Koti nosturissa ja puhelinkioskissa

Agneta von Koskull: Savumerkkejä (Otava 2004), Mandala (Otava 2005).

”Olin nukkunut edellisyön puhelinkioskissa luettelo päänalusenani”, aloittaa Agneta von Koskull muistelmakirjansa Mandala. Agneta lähti au pairiksi Hampuriin, mutta lopetti pestin kahden viikon päästä kuultuaan, että saisi vapaata vain joka toinen pyhä ja viettäisi illat huoneessaan.

Poikkeuksellisen majoituksen Agneta sai myös poikaystävän luota: hän asui ponttoninosturissa vedenpinnan alla. Nosturi vaihtoi jatkuvasti paikkaa Hampurin valtavassa satamassa, joten poikaystävä kuljeskeli tasku täynnä satamakonttorien puhelinnumeroita. Niiden avulla hän pyydysti kotinsa.

Muistoja savuverhon takaa

Saksan ja Yhdysvaltojen jälkeen Agneta von Koskull asettui Ruotsiin kuvataiteilijaksi. Muistelmiensa ensimmäisessä osassa nimeltä Savumerkkejä hän kertoo lapsuudestaan 1950-luvun Helsingissä suomenruotsalaisessa perheessä. Nimen kirja sai Agnetan äidistä, joka poltti ketjussa.

”Äidin katsottiin olevan aikansa nainen, mutta ennen pitkää hän tuli tunnetuksi myös siitä että hän pystyi juomaan kuin tosi mies. Vaikka aina parhaista kristallilaseista ja oikeassa järjestyksessä.”

Kolmea tytärtä ja kotia hoiti Agnetalle rakas Doris Gustafsson, kun äiti kirjoitti savuverhon takana artikkeleita, teki toimistotöitä, puhui radiossa ja vaikutti naisyhdistyksessä ja isä työskenteli Hufvudstadsbladetin toimittajana.

Savumerkkejä-kirja on surullisen hauska lapsuuskuvaus, joka on kirjoitettu hilpeän nokkelasti. Se tuo mieleeni toisia koskettavia suomenruotsalaisia lapsuusmuistelmia, Renata Wreden elämäkerran Roomalainen leijona ja Merete Mazzarellan romaanin Ensin myytiin piano.

Terhi