Suomalainen aarniometsä

Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen: Suomalainen aarniometsä. Maahenki 2010.

"Tämähän on kuin satumetsä." Näin kommentoi retkikumppanini vuosia sitten keskisuomalaisessa metsässä. Satumetsän löysimme Saarijärveltä Pyhä-Häkin kansallispuistosta. Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen kirjassa Suomalainen aarniometsä on luettelo aarniometsäalueista. Pyhä-Häkin lisäksi löysin listalta kolmisenkymmentä muuta luonnontilaista metsää, osa niistä minulle ennestään tuttuja.

Aarniometsät ovat vanhoja luonnontilaisia metsiä. Metsät ovat luonteeltaan hyvinkin erilaisia - siitä nimitysten runsaus. Luonnonmetsät ovat valtaosin hävinneet viimeisen 250 vuoden aikana. Kaskiviljelyn ja tervanpolton päättyessä 1800-luvun puolivälissä oli luonnonmetsien ala supistunut puoleen. Sahateollisuuden hakkuut ja moderni metsätalous ovat vähentäneet myöhemmin luonnontilaisen metsän osuutta viidesosaan alkuperäisestä: aarniometsiä on Suomen metsäpinta-alasta nelisen prosenttia. Ne löytyvät pääosin pohjoisesta ja itärajalta.

Suomalaisten suhde metsään on ollut aina monijakoinen. Metsä on nähty mystisenä ja sitä on ihailtu ja palvottu. Toisaalta metsää on haluttu hallita ja hyödyntää. Metsäalan ammattilaisten Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen kirjoittama kirja on yli kolmesataasivuinen tietopaketti metsästä. Kirja valottaa metsän arvottamista eri aikoina. Se on aarreaitta sekä kaltaisilleni metsässäviihtyjille, että metsätietoutta janoaville. Kirjassa kerrotaan aarniometsän elinyhteisöstä ja ekologiasta. Siinä tarkastellaan metsän monimuotoisuutta sekä luonnonsuojelun historiaa. Kirjassa ei esitellä yksittäisiä aarniometsäalueita, vaan niitä sivutaan laajemmissa yhteyksissä. Metsän merkitystä taiteilijoiden inspiraation lähteenäkään ei unohdeta.

Kirja toimii myös katselukirjana. Kirjan kuvituksena on satoja taidokkaita valokuvia. Niiden joukosta löysin myös näkymän Pyhä-Häkin satumetsään. Varsinkin koko sivun kuvat ihastuttivat, ja niihin palasin useaan kertaan. Osa valokuvista on kirjoittajien, osa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon ottamia. Sivuja elävöittää lisäksi kymmenkunta suomalaista maisemamaalausta.

Vuonna 2011 kirja valittiin Vuoden luontokirjaksi ja sille myönnettiin Valtion tiedonjulkistamispalkinto. Samana vuonna kirja sai Lauri Jäntin säätiön kunniamaininnan.

Aira