Pohjoisen poikia ja etelän eläviä

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Mooses Mentula on kirjoittanut Lappiin sijoittuvan romaanin, jossa ei joikata tunturissa eikä eletä eksotiikasta. Juuri kirjailijan valinta välttää tavanomaisia yleistyksiä miellytti minua Isän kanssa kahden -kirjassa. 

Karvakenkiä ja villisikoja

Kaikki sai alkunsa Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta. Sinne oli Mariannen kapina pyrkyrivanhempia vastaan hänet tuonut. Sinne ilmestyi paikallinen poroisäntä Jouni valakkoporon nahasta tehtyine karvakenkineen. Niistähän ei voinut etelän tyttö kieltäytyä.

Marianne halusi Jounin kanssa samaan pesään, ottaa sen korvista kiinni ja nuolla ketsupin ylähuulen päältä.

Alussa kaikki sujui hyvin. Elämä soljui omaa tahtiaan. Syntyi poika Lenne, nyt jo kymmenvuotias. Pikkuhiljaa yhteiselo alkoi kuitenkin hiertää. Jopa Jounin rakkauden lahjana vaimolleen hankkimat villisiat tuntuivat yhdentekeviltä. Oliko Marianne valinnut tällaisen elämän, vai oliko siinä käynyt toisin päin: elämä olikin tehnyt valinnat hänen puolestaan?

Mönkijällä pahaa pakoon

Mariannen tukala olo näkyy perheen jokapäiväisessä elämässä. Herkkä neljäsluokkalainen Lenne joutuu kantamaan aikuisten pahan olon. Vessaankaan ei voi yöllä hädässä mennä, koska silloin paljastaisi kuunnelleensa vanhempien riitelyjä. Ajatukset risteilevät pienessä päässä.

Miksi äiti oli koko ajan niin inhottava isälle? Jos Lenne sanoi siitä äitille, niin sen nenän päälle tuli ryppyjä eikä se vastannut.

Mariannen mieli alkaa lepattaa levottomana etelän elämälle. Kylään muuttaa uusi miesopettaja Jyrki, ja Korhosen perheen solmut tiukkenevat entisestään. Mutta ei Marianne ole se, mitä Jyrki Hartikainen on pohjoiseen tullut hakemaan. Ei hänestä, Luosto- hotellissa alkunsa saaneesta ja isäänsä ikävöivästä, ole perheen rikkojaksi. Hän ei ollut samanlainen paska kuin Kalu-Kaartamo.

Lennen ahdistus lisääntyy. On pakko paeta ja ajaa mönkijällä tietön taival eräkämpälle. Siellä tulee itku ja hätä: entäpä jos kukaan ei kaipaakaan? Onneksi isä tulee. Itkunsekainen keskustelu isän kanssa kämpällä helpottaa.

Ettehän tet enää riitele?
Riiat on nyt loppu. Paremmin met kahdestaan pärjätään.

Mooses Mentulan kirjan tarina on monessa perheessä valitettavan totta. Kirjailija kuvaa lapsen asemaa aikuisten solmuissa tarkasti ja todentuntuisesti. Tähän auttaa Mentulan opettajatausta. 

Vaikka kirja kertoo vakavista asioista, siihen mahtuu kosolti hauskaa sanailua. Varsinkin paikalliset ja heidän käyttämänsä murre elävöittää tekstiä mukavasti.  

Alle nelikymppinen kainuulaistaustainen kirjailija on itsekin asunut Lapissa, ja se on vaikuttanut hänen realistiseen Lappi-kuvaansa. Lapin lumoa myydään turisteille, mutta esimerkiksi Ivalossa 50-luvun lopulla syntynyt saattoi törmätä joikuihin ja värikkäisiin lapinpukuihin vasta televisiota katsellessaan! 

Mooses Mentulalta on ilmestynyt aiemmin novellikokoelma Musta timantti.

Aira

Rakkaus juoksee pakoon

Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen

Yunior ei pidä itseään pahana miehenä. Hän on vain heikko ja täynnä virheitä. Näitä virheitä naiset eivät halua antaa anteeksi. Yunior rakastuu, pettää, jää aina kiinni, yrittää hyvitellä ja tulee jätetyksi. Missä vika?

Viimeisin tyttöystävä, tai oikeastaan kihlattu, Magda pitää Yunioria tyypillisenä dominikaanilaismiehenä. Yuniorin muistellessa menneisyyttään ja naisiaan, hän kertoo samalla lapsuudestaan ja perheestään. Kumpikaan miehenmalli, isä tai veli ei opettanut Yunioria kunnioittamaan naisia ja parisuhdetta. Muutto Yhdysvaltoihinkaan ei muuttanut dominikaanilaismiestä. Estääkö siis verenperintö Yunioria pysymästä uskollisena?

Vai olisiko ongelma sittenkin se, että jää kiinni? Yunior säilyttää kaikki salaiset sähköpostinsa ja kirjoittaa seikkailuistaan päiväkirjaan. Alkaa tuntua siltä että Yunior haluaakin testata, löytyisikö naista joka hyväksyisi sivusuhteet. Käytöksensä muuttamista hän ei edes harkitse. Kunnes Magda jättää hänet.

”Yrität saada hänet jäämään kaikin mahdollisin konstein. Kirjoitat hänelle kirjeitä. Viet hänet autolla töihin. Siteeraat Nerudaa. Laadit sähköpostiviestin, jolla katkaiset välit kaikkiin lutkiisi. Torjut heiltä tulevat viestit. Vaihdat puhelinnumeroa. Lopetat juomisen. Lopetat tupakoinnin. Julistaudut seksiriippuvaiseksi. Syytät isääsi. Syytät äitiäsi. Syytät patriarkaalista yhteisöä. …”

Mikään ei auta. Vieraissakävijän on aika kantaa vastuu teoistaan. 

Dominikaanisessa tasavallassa syntynyt Junot Diaz asuu Yhdysvalloissa ja hän on voittanut romaanillaan Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä Pulitzer -palkinnon.  

Heidi

Parannetaanko maailmaa?

Savossa on parannettu maailmaa. Esimerkiksi kirjailija Minna Canth sai näytelmällään Työmiehen vaimo (1885) vaikutettua lainsäädäntöön niin, että naiset pääsivät hallitsemaan omaa ansiotuloaan.  Minnan 170-vuotissyntymäpäivän (19.3) kunniaksi esittelen nykyajan epäkohdista kertovia kirjoja.

Aseet ja taseet

Tutkija Jarmo Pykälä esittelee asevientiä kirjassa Suomalainen asekauppa: Rauhan, vallan ja sodan ytimessä (2014). Hänen näkökulminaan ovat politiikka, talous, maanpuolustus ja asevalvonta. Kirja sisältää kiinnostavan tarinan siitä, kuinka Pykälä marssi erääseen pankkiin. Hän kertoi haluavansa sijoittaa vastuullisiin sijoitusrahastoihin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Vastuuttomat vaatteet

”Suhtautumiseni on tiukentunut vuosi vuodelta monen asian, varsinkin ihmisten kodeista sisään ja ulos jatkuvasti virtaavan tavaramassan kohdalla. Pärjäisimme niin paljon vähemmällä. Olen silti välttänyt liikaa moralisointia. Pyrin annostelemaan sen sopivan pieniksi annoksiksi, koska liika maailmantuska lamaannuttaa ja hyvien. tiedostavien ihmisten lamaannuttaminen on se, jota viimeiseksi toivon.”

Näin kirjoittaa Outi Moilala teoksessaan Tappajafarkut ja muita vastuuttomia vaatteita (2013). 

Suomalaiset pukeutuvat vaatteisiin, jotka yleensä teetetään alihankintana Aasiassa, varsinkin Kiinassa. Tappajafarkut-kirja selvittää vaatetuotantoa ja erityisesti ompelua. Moilala kertoo tunnetuimmista koti- ja ulkomaisista brändeistä sekä tarkastusjärjestelmistä.

Romaneja Romaniasta

Keväällä 2010 Suomeen saapui kolmesataa Romanian romania kerjäämään. Vuonna 2012 Airi Markkanen, Heini Puurunen ja Aino Saarinen julkaisivat siirtolaisromaneista kirjan Huomio! romaneja tiellä. Siinä kansalaisaktivistit, tutkijat, toimittajat ja ulkoasiainministeri kertovat Itä-Euroopan romaneista.

Tutkija Miika Tervosen mukaan Euroopan romaniryhmät työskentelivät ennen teollistumista käsityöläisinä, kulkukauppiaina, viihdyttäjinä ja liikkuvina maataloustyöläisinä. 1900-luvulle asti moni ryhmä toimi yhdessä tuttujen talonpoikaisyhteisöjen ja kauppakumppanien kanssa. Useat romaniryhmät myös asuivat jatkuvasti tai osan vuodesta paikallaan.

Silti 1500-luvulta saakka vallanpitäjät ja paikalliseliitit ovat kohdelleet romaneja lähinnä irtolaisina ja rikollisina. Pahimmin heitä on Euroopassa vainottu toisen maailmansodan aikaan.

Itä-Euroopan kommunistivaltioissa romaneja pakkosteriloitiin ja siirrettiin, kertoo Miika Tervonen. Toisaalta moni romani sai koulutuksen, asunnon ja työpaikan sekä terveydenhuollon. Kommunistihallintojen kaatuminen suisti monen romaniryhmän köyhyyteen ja syrjään muusta yhteiskunnasta.

Leiri Kalasatamassa

Anca Loredana Enache, Airi Markkanen ja Heini Puurunen selvittävät Huomio! romaneja tiellä –teoksessa Suomeen viime vuosina tulleiden romanien arkea kotimaissaan ja Suomessa.

Kyösti Roth kirjoittaa: ”Perustin muutaman minulle ennestään tuntemattoman kristityn kanssa Helsinkiin oman kerjäläistyöryhmän vastineeksi viralliselle Helsingin kaupungin virkamiesten romanityöryhmälle. Tarkoituksenamme oli auttaa Kalasataman leirissä olevia romaneja konkreettisella tavalla.”

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja esittää Suomen virallisen kannan Euroopan unionin tasolla. Hänen mukaansa EU:lla on periaatteessa välineet romanien oikeuksien toteutumiseen. Vuonna 2012 EU-rahoitus ei kuitenkaan tavoittanut romaneja. Mikä mahtaa olla tilanne tänään?

Terhi

Seitsemän veljestä ja Muratti - läpäisevätkö romaanit Bechdelin testin?

Yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä Alison Bechdel keksi testin, joka mittaa naisten läsnäoloa elokuvassa. Hän julkaisi sen sarjakuvassaan vuonna 1985. Testi kysyy: esiintyykö elokuvassa naisia, mainitaanko heidän nimensä, puhuvatko naiset keskenään ja puhuvatko he muusta kuin miehistä?

Läpäisevätköhän ensimmäiset suomalaiset romaanit Bechdelin testin? Tasapuolisuuden vuoksi kysyn myös: ovatko miehet läsnä niissä? 

Ensimmäinen Suomessa ilmestynyt kotimainen romaani on Murgrönan vuodelta 1840. Sen kirjoitti Fredrika Wilhelmina Carstens. Kirja julkaistiin vuonna 2007 nimellä Muratti suomentajanaan Eeva-Liisa Järvinen. Luin sen suomeksi. 

Ensimmäisenä suomenkielisenä romaanina pidetään yleisesti Seitsemää veljestä, jonka Alexis Stenvall julkaisi kirjailijanimellä Aleksis Kivi vuonna 1870. Tosin sitä aiemmin alkoi ilmestyä jatkokertomuksena Karl Jacob Gummeruksen romaani Ylhäiset ja alhaiset.

Fredrika ja Alexis

Muratti ja Seitsemän veljestä kirjoitettiin eri tarkoituksiin. Perheetön Alexis yritti elättää itsensä

suomenkielisenä kirjailijana. Seitsemän lapsen äiti, ruukintilallisen vaimo Fredrika keräsi kirjallaan rahaa köyhäintalolle. Murgröna julkaistiin ilman tekijän nimeä ennakkotilausten turvin.

Kummassakin romaanissa esiintyy sekä naisia että miehiä ja osa heistä mainitaan nimeltä. Muratti koostuu lähinnä Matildan ystävättärelleen Emilialle kirjoittamista kirjeistä. Muita nimettyjä ihmisiä ovat esimerkiksi ylimetsänhoitajatar Bjellendorf ja salaneuvos Nobelcreuz sekä Matildan hengen pelastanut rovastin poika Wilhelm. Sen sijaan Muratti ei kerro vaikkapa Matildaa kyytineen kuskin nimeä.

Seitsemästä veljeksestä en löytänyt esimerkiksi Jukolan poikien äidin etunimeä. Samoin jää nimeämättä kokenein piika, jolle Aapo opettaa luutimista, kun taas Timon Kaape-rengin nimi kerrotaan. Kuuluisimpia kirjan henkilöitä ovat veljesparvi Juhanista Eeroon ja muun muassa veljesten rakastama Männistön muorin Venla. Unohdetumpi on ohimennen mainittu Koivulan Kaisa, joka haastoi Juhanin ja Timon käräjille lapsen elatuksesta. 

Kaksintaistelu ja kuppaus

Muratissa naiset puhuvat paljon keskenään ja myös miesten kanssa. Sen sijaan miesten keskinäisiä jutteluita kuvataan niukasti ja naisiin liittymättömiä keskusteluja äärimmäisen vähän. 

Ensimmäisen naisista vapaan lauseen sanoo kaksintaistelussa tuntematonta ihmistä haavoittanut mies. Hän pyytää kuolevalta anteeksi ja saa vastauksen: ”Ojennan sinulle veljellisen käteni jo täällä maan päällä. En ojenna sitä tehdäkseni sovinnon, sillä sellaisia ei veljien kesken tarvita. Mutta lupaan olla yli kuolemankin uskollinen, vaikkakin myöhään löytämäsi ystävä.”

Seitsemän veljeksen keskustelut vastaavat Muratin tilannetta, joskin toisin päin. Huomasin romaanista vain kaksi kohtaa, jossa naiset ehkä puhelevat keskenään muusta kuin miehistä. Näissä kohtauksissa ei kerrota jutun sisältöä.  

Veljekset viettävät joulua Jukolassa vaimojensa ja lastensa kanssa, kun ”Tuolla taasen, tulisijan ympärillä, istui kälysten joukko hauskassa kanssapuheessa keskenänsä”.

Eero puolestaan laulaa Kuppari-Kaisasta yhdessä säkeistössä näin:

”Kohta ämmii sauna täysi

Joka ilmast´ neljäst´;

Maailmat kumoon juttelevat,

Sata sarvee seljäss´.”

Muratti-kirja siis läpäisee tasa-arvoistetun Bechdelin testin. Jos  toteamus  ”maailmat kumoon juttelevat” tulkitaan hyväntahtoisesti maailmoja syleileväksi, Seitsemän veljestäkin selviää testistä täysin pistein. 

Terhi

Kaikkein pienimpien maailma

Huovinen, Pentti: Tanssii bakteerien kanssa -pidä bakteereistasi huolta!

Tietokirjailija ja kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Pentti Huovinen toimii Turun yliopistossa bakteeriopin professorina. Huovinen on julkaissut useita tietokirjoja sekä toiminut mm. Suomalaisen lääkärikirjan päätoimittajana. Huovisen teos Tanssii bakteerien kanssa kertoo luomakunnan pienimmistä eli bakteereista ja niiden ihmeellisestä maailmasta.

Tanssii bakteerien kanssa -teos on jaettu neljään lukuun. Ensimmäinen luku johdattaa lukijan bakteerien maailmaan. Toisessa luvussa Huovinen kertoo sykähdyttäviäkin tarinoita bakteerien ja ihmisten kohtaamisista. Loput kaksi lukua käsittelevät tieteellisen tutkimuksen löytöjä ja sitä, miten bakteerien kanssa tulisi loppujen lopuksi elää, sovussa vai sodassa.

Kirjan toinen luku, jossa kerrotaan tositarinoita bakteerien ja ihmisten kohtaamisista oli mielestäni kaikkein mielenkiintoisin. Tästä esimerkkinä tarina Bolsenan ihmeestä vuodelta 1263. Tuolloin masentunut ja uskoaan epäilevä pappi Pietari pysähtyi pyhiinvaellusmatkallaan ehtoolliselle Italialaisessa pikkukaupungissa, Bolsenassa:

"Ehtoollisen jaon yhteydessä Pietari sai käteensä ehtoollisleivän. Leipä oli muutamin kohdin selvästi punainen. Verta! Pietari huudahti, jolloin leivästä tipahti vielä muutama pisara punaista nestettä hänen viitalleen. Yrittäessään puhdistaa sormiaan veri levisi valkoiselle alttariliinalle ja sitä putosi myös marmorilattialle. Verta ehtoollisleivässä! Sillä oli valtava vaikutus pappiin. Hän ymmärsi, että veri oli hänelle, epäilijälle, osoitettu taivaallinen sanoma."

Tarina kertoo, että Paavi Urbanus IV rakennutti Bolsenan tapahtumien johdosta katedraalin Orvietoon, Italiaan, jonne alttariliina asetettiin esille ja jossa liinaa yhä tänäkin päivänä säilytetään. Verta vuotavan ehtoollisleivän arvoitus ratkesi n. 600 vuotta myöhemmin, kun erään maanviljelijän maissileivässä havaittiin veren väristä muodostumaa. Leipää tutkittiin ja muodostuma osoittautui bakteerien kasvustoksi. Kyseinen bakteeri erittää punaista väripigmenttiä suotuisissa olosuhteissa. Ainutlaatuisen lämmön ja kosteuden bakteerin kasvulle tarjoaa Italiassa ja Etelä-Ranskassa puhaltava kostea ja lämmin tuuli, jota usein seuraa sumu tai sade.

Huovisen kirjoitustyyli on mielestäni miellyttävää. Teoksessa käytetty lääketieteellinen termistö aukeaa luettaessa hyvin, sillä Huovinen pyrkii selittämään asiat maallikon näkökulmasta.

Kati