maanantai 1. heinäkuuta 2013

Äitipuolen elämänkoulua

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli, WSOY 2013.

Axel ja vaimonsa Claire ovat selvinneet uusperheen pyörityksestä tyytyväisinä jo kolmetoista vuotta. Claire ilmestyi kuvaan kun Axelin tytär on kolmevuotias. Nyt Josefien on itseriittoinen teini ja käyttää siekailematta hyväkseen yllättäen ilmennyttä perhedraamaa.

Joskus yksi ainoa sattuman oikku muuttaa koko elämän suunnan. Arjen onni ja tasapaino heilahtaa hetkessä nurin. Tässä kirjassa niin tapahtuu, kun Clairen aviomies päättää ilahduttaa vaimoaan tulemalla yllättäen vaimonsa työhuoneelle ja saa tietää asian, jonka Claire on halunnut pitää mieheltään salassa.

Väärinkäsitys, koko juttu oli pelkkä irvokas väärinkäsitys. Mutta jos oma aviomies päästää pelkän väärinkäsityksen vuoksi suustaan niin anteeksiantamattomia ja karkeita sanoja, jos hän tieten tahtoen haluaa musertaa ja vielä nauttii siitä, eikö se paljasta avioliitosta kauhean, kätketyn salaisuuden? Vai onko avioliitto turvasatama, jossa saa rankaisematta esittää mitä häijyimpiäkin syytöksiä?

Claire matkustaa Hollannista Englantiin noutaakseen arvostetun huomionosoituksen palkintorahoineen työstään tekstiilitaiteilijana. Hänen matkasuunnitelmansa kuitenkin keskeytyvät äkilliseen sairauskohtaukseen, mikä saa hänet lähtemään hotellista välittömästi. Hän kirjoittaa pahoittelevan kirjeen palkintoraadille ja katoaa. Claire ei vielä halua palata kotiin, mistä läksi paeten aviomiehensä raivoa.

Onnistuneen äitipuoleuden ensimmäinen sääntö on katsoa toiseen suuntaan eikä missään tapauksessa saa kuvitella, että omat mielipiteet lapsipuolen kasvatuksesta merkitsisivät jotakin. Renate Dorrestein tarttuu taas kerran vaikeaan aiheeseen, mutta tekee sen viisaasti ja samalla hykerryttävän hauskasti.

Mielestäni kirjan ainoa miinus tulee kirjan nimen suomennoksesta. Sanna van Leeuwen muuttaa hollanninkielisen ”De Stiefmoeder” –sanan neutraalista kantaaottavaan lisätessään siihen sanan ”hyvä”.

Päivikki

2 kommenttia:

  1. Nyt minun pitää kyllä puolustella itseäni vähän. Kirjojen nimiä eivät yleensäkään keksi suomentajat, vaan kustantajat. Minulta ei edes kysytty - kuten ei takakansitekstikään ole minun kynästäni. Mutta kiva, että muuten tykkäsit kirjasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta, että kirjan nimet ovat kustantajien "kynästä". Rakastan Dorresteinin kirjoja ja on ihanaa, että suomennat niitä ansiokkaasti. Odotan kovasti lisää!

    VastaaPoista