. Kerronta kulkee vuorotellen nykyisyydessä ja menneisyydessä. Matkan myötä punoutuu auki tarina Smithyn lapsuudesta ja aikuisuuden varhaisvuosista, hänen perheestään ja sisaren sairaudesta, omasta kasvusta sekä rakkaudesta.

Smithyn kohtaamille henkilöille on kertynyt vastoinkäymisiä keskimääräistä enemmän. He räpiköivät elämässään eteenpäin miten taitavat. Pidän tyylistä, jolla kirjailija on henkilöitään kuvannut: hän ei maalaile eikä selitä asioita puhki, vaan antaa tilaa lukijassa syntyville tunteille, oivalluksille ja tulkinnoille. Polkupyörällä ajamisen taito on kehitystarina vailla imelyyttä. Sen lukeminen antaa uskoa muutoksen mahdollisuuteen.

Päivikki