Rambo

Sumanen, Nadja: Rambo

Ja heti komeasti Kansallisteatteriin tämä Nadja Sumasen luoma Rambo! Eikä syyttä!

Sä oot hyvä poika, sanoi äiti. Ja sä hyvä äiti, mä sanoin. Maailman paras äiti Rambon mielestä äiti olisi voinut olla, jos se äiti olisi ollut diagnoosivapaa. 

Elämä äidin kanssa. Äidin, joka  on uponnut masennukseensa niin ettei huomaa poikansa jokapäiväisiä tarpeita. Ruoka, puhtaat vaatteet ja säännöt – ne ovat asioita, joita Rambo oli nähnyt kavereiden kotona. Silloin kun hänellä vielä oli kavereita. 

Peruslähtökohdat eivät ole kaksiset. Ramboa ei oltu suunniteltu eikä hartaasti toivottu. Isästään Rambo ei tiennyt mitään. Olisiko isä hyväksynyt äidin valitseman  nimen – sitäkään Rambo ei tiedä. Mutta nimi, joka herättää huomioita, se oli Rambon vihoviimeinen toive.

Äiti masentui ja poika terapiaan. Aikansa Rambo testasi terapeuttitätiä. Marimekkoterapeutti kesti. Rambon yritykset ja vähitellen näistä hetkistä oli tullut Rambolle pieni hetki oikeaa elämää. Terapeutti oli nähnyt Rambossa rohkeuttakin, jota hän ei itse tiennyt. Mutta kesä tuli ja terapia loppui. Ei terapiaa, ei kouluruokaa. Oli vain opittava elämään ja piilottamaan olemassaolon häpeä.

Miehiä vilahti Rambon kotona. Äidin nykyinen kaveri oli Rotta. Äiti oli luvannut viedä Rambon Rotan mökille. Kesä alkoi ja eikä lähtöä kuulunutkaan. Mutta yhtäkkiä äiti sai  Rotan liikkeelle.

Totuus oli toisenlainen. Mökki ei ollut Rotan eikä hän ollut ilmoittanut omistajille heidän tuloa. Tekstari Rotan vanhemmille lähti vähän ennen perilletuloa.

Mutta heitä ei käännytetty takaisin. Rotta, oikeasti Risto, oli myös solmussa elämänsä kanssa. Hän oli vetänyt samaan solmuun vanhempansa. Niinpä hiljaisuus oli isän ja pojan ainoa yhteinen kieli.

Mökille jäi kesäksi myös Liina, Rotan siskontyttö.

Nadja Sumanen on upean vaistonvaraisesti luonut henkilöhahmot, jotka omine kipupisteineen elävät kesäviikkoja mökillä. Pala palalta Sumanen avaa henkilöidensä sieluja.

Välitetään toisistamme. Kirjan punainen lanka. Tärkeinä välittämiskohteina kirjassa eläimet. Niille voi ilmaista salaisimmat tunteensa.

Jään odottamaan  kirjan lukemisen jälkeen kansallisteatterin Rambo-näytelmän arvosteluja.

Kirjan luettuani olen luonut päässäni kyllä hyvin selvät käsitykset Rambosta, Liinasta ja etenkin Rotan vanhemmista.

Kirjan kannessa näkyvän oksassariippumisen syykin selviää.

Kirja on nuortenromaani. Mutta vanhemmillekin oikein sopivaa luettavaa.

Tarja