maanantai 13. tammikuuta 2014

Köyhänä Suomessa




Kolmekymppinen Mathias Rosenlund on kirjoittanut kirjan siitä, millaista on elää köyhänä. Kirjasta huokuva ahdistus ja epätoivo tarttuvat lujasti kiinni lukijaan ja seuraavat ajatuksissa vielä kauan kirjan sulkemisen jälkeen. Mutta niinhän on tarkoituskin.

”Mitä on köyhyys? Onko se sitä, että on jatkuvasti riippuvainen muiden avusta perustarpeiden turvaamiseksi?”, kysyy Rosenlund.  Asiaa pohdittuaan hän vastaa: ”Siinä tapauksessa synnyin köyhään kotiin ja silloin myös lapseni syntyivät köyhään kotiin.”

Punaruskeaa ankeutta


Jo lapsena Tukholman lähiön punaruskeassa kerrostalossa Mathias huomasi, että ahkeruus ei poistanut köyhyyttä. Niilläkään, jatka tekivät kovasti töitä, ei aina ollut varaa välttämättömimpään.  Kun Mathias keskustelee vanhempien kanssa asiasta, nämä toteavat olleensa aina köyhiä. ”En minä ole elänyt, olen vain ollut olemassa”, miettii ikänsä pienipalkkaisia töitä tehnyt isä apeana.

Samanväriset punaruskeat seinät löytää aikuinen Mathias ympäriltään asuessaan perheineen Vantaan Myyrmäen kerrostalossa.  Luoviminen kahden lapsen ja mielenterveysongelmaisen vaimon kanssa ei ole helppoa. Jos raha riittää ruokaan, se on muusta poissa. Lapsen leffalippuun menevät eurot nipistetään seuraavan päivän ruoka-annoksesta. Mutta se kannattaa. Saahan lapsi tuntea edes hetkittäin osallisuutta sivullisuuden sijaan.


Voimauttava kirjoittaminen


Onneksi Rosenlundilla on intohimo kirjoittamiseen. ”Kirjoitan mielipuolisuuden taltuttamiseksi, kutsuakseni maailmaa sen oikeilla nimillä: hirvittävä, karmaiseva, suurenmoinen.” Ikävä kyllä, opiskelu ja satunnainen kirja-arvostelujen kirjoittaminen eivät takaa toimeentuloa. Tarvitaan pätkätöitä päiväkodissa, nuorisotalolla ja kuorma-auton apumiehenä. Väliin joutuu pakostakin miettimään, onko köyhällä oikeutta unelmiin: jos vaihtaisi kynämiehen työn putkimiehen ammattiin, säännöllinen palkka saattaisi tuoda ainakin jonkinlaista jatkuvuutta elämään. Mutta kun kirjat ovat intohimo ja kirjoittaminen sitä, mitä haluaa tehdä.

Vaskivuorentieltä Helmikujalle


Kirjan alussa perhe asuttaa kotia osoitteessa Vaskivuorentie 20. Kun kirja loppuu, lapsilla on kaksi kotia. Mathias Rosenlund on muuttanut Helmikujalle ja ex-vaimokin asuu muualla. Menneisyys kulkee kuitenkin varjona kirjailijan mukana. Yhteishuoltajan talous ei ole vieläkään tasapainossa, ja joinakin viikkoina on pakko itkeä joka ilta. 

Toivoa tulevaisuuteen sentään löytyy. Maisterin tutkinto on lähes valmis. Sitä ajatellessa Mathias Rosenlund valaa itseensä optimismia: ”Jospa silloin voin astua varovasti polulle, joka tähän mennessä on ollut minulta varjossa”.

Aira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti