Stadin friidu ja kalsa mutsi Karjalast

Suuret ikäluokat rynnistivät elämään neljäkymmentäluvun loppupuoliskolla.  Siinä hulinassa lipsahtaa maailmaan myös Pirkko Saision Elämänmenon päähenkilö Marja, eikä suinkaan äitinsä iloksi.  Eila-äiti on ärhäkkä ja suoraviivainen sotaleski ja työläisnainen, jonka varjossa tytär kasvaa vetäytyväksi ja sulkeutuneeksi.

Syöjätär, vessa, vesiposti, keittokomero ja huone 

Eilan mielestä syy tytön kummaan käytökseen on tämän isä, taiteesta ja tunteista haaveksinut kansakoulunopettaja, sotainvalidi  – ja ukkomies, joka pakenee avioperheensä luo hyvän aikaa ennen lapsensa syntymää.  Eila jää yksin selviytymään lapsen kanssa vetoiseen hellahuoneeseen, eikä se taida olla omiaan parantamaan äidin ja lapsen suhdetta.

Marja kuitenkin kasvaa sinnikkäästi omalla, hiljaisella tavallaan.  Äidin uusi mies on mukautuvainen ja kiltti, ja Eila määrää perheen kaapin paikan meluisesti ja aggressiivisesti.  Marja joutuu eniten äitinsä hampaisiin, sisaruspuolet pääsevät vähemmällä, vaikka ei Eila heitäkään aina säästele.  Pienikin epäsopu kärjistyy helposti, kun viisihenkisen perheen asuntona on huone, keittokomero ja alkovi.  Marjan turva on äidin nuoruudenystävä Lempi, jonka luo voi paeta välillä melkein hengenvaarallisia kotioloja.

Sosiaalisen nousun mahdollisuus itää lasten koulunkäynnissä, johon Eilankin on hampaat irvessä suostuttava.  Eila ei kuitenkaan malta olla sättimättä oppikoulua käyviä tyttäriään hienostelijoiksi ja tyhjäntoimittajiksi.  Se kuvastaa hyvin hyvinvointiyhteiskunnan synnyn kääntöpuolta: vanhempiaan paremmin koulutetut lapset etääntyvät vanhempiensa arvomaailmasta ja sukupolvien välinen kuilu kasvaa ylittämättömäksi.

Aikansa lapsi potkii yhä

Saision esikoisteos solahtaa vaivattomasti osaksi jämäkkää 1970-luvun suomalaista proosaa, joka on suoraviivaista ja arkista kuin näkkileipä.  Mielikuvitus ei siinä juhli.  Perusteet ovat selkeät: työläisen osa on ankea ja idässä on Neuvostoliitto.  Alpo Ruuthin, Hannu Salaman tai Lassi Sinkkosen tuotannossa elää sama tanakka totisuus.

Elämänmenoa voi tutkailla sosialistisen realismin näkökulmasta.  Marja on kuin onkin positiivinen sankari, vaikka hänen ihanteellisuutensa on pikemminkin aavistelevaa ja uinailevaa kuin toiminnallista.  Työläisten kova osa kapitalismin rautaisessa otteessa tulee selväksi.  Eilan inhimillisyyden liian tyly elämä syö kokonaan. 

Elämänmeno on pysynyt hengissä, sitä luetaan edelleen.  Sen elinvoimaisuus syntyy varmaan ajattomista tyypeistä ja perhehelvetin kuvauksesta.  Eilan karjalanmurteiset monologiosuudet Marjan näkökulman rinnalla taittavat vähän harmaan sävyjä muuten mustavalkoiseen asetelmaan.   Marjan kasvu kohti omaa ydintään on hyvässä vauhdissa kirjan päättyessä, ja maailma kaikkine mahdollisuuksineen tuntuu olevan juuri avautumassa hänelle.

Maileena