 |
| Tämän punajalkahaukan kävin oikeasti bongaamassa 29.5. Maaningalla. Kuva: Ilkka Markkanen. |
Lars Sundin mainio kirja Onnellinen pieni saari vuodelta 2007 antoi selvää osviittaa siitä, että kirjailija on myös vakavasti otettava lintuharrastaja. Sen huomaa tavasta, jolla lintuja kuvataan; siinä ei ole mitään ylimalkaista, vaan tarkkoja huomioita.
Silti kirja Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset yllätti: mieshän on sukulaissielu. Varmasti jokainen himolintuharrastaja kokee läheisyyttä Sundin tavassa elää lintuvuosi läpi, vuosi toisensa jälkeen. Juuri tässä piilee harrastusten viehätys ja tärkeys: tapaatpa ”kohtalotoverin” missä tahansa, sinun on helppo liittyä seuraan ja puhua samaa kieltä vaikka ilman yhteistä kieltä.
Tästä päästään kielikysymykseen ja kirjan käännökseen. Suomalaisen lintuharrastuskentän läpikotaisin tuntevana koin käännöksen monilta osin heikoksi, se ei vastaa suomalaisten harrastajien tapaa kommunikoida keskenään ja ulospäin. Kirjassa yltiöpäisesti käytetty sana ”bongaus” tarkoittaa meille sitä, että mennään katsomaan jonkun toisen löytämää harvinaisuutta (tai muuten vaan mielenkiintoista lajia), josta on saanut tiedon havaintojärjestelmästä tai tekstiviestihälytyksen. Muuten me teemme retkiä ja katsomme, havainnoimme, tarkkailemme ja harrastamme lintuja.
Koska suomennos, joka sisälsi paljon kirjoitusvirheitäkin, tuntui falskilta, minun oli pakko lukea perusruotsillani alkuperäisteos. Epäilykseni oli totta: ei siellä puhuttu joka käänteessä bongauksesta, ruotsiksi ”kryssa”, vaan termi oli ”skåda” kuten teoksen nimessäkin En morgontrött fågelskådares bekännelser.
Niinpä törmäsin suomen kielen puutteellisuuteen tässä asiassa. Ruotsin termille ”skåda fåglar” tai englannin ”to be (or not to be) watching birds” ei löydy hyvää suomenkielistä vastinetta. Lintuharrastaja on toimiva substantiivi, mutta verbille "skådä" on vaikea löytää vastinetta. Käsittääkseni sana bongata ei sisällä suurelle yleisöllekään sitä, että lintua tarkastellaan yksityiskohdittain ja havainnoidaan myös linnun käyttäytymistä. Harmi, että sana bongaus on niin helppo ja tarttuva toisin kuin ruotsin "kryssa".
Lintuharrastuksen ytimessä
Mutta selvitellään jalat irti kielikysymysten lillukanvarsista ja lennetään mukaan Sundin lintujen täyttämään elämään. Oleellista on, että linturetkille mennään aina kun voidaan ja myös silloin, kun ei oikeastaan voida. Levottomat jalat vievät huomaamatta ulos, kun tietää, että juuri nyt on oikea aika nähdä vuoden ensimmäinen metsähanhi, kiuru tai västäräkki.
Sundin sanoin tällainen lintuharrastaja ei pysty enää lintujen kohtuukäyttöön, vaan kyseessä on vakava riippuvuus. Tästä lintuholismista ei edes halua päästä eroon, minä jos kukaan sen tiedän. Kirjaa voikin suositella Aves-Anon-vertaistukiryhmille eli linnuista riippuvaisten läheisille lukemistoksi oman holistinsa ymmärtämiseen.
Lars Sundin päiväkirjanlehdet, kohtaamiset lintujen kanssa, sattuvat toista aamu-unista linturetkeilijää suoraan sydämeen. Naispuoliselle harrastajalle miehisen miehen tunnustus ”Minä olen heikkona sinirintoihin” tuo suorastaan kyyneleet silmiin. Myös aeto savolaenen lintumies tunnustaa retkillä rehdisti ääneen lintuheikkoutensa, se ei ole vain ruotsinkielisen väestön tapa.
Sund ei yritäkään olla tieteellinen lintujen tarkkailija, vaan hän toteaa monien lintuharrastajien yhteisellä suulla ”Mutta ehkä se juuri on jutun juoni: teemme jotain sellaista mikä on täysin turhaa muille kuin meille itsellemme ja toisille yhtä lintuhulluille.” Luonnon säilymisestä jälkipolville Sund kuitenkin kantaa aitoa huolta. Siksi on tärkeää niin Ruotsissa kuin Suomessakin ilmoittaa havaintonsa valtakunnallisiin havaintojärjestelmiin. Kirjassa kuljetaankin reaaliajassa lintuhavaintojen seuraamisessa, niin kuin valtaosa aktiiveista lintumiehistä ja -naisista tekee.
Koen äärimmäisen läheiseksi Sundin tavan harrastaa ja kuvata sanallisesti näkemänsä linnut. Jo tässä olisi yllin kyllin antamaan loistava lukukokemus. Mutta Sund on perehtynyt tarkoin lintuharrastuksen ja -tieteen historiaan alkaen antiikin Kreikan lintuoraakkeleista. Laaja lukeneisuus ja yleissivistys näkyvät myös lintuaiheisen runouden siteerauksissa, mikä kaikki kulkee päiväkirjan lehdillä mukana. Arvostan suuresti poikkitieteellisyystaiteellisuutta, ja tämä on hyvä syy hankkia kirja myös ikiomaksi.
Johdattakoon kirjassa siteerattu Esaias Tegnérin runo ”Muuttolinnut” vuodelta 1812 meidät Pohjolan kesään:
On korkeella kurussa niittymme tuo
sinne parvemme päätyy vuoteensa luo.
Sinne laskemme munat, pohjoisen kesään
missä aurinko yön käy hautovan pesään.
Asta Lähdesmäki
lintuharrastaja
Kiitos vinkistä! On pitänyt lukea tämä Sundin kirja, vaikka en itse linnuista tiedä juuri mitään. Kiinnostaa, koska lähes kaikki kirjailijan romaanit ovat olleet niin mainioita. Erityisesti miehen Pohjanmaa-trilogia oli todella hyvä ja mielenkiintoinen. Suosittelen lukemaan! Onnellinen pieni saari sen sijaan oli minulle pieni pettymys. En tiedä, miksi en niin kauhean paljon tykännyt.
VastaaPoista